Euroopan Unionin jälkeen

EU:n Brysselin huippukokous kaatui valtalakikiistaan, kun Puola ja Espanja eivät hyväksyneet niille Nizzan sopimuksella annetun edustuksen kaventamista. EU:n perustuslaiksi kutsuttu valtalaki kumoaisi Suomen eduskunnan 15.12.1917 hyväksymän valtalain, jolla Suomi julistautui täysivaltaiseksi tasavallaksi, jossa valta kuuluu kansalle ja kansan valitsemalle eduskunnalle.

Todennäköistä on, että EU:n valtalaki korjataan jollain kompromissilla, jolla tasapainotetaan vallan käyttöä. Tämä saadaan sitten näyttämään voitolta ja sanotaan, että sitä ei saa vaarantaa nostamalla esille muita kiistoja. Suomi tyytyköön lohdutuspalkintona kemikaalivirastoon ja perääntyköön sotilaallisesta liittoutumattomuudesta ja liittyköön rakenneyhteistyöksi kutsuttuun sotilaalliseen ytimeen. Suomi mainostakoon kompromissia sillä, että kaikki 25 jäsenmaata saavat nimetä komissaarin. Itsenäisyyden ja täysivaltaisuuden turvaamista neuvotteluissa ei ole edes vaadittu ja kansalle kerrottakoon, miksi holhoukseen joutuminen on turvallisuuspoliittisesti välttämätöntä tässä historiallisessa tilanteessa, jossa Venäjä on heikko ja jollainen mahdollisuus saadaan kerran 50-100 vuodessa.

Suomi perustakoon Rambo-joukkonsa osaksi EU:n nopean iskun joukkoja ja antakoon ne käyttöön etulinjoilla esimerkiksi Pohjois-Koreassa, Intian-Pakistanin kriisissä tai Lähi-Idässä. EU:n päämiesten kokouksen 12.12.2003 hyväksymässä turvallisuuspoliittisessa strategiassa nimittäin todetaan, että “kaukaiset uhkat voivat antaa yhtä paljon aihetta huoleen kuin lähellä olevat".

Puolustuksen etulinja on usein "ulkomailla” ja viittaa Pohjois-Koreaan, Intian niemimaahan ja Lähi-Itään. