Helsinki 14.4.2003
EU: Vastainen Kansanrintama ry.
Lähiajan toimintasuunnitelma
YLEISTÄ:
Lähivuosien kehityksellä on suuri merkitys Suomen, Euroopan ja koko maailman tulevaisuudelle ja uusliberalistisen talouspolitiikan vastaisen demokraattisen kansanliikkeen organisoitumiselle. Yhdistyksemme säännöissä, edellisen vuosikokouksen toimintasuunnitelmassa kuluneelle toimikaudelle sekä muissa yhdistyksen asiakirjoissa olemme asettaneet pidempiaikaiseksi tavoitteiksemme kansan hyvinvoinnin edistämisen, demokraattisten oikeuksien ja vapauksien laajentamisen sekä kansalaisten tiedon lisäämisen uusoikeistolaisen politiikan maallemme ja muille kansakunnille aiheuttamasta uhasta. Keskeinen periaate näiden tavoitteiden toteuttamiseksi on suurpääoman vastaisen liittolais- ja rintamapolitiikan kehittäminen. Lähiajan toimintasuunnitelmassa asetamme konkreettiset lyhyen tähtäimen tavoitteet, jotka palvelevat näiden tavoitteiden toteuttamista. Tällainen lyhyen tähtäimen toimintasuunnitelma on arvio (visio) siitä todennäköisestä tapahtumien kehityksestä, joka meillä on edessämme lähivuosien aikana. Mutta meille on selvää, että yhteiskunnassa rajut muutokset eivät ole ainoastaan todennäköisiä vaan väistämättömiä. Näin syntyneissä uusissa tilanteissa meidän on aina oltava valmiita tarvittaessa muuttamaan taktiikkaamme. Toimintasuunnitelmamme antaa valmiudet myös tällaisiin nopeisiin toimintasuunnitelman muutoksiin.
Lähiajan yhteiskuntakehityksen näköaloista
Ylikansalliset suurpääomapiirit ja rosvokapitalistit voimistavat edelleen EU- suuntausta. Tämä konkretisoituu siinä, että Maastrichtin sopimuksen mukaisesti pääomapiirit kykenivät aikaansaamaan sopimuksen, jolla EMU- rahaliitto astui voimaan vuoden 1999 alusta. Suomen hallituspiirien viime vuosien keskeinen tavoite viedä Suomi EMU: n jäseneksi ensimmäisten joukossa toteutui, koska keväällä 1998 eduskunta hyväksyi asiaa koskevan hallituksen tiedonannon, jolla maamme perustuslakiemme vastaisesti liitettiin EMU: n jäseneksi ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen. Tähän perustuen kapitalistien suunnitelmien mukaisesti EMU: n 11 jäsenmaan alueella siirryttiin yhteisen rahan, Euron, käyttöön vuoden 2002 alusta.
On nähtävissä, että "työväenliike", sosialidemokraatit, yleisvasemmistolaiset puolueet ja ay- liike Euroopassa ovat EU- vankkureiden vetäjiä, ja tässä mielessä nykyinen "työväenliike" toimii objektiivisesti palkansaajaväestöä vastaan.
EU valmistautuu olemaan suurvalta alkaneen vuosituhannen alusta lähtien. Tällä hetkellä NATO suunnittelee jatkavansa edelleen Puolan, Tsekin ja Unkarin lisäksi laajentumistaan entisiin sosialistisiin maihin mm. Baltiaan, ollakseen lähempänä Venäjän rajoja. NATO pyrkii laajentumaan EU: n tahdissa. Naton laajentumispolitiikan puitteissa myös Suomen painostus suoraan Nato- jäsenyyteen on voimistunut. NATO:n ja EU: n taholta annetaan lupauksia ja suosituksia kumppanuudesta ja yhteistyöstä Venäjän ja entisten sosialististen maiden kanssa. Todellisuudessa kyse on saada EU: n suurpääomapiireille lopullinen poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen ylivalta näillä alueilla.
Koko ajan kehitellään EU: n yhteistä puolustusta, jossa kaikkien jäsenmaiden suhteet NATO:n järjestetään ja koordinoidaan Nato- yhteensopiviksi. Myös Suomi pyritään viemään niin lähelle Nato: a, kuin se nykyisten sopimusten voimassaollessa vain suinkin on mahdollista. Tämän mukaisesti vuodelle 2002 varustautumiseen on varattu 2,8 miljardia ja vuosina 2002-2008 varaukset asejärjestelmien kehittämiseen ovat 24 miljardia. Näiden hankintavalmiuksien puitteissa hankittavat asejärjestelmät koordinoidaan yhteensopiviksi Nato- asejärjestelmien kanssa.
Toisaalta viime aikojen kansainvälinen tilanne on nostanut yhä voimakkaammin pintaan suurten monopoliryhmien EU:n ja USA:n objektiivisen ristiriidan maailman taloudellisesta jaosta. Tämä ilmenee selvimmin siinä, miten keskeiset EU-valtiot Saksa ja Ranska vastustavat USA:n Irakiin suuntautuvaa rosvoretkeä. Tätä Saksa ja Ranska eivät tee suinkaan solidaarisuudesta Irakin kansaa kohtaan, vaan siksi, että he vastustavat USA:n ylivaltaa Irakin öljyn suhteen ja kokevat jäävänsä tappiolle sodanjälkeisessä saaliinjaossa. Monopoliryhmittymien eturistiriitojen kärjistyminen on nostanut pintaan pyrkimyksen EU:n oman armeijan luomiseksi. Tämä on osoitus ristiriitojen imperialistisesta kärjistymisestä nykymaailmassa.
Monetaristisen talousopin toteuttaminen on johtanut nopeassa tahdissa erilaisiin yhteiskunnallisiin kriiseihin. Suurkapitalisteilla on liikaa rahaa, jota he pyrkivät sijoittamaan tuotannon sijaan keinotteluun. Tämä johti Aasiasta liikkeelle lähteneeseen talouskriisiin, joka vuosien mittaan on siirtynyt eri puolille maailmaa. Lamasta kärsineiden maiden valuutan tukemiseen on IMF syytänyt satoja miljardeja dollareita. Tätä IMF ei ole tehnyt siksi, että näillä mailla ja kansoilla menisi paremmin, vaan pelastaakseen ylikansallisten yhtiöiden sijoitukset näissä maissa. Dollaritukensa ehtona IMF edellyttää apua saavien maiden hallituksilta tiukkaa uusoikeistolaista talouspolitiikkaa. Tämän tuloksena mm. Indoneesian, Venäjän ja Brasilian työläisten elintasoa pudotettiin viime vuosikymmenen lopulla alle puoleen aiemmasta. Tässä samassa tilanteessa kävi v. 2002 Argentiinan talous, jota edelleen vaikeuttaa USA:n talouden tilanne. Toisaalta USA:n talouskriisi on johtanut Euron vahvistumiseen. Tämä puolestaan on johtanut Suomen viennistä riippuvaisen talouden vaikeuksiin, mikä tällä hetkellä ilmenee työllisyyden heikkenemisenä.
USA:ssa harjoitettu uusoikeistolainen politiikka johti sielläkin ansiotulojen laskuun. Pitääkseen yllä entistä elintasoaan johdettiin ihmiset ottamaan velkaa. USA tuli tämän tien päähän. On tullut velanmaksun aika. Tuonnin asemesta USA pyrkii nyt viemään tavaraa. Tästä syystä mm. Argentiinan talous on vaikeutunut entisestään, kun se ei voi pitää yllä perinteistä vientiään USA: han. USA:n lama vaikuttaa samasta syystä Eurooppaan suoraan ja epäsuorasti. Euroopan vienti USA: han vaikeutuu, mutta se vaikeutuu myös niihin maihin, jotka kärsivät USA:n tilanteesta. Osaksi tästä syystä myös Saksan ja Suomen taloudet ovat taantumassa. Talouskriisin mahdolliset jo näkyvissä olevat vaikutukset Euroopan valuuttoihin voivat olla se tekijä, joka voi vielä auttaa torjumaan EMU- sopimuksen. Suomen talouden tekee EU- oloissa hyvin haavoittuvaksi se, että viime vuosina suoritetun rakennemuutoksen vuoksi maamme bruttokansantuotteesta vientiin suuntautuu 48 % ja kotimaan markkinoille 52 %. EMU- oloissa pienikin ulkomaan viennin häiriö kykenee saattamaan maamme talouden sekaisin.
Kaksivuotiset TES- sopimukset päättyivät syksyllä 2002. Käydyissä neuvotteluissa solmittiin uudet kaksivuotiset 0- tason sopimukset. Talouden ja tavoitteidemme kannalta keskeisin kysymys, yhteiskunnan tulonjaon muuttaminen palkkatulojen suuntaan ei toteutunut. Viime vuosien talouspolitiikan tuloksena työnantajien voitot ovat sen sijaan kasvaneet räjähdysmäisesti. Palkkatulojen osuus kansantulosta onkin pudonnut 55 %: sta 45 prosenttiin.
Viimeaikaiset talousuutiset antavat ymmärtää, että odotuksista huolimatta nopeaa talouden nousua ei ole vielä näköpiirissä. Virallisesti ilmoitettu työttömyysaste on pysähtynyt 9 prosenttiin, eikä Lipposen hallitus kyennyt ennen eduskuntavaaleja täyttämään lupaustaan puolittaa työttömyys. Hallitusneuvottelujen alla esiin nostettu Sailaksen raportti, jossa vaaditaan työttömyysturvan ja opintotukien rajua leikkaamista sekä tuloverotuksen alentamista merkitsevät edellisten vuosien leikkauspolitiikan jatkumista. Leikkauspolitiikka on johtamassa mm. terveydenhoidon osalta katastrofaalisiin seurauksiin. Budjetin valmistelun yhteydessä on jälleen ilmennyt pyrkimys heikentää työttömyys- ja eläketurvaa. Nyt toteutuu se mm.- EU:n Vastaisen Kansanrintaman taholta esitetty arvio, että EMU- jäsenyyden oloissa talouden heilahtelut, mm. viennin kilpailukyvyn heikkeneminen voidaan kompensoida ainoastaan Meidän tulee olla valmiit kehittämään vastarintaa näiden suunnitelmien torjumiseksi.
Vuosi 2003 on eduskuntavaalivuosi ja se lyö leimansa kaikkeen lähiajan poliittiseen elämään. Meille tämä merkitsee sitä, että asetamme kaiken toimintamme palvelemaan omia vaalivalmistelujamme. Aikaisempaa paremman vaalimenestyksen saavutamme kovalla työllä ja kehittämällä omaa suurpääoman vastaista liittolaispolitiikkaa.
Lähiaikojen järjestöllisen ja ideologisen kehityksen näköaloista
Ainakin lähivuosina EU: n ja EMU: n vastainen taistelu tulee muodostamaan edelleenkin imperialismin-, kapitalismin- ja monetarisminvastaisen taistelun rungon, joka palvelee myös suurpääomanvastaisen yhteisrintaman muodostamista. Tähän runkoon voimme kytkeä monia muita asioita. Nykyinen yhteiskuntapolitiikka on EU- suuntauksen ilmenemismuoto ja siksi kaikki toimeentulon ja yhteiskunnallisten uudistusten puolesta tehtävä työ palvelee myös EU: n ja EMU: n vastaista työtä.
Sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja Ay- liike ovat sopeuttaneet itsensä uusoikeistolaiseen EU- suuntaukseen ja ovat siinä suhteessa paavillisempia kuin paavi itse. Tämä tapahtuu siksi, että näiden liikkeiden johto haluaa säilyttää yhteiskunnassa sen puolivirallisen aseman, joka näille on sodanjälkeisinä vuosina muodostunut. Yhteiskunnassamme nämä liikkeet muodostavat lähinnä puskurin, joka estää suurpääoman vastaisen joukkoliikkeen muodostumisen. Siksi meidän tulee vakuuttaa kansa ja palkansaajaväestö siitä, että muutoksen aikaansaamiseksi ainoa vaihtoehto on muodostaa kansanliike, joka pitää tavoitteenaan nykyisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan muuttamisen.
