Takapalkin jutut

Kermankuorijat

Kun Suomessa irtisanotaan tai siirretään tuotantoa Kiinaan, sanotaan syynä olevan globaali maailmantalous ja markkinavoimat. Omia poliittisia päättäjiämme meidän on syyttäminen, että tällaiseen globaaliin maailmantalouteen olemme menneet mukaan. Sen seurauksena suomalaisissa yrityksissä toinen toisensa perään on päätösvalta siirtynyt osittain tai suurimmaksi osaksi ulkomaisille omistajille. Heitä ei taas kiinnosta pätkääkään, miten suomalaisten työntekijöiden käy, kunhan vain osinkoja juoksee hyvään tahtiin.

Yksi suurimpia omistajia tässä globaalissa maailmataloudessa ovat erilaiset sijoitusyhtiöt. Niitä on syntynyt Suomeenkin, mutta USA:ssa suuria sijoitusyhtiöitä on erityisesti. Tällä hetkellä puolet USA:n kotitalouksista on laittanut rahojaan sijoitusyhtiöihin. Niissä on rahoja yhteensä huikeat 7000 miljardia dollaria (6000 miljardia euroa, 36000 miljardia Mummon markka) amerikkalaisten ja muidenkin maiden sijoittajien rahoja. Tämä on sitä kermankuorijoiden porukkaa, joka on vienyt työn kymmeniltä tuhansilta Suomenkin työläisiltä.

Jos siis firmasi aloittaa YT-neuvottelut porukan irtisanomiseksi, hyvin todennäköisesti syyllinen löytyy näistä sijoitusrahastoista. Jos taas olet sijoittanut rahojasi näihin rahastoihin, voit syyllistyä tietämättäsi sellaiseen merkilliseen temppuun, että olet itse näiden sijoitusrahastojen kautta irtisanomassa itseäsi. Joka tapauksessa olet osallisena monien muiden irtisanomisiin.

USA kasvattaa sotilasbudjettiaan

Presidentti Bush hyväksyi marraskuussa USA:lle ennätyksellisen sotilasbudjetin. Sen koko on yli 400 miljardia dollaria, tarkemmin sanottuna 401,3 miljardia dollaria. Kongressi oli hyväksynyt budjetin jo aiemmin. Tälle vuodelle sotabudjetti oli 393 mrd dollaria. Helsingin Sanomat esitti asiaa koskevassa uutisessaan, että uusi budjetti olisi sisältänyt Irakin ja Afganistanin sotakulut. Näinhän ei ole, koska vastikään Bush joutui pyytämään ensi vuodelle budjetin ulkopuolista lisärahoitusta lähes 90 mrd. dollaria ylimääräisten sotakulujensa peittämiseen.

Valtavalla sotabudjetillaan Bush aikoo mm. kehittää uudenlaisia pieniä ydinaseita, jotka soveltuisivat erityisesti kallioluolastojen tuhoamiseen. Samoin aiotaan kehittää ennennäkemättömän voimakkaita tavanomaisia pommeja samaan tarkoitukseen. Tämän USA tekee samaan aikaan, kun se syyttää Pohjois-Koreaa ja Irania ydinaseen kehittelystä.

USA:n sotabudjetti on suurin piirtein puolet koko maailman asevarustelumenoista. Ruotsalaisen rauhantutkimuslaitoksen SIPRI:n mukaan koko maailman asevarustelumenot olivat v. 2000 yhteensä 784 miljardia dollaria, josta Pohjois-Amerikan osuus Kanada mukaan lukien oli 344 mrd dollaria. Nyt siis ”Puska-Yrjö” täräytti läpi 400 mrd dollarin.

Vahinko: suuri määrä täysin kaivoon heitettyä rahaa, jota kaivattaisiin maailmalla ihmisten polttaviin tarpeisiin, nälän poistmiseen, elinolosuhteiden parantamiseen ja sairauksien voittamiseen.

Marx vetää edelleenkin

Saksassa järjestettiin syksyn mittaan kansanäänestys siitä, kenet saksalaiset katsoivat kaikkien aikojen suurimmaksi saksalaiseksi. Äänestys oli monivaiheinen ja siihen otti osaa viikkojen mittaan kolme miljoonaa äänestäjää. Äänestyksen voittaja oli Länsi-Saksan sodanjälkeinen liittokansleri Konrad Adenauer. Toiseksi tuli uskonpuhdistaja 1500-luvulta Martti Luther, mutta kolmanneksi äänestettiinkin Karl Marx.

Kaikkien näiden vuosia kestäneiden sosialismia ja DDR:ää vastaan suunnattujen ryöpytysten jälkeenkin vanha kunnon Parta-Kalle piti siis edelleenkin pintansa. Erityisesti tämä koski itäistä Saksaa, jossa 40% kaikista äänestäneistä pisti Marxin listan ykköseksi.

Marxia ei siis syrjäytetä – ja mikä ettei, osoittaahan nykytodellisuus, globaali kapitalismi, jokaisella askeleellaan hänet ajankohtaisemmaksi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Muita kymmenen joukkoon sijoittuneita olivat mm. sisarukset Sophie ja Hans Scholl, jotka levittivät natsienvastaisia lentolehtisiä ja teloitettiin tästä syystä v. 1943 sekä Willy Brandt, Johann Sebastian Bach, Johann Wolfgang von Goethe, Otto Bismark ja Albert Einstein.