Epäsolidaarinen tupo

Tuloratkaisuja on markkinoitu tasa-arvoerillä. Nyt siihen on sisällytetty uusi ERIARVOERÄ, jolla lisätään eriarvoisuutta. Varallisuusveron poistaminen sanottiin tulopoliittisen ratkaisun ehdoksi. Varallisuusveron poistamisesta saivat 40 000 varallisuusveron maksajaa 125 milj. euroa, joka vastaa 260 euroa kuukaudessa eriarvoerää. Se on yksistään enemmän kuin tavallisen palkansaajan saamat korotukset ja verokevennykset 2,5 vuoden ajalta yhteensä.

Yksistään tällä rahasummalla olisi voitu järjestää työllisyystuilla työtä 12 500 pitkäaikaistyöttömälle pysyvästi. Yhtiöverokevennykset olivat 550 miljoonaa euroa. Se ja varallisuusveron poistaminen vastaavat 675 milj. euroa. Tällä rahalla voitaisiin järjestää pysyvä työ kaikille 70 000 vuoden työttömänä olleelle pitkäaikaistyöttömälle.

Perustuslaissa oli aiemmin hallitusmuodon 6 pykälä, joka velvoitti valtiovallan järjestämään tarvittaessa työtä. Vuoden 1988 työllisyyslakiin saatiin vihdoin pykälä, että kaikille vuoden työttömänä olleille järjestetään työtä. Työllisyyslain pykälä sitten poistettiin ja hallitusmuodosta poistettiin työn oikeutta tarkoittava kuuden pykälä vuonna 2000. Valtiovallan velvoite voitaisiin palauttaa ja rahoitus järjestää perumalla varallisuusveron poistaminen ja yhtiöverokevennys.

Varallisuusvero on ollut luonnollinen tapa vähentää kansalaisten eriarvoisuutta. Erityisen räikeäksi varallisuusveron poistamisen tekee, että se tapahtuu aikana, jolloin varallisuuserot Suomessa ja maailmalla ovat voimakkaassa kasvussa. Meillä hehkutetaan toisen maailmansodan aikaisesta kansakunnan yhtenäisyydestä, talvisodan hengestä ja kansakunnan sisäisestä solidaarisuudesta. Tämän päivän räikeää todellisuutta on, että kun pitäisi järjestää työttömille työtä, siihen ei osoiteta riittävästi varoja, mutta varoja riittää varallisuusveron poistamiseen ja vieläpä tuloratkaisun osana.

Tupo markkinoinnissa käytetyt korotusprosentit saadaan laskemalla prosentit pidemmältä ajalta kuin vuodelta. Tosiasialliset tupon palkankorotusprosentit ovat vuositasolle muutettuna 1,9 % vuonna 2005 ja 1,6 % vuonna 2006. Tällaiset korotukset eivät riitä kattamaan hintojen ja maksujen nousua. Se merkitsee miinuslinjaa tai enintään nollalinjaa reaaliansioissa. Reaaliansioihin tulee nousua vain aloilla, jotka irtautuvat tuposta tai sopimuskauden aikana onnistuvat saamaan tuporaamit ylittäviä palkkaliukumia.

Työn tuottavuus nousee samaan aikaan. Se kasvattaa kansatulokakkua. Tämä osa kansantulon kasvusta jää yhtiöille ja pääomatuloihin eli niin sanottu funktionaalinen tulonjako on muuttunut pääomatulojen eduksi työtulojen tappioksi. Näin jatkuu se tilanne, johon juututtiin lamavuosina. Silloin palkkojen kansantuoteosuus laski 5 % alle aiempien vuosikymmenten tason. Tällä tasolla osuus on sittemmin korkeasuhdannevuosinakin pidetty. Se on seurausta reaaliansioiden työn tuottavuutta hitaammasta kasvusta. Työn tuottavuuden noususta suuri osa on saatu aikaan työntekijöitä vähentämällä. Palkansaajatyöpaikkoja meillä on 150 000 – 200 000 liian vähän verrattuna lamaa edeltäneeseen aikaan.