Muutosvoimat Suomi
EU:n Vastainen Kansanrintama ja Kansan äänen julkaisijajärjestöt ovat näiden tavoitteiden toteuttamiseksi ottaneet suuren askeleen olemalla mukana kehittämässä Muutosvoimat Suomi- kansanliikettä. Muutosvoimat Suomi perustettiin keväällä 2002 erilaisten EU:n- ja uusoikeistolaisen yhteiskuntapolitiikan vastaisten järjestöjen yhteistoimintajärjestöksi. Toiminnassaan se pyrkii palauttamaan itsemääräämisoikeuden ja irrottamaan Suomi EU:sta ja EMU:sta. Itsenäinen päätäntävalta on edellytys, että voidaan kehittää nykyisen kovan kapitalismin korvaavaa talouspolitiikkaa; oikeudenmukaista tulonjakoa, sosiaali- ja perusturvaa sekä työllisyyttä. Merkittävin tehtävä meille tulee lähivuosina olemaan olla mukana kehittämässä Muutosvoimat Suomea kansanliikkeeksi, joka kykenee ottamaan haltuunsa todellisen opposition tehtävät nykyisen hallituspolitiikan vastaisessa taistelussa. Muutosvoimat Suomi pyrkii saamaan kaikkien niiden väestöpiirien luottamuksen, jotka ovat joutuneet kärsimään nykyisen EU- suuntauksen ja rosvokapitalismin seurauksista. Tämä merkitsee, että meidän tulee tehdä työtä työttömien, opiskelijoiden, pätkätyöläisten, pienipalkkaisten, pienyrittäjien, viljelijöiden ja työläisten suuntaan. Ennenkaikkea on huomioitava se joukko, joka on menettänyt uskonsa vaikuttamisen mahdollisuuteen niin, että ei näe enää mieltä käydä äänestämässä. Yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaaminen merkitsee kommunistien, EU:n vastustajien, rauhanpuolustajien ja kaikkien kansalaisten aloitteellista panosta muutokseen tähtäävän joukkoliikkeen muodostamiseksi. Tämä merkitsee, että meidän on tehtävä työtä näiden ihmisten keskuudessa.
Liittolaispolitiikan kokemuksia
EU:n Vastainen kansanrintama osallistui vuoden 2002 keväästä saakka aktiivisesti uusoikeistolaisen EU- suuntauksen vastaisen liittolaispolitiikan kehittämiseen. Yhdistyksemme on jäsenenä Muutosvoimat Suomi- liikkeessä, joka vuoden 2002 syksyllä järjestäytyi puolueeksi ja osallistui eduskuntavaaleihin. Suuntautumisemme liittolaispolitiikan kehittämiseen perustuu pitkälliseen arvioomme siitä, että yksi puolue tai kansalaisjärjestö ei yksinään kykene järjestämään sellaista voimaa, joka riittäisi murtamaan nykyisen suurta rosvopääomaa palvelevan politiikan. Tällainen muutos merkitsee nykyisen porvarillisen yhteiskunnan laajaa demokratisoimista, mikä vaatii kaikkien kansalaispiirien yhteistoimintaa, jossa yksi ryhmä ei voi edustaa kaikkia muita. Muutosvoimat Suomi on yksi esimerkki siitä miten tällaista yhteistyötä rakennetaan. Monet niistä, jotka eivät ole halunneet ymmärtää tällaisen yhteistyön välttämättömyyttä, ovat eduskuntavaalien jälkeen viitanneet perustelleet näkemyksiään sillä, että Muutosvoimat Suomi ylsi eduskuntavaaleissa ainoastaan 0,4 % kannatukseen. On kuitenkin nähtävä, että mitkään niistä voimista, jotka MuSu:n ohella tavoittelivat radikaalia muutosta nykypolitiikkaan (KTP, SKP), eivät myöskään kyenneet etenemään eduskuntavaaleissa. Asia on nähtävä niin, että oikean taktiikan ohella kyse on myös yhteiskunnallisen tilanteen kypsymisestä. Ihmiset eivät ole valmiita yhteiskunnan poliittiseen muutokseen. Rauhanliikettä lukuunottamatta siihen viittaavaa liikehdintää on vaikea nähdä muuallakaan maailmassa. Me itse voimme vaikuttaa paljonkin yhteiskunnan poliittiseen muutokseen johtavan tilanteen kypsymiseen. Näkemyksemme mukaan yhteiskunnan poliittiseen muutokseen valmistaudumme parhaiten järkiperäisellä poliittisella työllä ja vakuuttamisella, jossa ei ole sijaa halpahintaiselle demakogialle. Tämä tie on "pitkä marssi". Vaalien tuloksena on kuitenkin nähtävä se tosiasia, että jo nyt liittolaispolitiikka olisi tuonut muutokseen pyrkiville voimille ratkaisevia tuloksia. Pirkanmaan ja Oulun vaalipiireissä olisi tavoiteltu eduskuntapaikkaa. Ja yksikin kansanedustaja muutokseen pyrkivien voimien tukena lisäisi voimakkaasti. EU:n Vastainen kansanrintama katsoo, että ainoa vaihtoehto on jatkaa laajan suurpääoman ja EU-suuntauksen vastaisen yhteisrintaman kehittämistä ja järkiperäistä tähän suuntautuvaa mielipiteiden muokkausta.
