EU:n Vastaisen Kansanrintaman sekä Kansan äänen julkaisijajärjestöjen syysseminaari
13.9.2003, Timpurinranta, Lohja

 

Lehdistötiedote 13.9.2003

EU:n Vastainen Kansanrintama ja Kansan äänen julkaisijajärjestöt järjestivät syysseminaarinsa 14.9.2003 Lohjan Timpurinrannassa. Maamme taloudellisen tilanteen pitkän ajan kehitysnäkymistä alustanut Kai Kontturi totesi, että kaikkien arvioiden mukaan tuottavuuden kehitys tulee olemaan nähtävissä olevassa tulevaisuudessa selvästi nopeampaa kuin tuotannon kasvu. Se tulee johtamaan massatyöttömyyden rajuun nousuun ja suuriin yhteiskunnallisiin kriiseihin jo lähivuosikymmeninä. Näiden kriisien hallitsemiseksi ja ratkaisemiseksi vahva keskinäiseen yhteistyöhön kykenevä työväenliike on välttämätön.

Kokous käsitteli myös tulevien vaalien asetelmia ja suositteli jäsenjärjestöilleen mukaan menemistä ensi kesän EU-vaaleihin. Vaaleihin osallistumisen muodoista tullaan keskustelemaan mm. SKP:n ja Vaihtoehtoväen kanssa. Marraskuussa pidettäviin HOK-Elannon vaaleihin järjestöt menevät mukaan "Edistysmielisen osuustoiminnan puolesta"- listalla. Vaalikysymyksistä alusti valt. tri Pekka Tiainen.

Lisäksi kokous käsitteli lähiajan toimintasuunnitelmaa, josta alusti EUVKr:n puheenjohtaja Heikki Männikkö.

Kokous hyväksyi kannanotot "Työpaikkojen ulosliputus lopetettava", "Kansalaisten on saatava päättää EU:n perustuslaista" ja "Irti USA:n aggressiivisen ulkopolitiikan myötäilystä". (Kannanotot liitteinä)

Kannanotossa "Työpaikkojen ulosliputus lopetettava" todetaan mm.: Voittojen osuus kansantulosta on 1990-luvusta alkaen ollut suurempi kuin useisiin vuosikymmeniin. Mihin nämä voittovarat ovat kadonneet? Vastaus on, että näitä voittovaroja, yritysmyynneistä ja voitoista saatuja valtavia pääomia ei ole investoitu Suomeen vaan ulkomaille. Suomalaisilla pääomilla ja työn maasta viennillä työpaikat on perustettu ulkomaille. Siksi kotimarkkinakysyntä on kehittynyt talouden tilaan nähden heikosti, kotimarkkinatuotanto on romahtanut, työttömyys kasvanut ja pysynyt korkeana. Niinpä työtulot ovat jääneet alhaiseksi. Samalla osinko-, yritys- ja pääomatulojen verotus on alennettu puoleen. Kaiken tämän tuloksena sosiaaliturvaa ja yhteiskunnallisia palveluita on leikattu rajusti, vaikka niiden tarve on kasvanut jyrkästi.

Työpaikat Suomessa tulee turvata. Se edellyttää työn ja pääoman välisen tulonjaon muuttamista työtulojen eduksi. Se rajoittaa pääomatulojen kasvua ja mahdollisuutta siirtää työllä luotuja varoja pois maasta. Suurten pääomien vientiä tulee rajoittaa tekemällä ne luvanvaraisiksi. Yritysten kansallista omistusta tulee vahvistaa sen turvaamiseksi, ettei toiminta tapahdu ylikansallisen pääoman ehdoilla. Valtion yritysten yksityistäminen tulee lopettaa ja päinvastoin lisätä yhteiskunnan omistusta ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia. Osuustoiminnan vahvistaminen tuotannossa on tärkeä keino turvata, ettei toiminta ajaudu ylikansallisen pääoman käsiin. Kansallisen omistuksen vahvistaminen on välttämätön edellytys työllisyyden turvaamiselle.

Kannanotossa "Kansalaisten on saatava päättää EU:n perustuslaista" todetaan, että Suomen liittyminen EU:hun oli mega-luokan virhe, jonka tuhoisat seuraukset maallemme tulevat uuden perustuslain myötä yhä selvemmin esiin. Siksi se on kansanäänestyksellä hylättävä.

Kannanotossa "Irti USA:n aggressiivisen ulkopolitiikan myötäilystä" vaadimme, että Suomen hallitus irtisanoutuu USA:n kansoja alistavan ja hyökkäävän ulkopolitiikan myötäilystä ja tekee kaikkensa YK:n aseman parantamiseksi ratkaistaessa sodan ja rauhan kysymyksiä maailmassa.