Työpaikkojen vähentämisestä aiheutuneesta voittojen kasvusta iso osa on investoitu ulkomaille eikä työpaikoiksi Suomeen. Suomeen rekisteröidyillä yrityksillä on työpaikkoja enemmän kuin koskaan, mutta ulkomailla ja Suomessa vähemmän kuin ennen lamaa. Säästölinjaa palkoissa on perusteltu työllisyydellä, mutta siinä se ei näy. Päinvastoin viimeisen kolmen vuoden aikana teollisuus on vähentänyt työpaikkoja 55 000.

Palkkapussia paikataan verokevennyksillä. Niiden suuruudeksi on mainostettu 1,7 miljardia euroa. Vuonna 2005 kevennys on 350 milj. euroa, mutta 53-vuotta täyttäneiden sosiaaliturvamaksut nousevat saman verran. Vuoden 2006 800 miljoonasta puolet katoaa sairausvakuutusmaksun korotukseen. Vuonna 2007 kevennykseksi sanotaan 550 milj. euroa. Sairausvakuutusmaksun korotukset poislukien kevennykseksi jää 1,7 miljardista yhteensä 550 – 950 milj. euroa riippuen siitä, hupeneeko osa sairausvakuutusmaksun korotukseen myös vuonna 2007. Suuri osa tästä tarvitaan verotuksen inflaatiotarkistukseen, koska progressiivisuuden verotus muuten kiristyisi ansioita korotettaessa. Siksi tavalliselle palkansaajalle verokevennyksestä käteen jäävää summaa on suurenneltu ja 53 vuotta täyttäneiden verotus tosiasiassa kiristyy. Kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä korotetaan 3550 eurosta 3850 euron. Ilman sitä pienituloisemmat palkansaajat eivät saisi kevennyksestä juuri mitään, mutta tälläkin tavoin hyöty jää esimerkiksi 25 %:n valtion verolla 75 euroon vuodessa, mikä vastaan 6 euroa 25 senttiä kuukaudessa eli 3,7 senttiä tunnille. Vuonna 2007 valtion veroasteikkoa luvataan virtaviivaistaa neljään luokkaan nykyisen viiden sijasta. Se tarkoittanee suurituloisten rajaveron alentamista, vaikka asiaa ei olekaan täsmennetty julkisuudessa.

Laadullisiin asioihin sisältyy, että työttömäksi joutuva saa käyttää irtisanomisaikana työsuhteen kestosta riippuen 5-20 päivää työn hakuun. Työttömyyden alettua työnhakuun ja koulutukseen osallistuva saa korotettua työttömyysturvaa 20-185 päivää. Korotettu tuki on vajaan viidenneksen suurempi kuin tavallinen ansiosidonnainen työttömyysturva. Samaan aikaan on suunnitelmia työttömyysturvan keston katkaisemisesta perusteluna työn haun aktivointi. Nämä kaksi asiaa on pitkään esitetty saman paketin osina. Siksi korotus viittaa siihen, että paineet katkaisuun toisaalla ovat taustalla.

Tuloratkaisua on kritisoitu työpaikoilla korotusten pienuudesta eikä sen ole nähty tuovan ratkaisua työllisyyteen. Siinä on koettu olevan liikaa periksi antamista tavalla, joka heikentää työntekijöiden asemaa. On koettu, että se ei käännä huonoa kehitystä. Mm. rakennusliitossa on arvosteltu, että siinä annettiin periksi vääränlaiselle ulkoistamiselle, jota rakennusalalla on kutsuttu ämpäriurakoinniksi. Prosenttilinja on epäsolidaarinen ja nostaa palkkoja sitä enemmän, mitä suuremmat ovat tulot. Se tarkoittaa periksi antamista mm. SAK:n vaalimasta solidaarisesta palkkalinjasta eikä 0,3 %:n pieni tasa-arvo toiselle sopimusjaksolle tätä korjaa. Selvä johtopäätös on, että ammattiyhdistysliike tulee saada alennustilasta uuteen nousuun edellytyksenä suunnan muutokselle.

Pekka Tiainen