Kansan äänen kehittäminen tärkein lähiajan tehtävämme
Lehden tehtävänä on täyttää seuraavat keskeiset
perustehtävät:
Olemme perustaneet Kansan äänen EU:n vastustajien, rauhanpuolustajien,
kommunistien ja demokraattien foorumiksi, jossa analysoidaan tieteellisesti
oikein nyky- yhteiskunnan merkittävimpiä ilmiöitä kuten
globalisaatiota, IMF: n ja Maailmanpankin roolia, Suomen talouselämää,
AY- liikkeen roolia, EU- politiikkaa ja sen vaikutuksia, Yhteiskunnassa
käytävää maailmankatsomuksellista ja ideologista keskustelua
yms. Toimituspolitiikassaan kansan ääni noudattaa demokraattisia
ja marxilais- leniniläisiä periaatteita, jotka eivät ole
ristiriidassa keskenään. Kansan äänen julkaisijajärjestöt
(EU:n Vastainen kansanrintama, KTP:n Helsingin piirijärjestö sekä
Sodan ja fasisminvastainen työ) painottavat julkaisutoiminnassa, että
lehden on pystyttävä luomaan ja ylläpitämään
jatkumo demokraattisen kansanliikkeen-, työväenliikkeen-, rauhanliikkeen-,
kommunistisen liikkeen- ja sosialismin rakennustyön vallankumoukselliseen
historiaan ja kokemukseen. On pidettävä yllä demokratian
kehittämisen ja yhteiskunnan sosialistisen tulevaisuuden näköalaa
arvostelemalla jatkuvasti kapitalismia ja sen ilmiöitä kuten militarismia,
Natoa. On tuettava oman toiminnan organisoimista, siten, että vastavuoroisesti
oma toiminta tukee lehteä. Esim. työ erilaisissa kansalaisliikkeissä,
markkaliikkeessä, Muutosvoimat Suomessa, eläkeläistoiminnassa
tuottavat samalla lehdelle hyvää aineistoa. On pystyttävä
vankistamaan yhteyksiä nykyiseen suomalaiseen yhteiskuntaan sekä
löydettävä lisää uusia ja erilaisia lukijoita kaikista
yhteiskuntapiireistä ja väestökerroksista. Siksi juuri lehti
vaatii taakseen kaikkien julkaisijajärjestöjen ja muiden aktivistien
voimavarat.
Kansan äänen toimitustyössä tulemme edelleenkin tukeutumaan jäsenkuntamme ja tukijoidemme apuun. Sen, että meillä ei ole varoja päätoimisen toimittajakunnan palkkaamiseen, käännämme eduksemme siten, että käytännössä lehtemme avustajakunta toimittaa lehden. Näin varmistamme, että lehti pysyy julkaisijoidensa käsissä ja muodostaa demokraattiselle ja marxilais- leniniläiselle väelle foorumin ilmaista ja julkistaa mielipiteitään. Tässä mielessä pyrimme lisäämään avustajiemme ja kirjoittajiemme määrää. Kirjoittajilta tämä vaatii herkeämätöntä yhteiskunnan tapahtumien ja omien erikoisalojen seuraamista sekä aineiston hankintaa. Kirjoittajien tulee seurata, mitä kansainvälisessä politiikassa, demokraattisessa ja kommunistisessa liikkeessä tapahtuu. On seurattava hallituksen ja eduskunnan toimintaa, puolueiden ja niiden johtavien poliitikkojen kannanottoja, ay-liikkeen tilannetta. Avustajakunnassamme tarvitaan myös muunlaista osaamista kuten piirtäjä, lehden tekoon perehtyneitä ihmisiä, runonikkareita yms. Heidän etsiminen ja aktivoiminen on tärkeä tehtävä.
Lehden teossa on kyse voimavaroista. Voimavaroja voidaan saada lisää siten, että etsitään ja löydetään uusia poliittisesti päteviä kirjoittajia perinteisen kirjoittajapiirin ulkopuolelta. tulemme pyrkimään myös siihen, että jokainen kirjoittaja ottaa enemmän vastuuta kirjoittamisesta. Kirjoittaa useammin, tekee työtä kirjoitusten eteen enemmän. Tutkii asioita lehdistä ja muista lähteistä enemmän ja tarkastaa tietolähteet.
