Baareissa – urbaanitrippi Hagiksesta Kurviin

Lehteemme vakituisesti kirjoittava ja Kommunistien liiton sihteerinä toimiva Matti Laitinen voitti äskettäin pidetyn Helsingin slangipakinakilpailun. Julkaisemme tässä kokonaisuudessaan tuon voittajapakinan. Pakina kuvaa työläisten Helsinkiä kapakkakierroksen kautta kuvattuna. Toivomme, että saisimme lehteemme myös muita murrepakinoita oli murre sitten mikä tahansa.

Metallihaussin Factoryssa buli bisse bungas vain 12 huggea. Mä pistäydyin sisään keitaaseen. Alakerta oli kuin Belfastissa räjähdyksen jäljiltä. Mä kiipesin portaita tokaan kerrokseen. Bändin jätkät rääkkäs karjuvia skebojaan, rumpali mätki kuumana kannujaan, ja kosketinsoittaja päästi myllynsä möyryämään. Miksaaja tarhas villiintyneitä soundeja kuin kettufarmari illan keikkaa varten. Mä aistin seiniin pinttyneen globalisaation vastaisen nuoren svettiksen ja kapinan.

Tiskimimmillä oli hopeakrääsää kärsässä, korvissa ja huulissa. Se heitti mulle pitkän räkänokan. Mä steppailin nuhjuisen ja skeidaisen pöydän ääreen. Brenkun turmiollisen oton sluutannu Bergerac jaagas telkkarissa konnia Jerseyn saarella. Filkka ei kolahtanu.

Toisen flisun jälkeen mun piti mennä strittaamaan. Mä vedin liukudörtsin sivuun. Astuin kusen-brennaamaan skituun ja väistelin eilisen bileiden spyttiksiä. Meikkis päätti jatkaa urbaanitrippiään iisisti kuin kusi pöntöstä viemäreiden vertaisverkostoon.

Ohitettuani onnistuneesti Hagiksen torin ja hallin mä nalkahdin Ekin pubiin. Pyöreitä ja pitkulaisia pöytiä. Ikkunalaudalle oli duunattu subtrooppisia rehuja kapakan vihreiksi filsuiksi. Aasialainen gimma putsas räbällä pöytiä. Mä tsiigasin fönärista ulos. Nivelskurujen kelta-vihreät ruhot kolis kuorossa Hämiksellä. Jonkun halvan kännykän kutsuhuutona soi ”Kurjuuden kuningas”. Mä imuroin glasarista hartaasti hiivaa haaviini. Se teki gutaa.

Jone pummas farkkukledjuissaan multa spaddua. Kundi oli pitkäaikaistyötön, entinen reppulafkan keikkaduunari. Onneton jyvä. Tasaraha, kuuppa himmeenä. Se melkeen spiidas, kun se horisi mulle: – Mä oon syntyny huonosta maaperästä. Maaperästä kaikki on kiinni elämässä. Synkkä, sateinen sää mun mieleeni aina jää. Voda pyyhkii kadun pintaa, ahdistus kiipeää varmoin askelin kuin kurre ylös mun rintaa. Yksinäisyys mut masentaa, mielen mustaksi korpuksi korventaa. Mä oon vitun toivoton tapaus. Viina on pelolta ainoa vapaus! Tarjoo yks rööki!

Fiilis baarissa tiivistyi. Ellu, entinen kirjanpitäjä, nykyisin näkkärijonon safkanjakaja julisti flänässä viereisestä pöydästä: – Jeesus on rakkaus, elämä ja ainoa totuus, vain hän voi pelastaa.

Mä hain itselleni toisen bissen. Nousujurri iski fledaan. Funtsin itsekseni, et aina ne hiffaa mut.
Seuraavaksi mä stannasin Hämeentiellä Eltsua vastapäätä olevaan Pub Tähtivieraaseen. Se oli kuin klyyvarin hole stebariseinässä. Tungin itseni etusormena ineen kapeaan kuppilaan. Hain tiskiltä huurteisen stoben. Mä käppäilin ulos terassille tsittaamaan.

Vanha, hampaaton giltsi stikkas legendaa kolmelle hörhölle: – Kun mä olin tuoreena ja nuorena Jätkäsaaressa botskihuorana, skönarit lähesty mua aina slarva suorana. Nyt mä vaan pohdin menneen elämäni uraa. Kukaan ei mua enää huoli eikä fyffestä höylää. Mä vain dokaan illat Hämiksen räkälässä tätä vaahtoavaa kuraa. Mut kakaroille mä en silti anna mitää.
– Et kai sä fuulaa, narkkareita nauratti.
Mä plokkasin fikasta snagan ja sytytin kaminaan fleggiksen.
– Onks sull hämy, heittää pilvee, piriä tai ryynejä?
– Ei ole, mä sanoin.
– Mitä sä täällä sitten oikein hengailet?
– Mä bunkkasin hilseenä Pengiksellä. Mä tulin tsekkaamaan gamloja pleisejä.

Suulis laski. Flyysikset syttyivät gartsalla ja fönäreissä. Dorkat hihaveikot lähti slumppaamaan kamaa Kurvista. Mä häippäsin kuin varjo tästä varjojen maailmasta.
Vähän ennen Kurvia mulla kuivas taas lutkua. Väänsin stiflat Saloon Bravadoon. Mä tsöpäsin hanavaksilta pilsnerin. Rafla oli pullollaan moppipäitä, afrolettejä, hevareita, klaneja, huivihedoja ja misujen olkapäätatsoja. Jengi oli relaamassa ja nastasti päreessä.

Puupaneeliseinillä stondas nautaotusten sarvia. Jukeboksissa skulattiin rock-klassikoita. Niksmannit futas skriinillä katossa. Mä löysin itselleni vapaan mestan kahden yksinäisen kundin pöydästä. Starbut urakoi blandaamatonta giniä. Jykä duunaili tietsikkahommia. Henkka oli ollut 10 vuotta glesana ja eli KELA:n liksoilla. Sen sisällä eldas keskushermostoa tilttaava MS-tauti. Se näkyi studaavasta skrivaamisesta ja snadisti sammaltavasta bamlauksesta. Jäbät jutteli boksaamisesta. Mä änkesin stooriin messiin. Henkka lupas lämästä frendiään hudaa jo toisessa erässä. Muakin se ruinas kadulle brotausmatsiin. Mä en skagannu sitä, mutta mua ei hutskannu ottaa kahjoja haasteita vastaan.

Kyypparit raahas pöytiin kiivaasti brenaa ja birraa. Naapuripöydässä kaksi heppua väänsi kaljasta handua. Toisen gimmafrendi kannusti vieressä. Skaban hävinnyt urpo sai raivarin ja latas luuvitosella toista kajariin. Syntyi armoton flaidis, jätkät fragas sekamelskana lattialla. Onneksi toiset pääsi väliin. Tilanne rauhoittui.
Haalaripukuiset skoudet ryntäs sisään.
– Mikäs täällä on hätänä? Pannaaks paikka tyhjäks?
Mä tervehdin vanhempaa kytistä: – Terve Ana!
– No, mitä Masa?
– Tilanne on hanskassa. Roudatkaa toi sekoboltsi kaappiin, jotta se oppis häviämään.
Ja ne vei sen. Mä tilasin vielä yhden ja blaadasin vikan dieselin. Pilkku päätti vihdoin mun urbaanin trippini. Mä olin hyvässä svirnassa ja lähdin dallaamaan kohti himaani – rakkaaseen Valkkaan.

Matti Laitinen