Kansan äänen levikki ja tuotanto
Kansan äänen vaikutus politiikkaan on suorassa suhteessa lehden levikkiin. Vuoden 2002 aikana kykenimme suunnitelmiemme mukaan toimittamaan neljä numeroa, jotka postitettiin ilmaiseksi julkaisijajärjestöjen järjestöväelle ja läheisille aktivisteille. Vuoden 2003 aikana tuotetaan kuusi numeroa, Lehti muuttuu tilaajapohjaiseksi ja postitetaan vain tilaajille Lehden levikin laajentaminen vaatii työtä. Tavoitteena tulee olemaan, että lehden levikki nousisi v. 2003 noin 250 tilaajaan.
Pääsääntöisesti Kansan ääni ilmestyy toimikaudella 12- sivuisena, johon sivumäärään sisältyvät myös erilaiset ajankohtaiset liitteet. Painosmäärä tulee olemaan noin 2000 kpl, mutta erillisten kampanjojen yhteydessä painosmäärä voi olla suurempikin. Vappu- ja uudenvuoden numeroissa julkaistaan henkilötervehdykset, mutta vain vappunumero tullaan julkaisemaan värillisenä.
Lehden tukipalsta ja muut tulolähteet
Loppuvuonna 2002 Kansan äänelle haettiin jatkuva rahankeräyslupa, jonka jälkeen lehdessä on julkaistu tukipalstaa. Tätä toimintaa tullaan jatkamaan ja toimikauden aikana tullaan kiinnittämään erityinen huomio tukikampanjan laajentamiseen. Tähän liittyen pyritään keräämään mahdollisimman paljon vappu- ja uudenvuodentervehdyksiä. Toimikaudella vuonna 2003 lehden tilaushinta on 15 euroa mutta 10 euroa julkaisijajärjestöjen jäsenille.
Lehden toimitusneuvosto
Lehden kehittämiseksi tulemme edelleen laajentamaan lehden avustaja- ja kirjoittajakuntaa. Lehden toimituskuntaan ovat osallistuneet toimikunnan 15.4.02 valitsemana Auervuolle Esko, Kangasmaa Timo, Katajaranta Reijo (päätoimittaja) Koivisto Esko, Männikkö Heikki, Nieminen Timo, Tanski Juhani ja Juho Haavisto. Vastaisuudessa toimitusneuvosto tullaan valitsemaan vuosikokouksessa. Tullaan kehittämään keinoja, miten lehden tukijat ja avustajat voisivat aktiivisemmin ottaa osaa lehden suunnitteluun ja kehitystyöhön. Tässä mielessä tulee kehittää sähköposti- ja internet- yhteyksiä lehden ja sen avustajien välillä.
Lehden taitto- ja toimitustekniikka
Tällä hetkellä yhdistyksellä on käytössään Ilmari Huuskosen lahjoittama tietokoneen, jolla voidaan turvata lehden ilmestymisen tekniikan osalta. Tulemme kouluttamaan avustajia, jotka kykenevät yhä paremmin käyttämään uutta lehden toimittamiseen liittyvää tietokonetekniikkaa. Lähiaikojen tavoitteena hankintalistalla tulevat olemaan haastattelunauhuri sekä laajakaistayhteys internettiin mm. lehden painoon lähettämisen helpottamiseksi.
Järjestöjen kehittäminen
Tulevan toimikauden aikana pyrimme edelleen lisäämään jäsenmääräämme. Koska EU:n Vastainen kansanrintama on itsessään kansandemokraattinen yhteistyöjärjestö pyrimme laajentamaan EU:n Vastaisen kansanrintaman toimintaa hankkimalla järjestömme jäseneksi mahdollisimman paljon myös järjestöjäseniä.
Opintotoiminta
EU:n Vastainen kansanrintama kehittää opinto- ja valistustoimintaa paitsi Kansan äänen välityksellä, myös järjestämällä Kansan äänen julkaisijajärjestöjen kanssa laajoja opintoseminaareita, joiden aineistoa voidaan myös julkaista vihkosina sekä keräämällä ja painamalla aiemmin tuotettuja aineistoja vihkosiksi ja kääntämällä julkaistaviksi ulkomaisten järjestöjen aineistoja.
Internet-sivut
Tulemme vielä tämän kevään kuluessa avaamaan EUVKr:lle ja Kansan äänelle yhteiset internet-sivut helpottamaan äänemme kulumista ja sanottavamme perille menoa nykyisessä EU-Suomessa.
Mielenosoitustoiminta ja katutyö
Pyrimme edelleen kehittelemään erilaisia EU:n ja EMU: n vastaisianäkyviä mielenosoituksia ja mielenilmaisuja yhteistyössä muiden EU: n vastustajien kanssa. Tähän toimintaan kytkemme myös työttömyyden- ja hallituksen talouspolitiikan vastaisen taistelun sekä työn maamme irrottamiseksi EU- sidonnaisuudesta. Tulemme osallistumaan muiden edistyksellisten järjestöjen järjestämiin mielenosoituksiin, jotka esim. puolustavat työkansan hyvinvointia ja rauhaa, sekä vastustavat rasismia.
Sotaa ja imperialismia vastaan rauhan puolesta
USA:n hyökkäys Irakia vastaan on osoitus uudesta imperialistisesta politiikasta, jota USA harjoittaa. Sama kapitalismin laki, joka esim: meillä kansallisella tasolla johtaa palkansaajien elintason leikkaamiseen suurten kapitalistien kilpailukyvyn parantamiseksi, ilmenee kansainvälisessä mittakaavassa kapitalistiblokkien kärjistyvinä ristiriitoina maailman taloudellisten resurssien uudelleenjaosta. Tämä imperialistinen uusjako, joka on johtanut edelliseen Persianlahden sotaan sekä Jugoslavian- ja Afganistanin sotaan on seurausta siitä globaalisesta suuntauksesta, joka meidän maanosassamme on johtanut EU:n muodostumiseen kilpailevaksi talousblokiksi USA:n rinnalle. Tämän politiikan vastustaminen kaikin käytettävissä olevin keinoin on perustehtävämme.
Meidän vastaus on ei Nato- suuntaukseen
EU valmistautuu olemaan kapitalistinen suurvalta(Blokki) nyt alkaneen vuosituhannen alkuvuosina. NATO:n laajeneminen entisiin sosialistimaihin on todennäköistä heti, kun USA- NATO- Venäjä saavat omat pasmansa ojennukseen. USA:n näkemys on, että kapitalistinen luokkavaltio tarvitsee väkivaltakoneistonsa ja NATO tulee laajentumaan USA:n tahdissa. On myös nähtävissä ristiriita Euroopan ja USA:n välillä sotilaallisesta laajentumisesta. Jossain vaiheessa tulee aika jolloin Eurooppa mahdollisesti haluaa korvata NATO:n omalla sotilasjärjestöllään. EU:n Vastainen kansanrintama vastustaa kaikkea militarisoimista ja järjestää toimintaa maamme liittämisestä minkäänlaiseen ylikansalliseen sotilaalliseen järjestelmään. Vaadimme, että Suomen tulee irtaantua NATO:n kanssa solmitusta rauhankumppanuussopimuksesta. Konkreettisena toimenpiteenä tulemme kehittämään Itämeren alueen EU:n Vastaisten järjestöjen yhteistoimintaa, joiden kanssa pohdimme toimenpiteitä Naton pitämiseksi Itämeren alueen ulkopuolella.
Työ toimeentulon puolesta
Tehtävämme on tuoda esille ja paljastaa ay- liikkeen johdon sitoutuminen valtiollisen työväenvastaisen politiikan takuumiehiksi. Ay- liikkeen itsenäisyyden puolustaminen on myös työehtosopimuskamppailuissa keskeinen seikka työntekijöiden palkka- ja työehtojen lisäksi. TES- kamppailussa on Kansan äänen ja lentolehtisten käyttö eräs keskeinen työmuoto. Niissä ammattiliitoissa, joissa meillä on jäseniä, toimitaan tietenkin myös liiton organisaation sisällä. Yhteiskunnassamme vain osa ihmisistä nauttii säännöllisen työajan säännöllistä työpalkkaa. Suuri osa ihmisistä on kaikkien Tupo- ja TES- sopimusten ulkopuolella. EU:n Vastaisen kansanrintaman tehtävänä on kiinnittää huomio tämän väestönosan toimeentuloon. Tämä työ on yksi osa EU:n Vastaista toimintaa. Peruskysymyksinä EU: n ja EMU: n vastaisessa työssämme pidämme vaatimuksia tulonjaon muutoksesta. Osa tätä työtä on työehtosopimuskamppailun organisoiminen. Pääomatuloista on otettava rahaa julkisen sektorin työpaikkojen luomiseen. On suoritettava eläkkeiden, työaikalain, työttömyysturvan ja perusturvan uudistus. Suomen itsemääräämisoikeus on palautettava ja talouselämä sekä pääomien liikkeet on otettava yhteiskunnan kontrolliin. Perusturvan minimiksi on saatava 840 euroa ( n.5000 mk) kuukaudessa. Nämä vaatimuksemme palvelevat keskeistä taktista tavoitettamme nykyisen yhteiskuntapolitiikan muuttamiseksi. Nämä tavoitteet ja tehtävät kytkemme palvelemaan eduskuntavaalityötämme.
Työttömien toiminta
Tulemme osallistumaan työttömien toimintaan. Tulemme painostamaan
ammattiliittojen johtoa siitä, että työttömät on
jätetty ammattiliittojen edunvalvonnan ulkopuolelle ja vaadimme, että
työttömien edunvalvonta tulee ottaa ammattiliittojen toimintaohjelmaan.
Vuoden 2003 Osuusliike Elannon edustajiston vaalit
Osuustoiminta tukee kollektiivista ja yhteiskunnallista omistamista. Huolimatta siitä, että perinteinen työväen osuuskauppaliike on etääntynyt osuustoimintaliikkeen periaatteista, tulemme osallistumaan tulevalla toimikaudella Helsingin seudulla Osuusliike Elannon vaaleihin sekä Osuusliike Tradekan vaaleihin. Tätä varten pyrimme keräämään mahdollisimman laajan vaalirenkaan ja liiton osuustoimintaliikkeen puolesta.
Vuoden 2004 EU:n parlamenttivaalit
Tutkimme mahdollisuuksia osallistua myös vuoden kuluttua järjestettäviin EU:n parlamenttivaaleihin sellaisilla tunnuksilla, jotka tukevat järjestömme pyrkimyksiä irrottaa suomi EU-suuntauksesta ja palauttaa maamme itsemääräämisoikeus ja taloudellinen itsenäisyys. Myös tätä varten olemme mukana kehittämässä Muutosvoimat Suomea vieläkin laajemmaksi yhteistyöjärjestöksi.
Kansainvälinen toiminta
Pidämme yhteyksiä ulkomaisten EU:n vastustajien kanssa etenkin Itämeren alueella.
Talouden kehittäminen on toimintamme perusta
Toimikauden aikana meidän tulee kiinnittää keskeinen huomio järjestömme talouden kehittämiseen ja vakauttamiseen. Kansan äänen paino- ja postituskustannusten lisäksi meillä tulee olemaan muita isoja menoja. Tärkeimpiä näistä ovat omien vaatimattomien toimistotilojen vuokraaminen ja tarvittavan toimisto- ja lehden toimittamiseen sopivan toimistokaluston hankkiminen. Näistä voisi mainita mm. tietokonejärjestelmä, kopiokone, faxi + modeemi, puhelinliittymä yms. Tällä hetkellä meillä on vaikeuksia hankkia lehden toimittamiseen tarvittavat varat. Tämä tilanne korjaantuu jonkin verran vuoden alusta, kun Kansan ääni muutetaan tilauspohjaiseksi. Tärkeimpiä varojen hankintaan liittyviä keinoja tulevat olemaan jäsenmaksut, lehden tilausmaksut,
Vapunvietto 2003
EU: n Vastainen kansanrintama osallistuu vapunviettoon olemalla mukana
eri työväen ja kansalaisjärjestöjen järjestämissä
yhteisissä vappujuhlissa ja- marsseissa. Järjestömme pyrkii
siihen, että tällaisia koko työkansan yhteisiä vapputapahtumia
järjestetään kaikilla paikkakunnilla. Missä yhteisiä
vappujuhlia ja - marsseja ei voida järjestää, järjestetään
omia omia vapputapahtumia. Vapunviettoon kuuluu perinteisesti vappumarssin/vappumielenosoituksen
järjestäminen. Helsingissä olemme mukana Helsingin vappumarssitoimikunnan
vappuvalmisteluissa. Osallistumme vappumarssitoimikunnan ja SAK:n ammatillisen
paikallisjärjestön järjestämään vappumarssiin
Kiasmalta/VR:n makasiineilta Hakaniemeen/Tokoinrantaan. Osallistumme ja
olemme mukana valmistelemassa Tokoinrannan vappujuhlaa. Vapunpäivänä
järjestämme Kansan äänen julkaisijajärjestöjen
yhteisen vappujuhlan Hermannin kerholla.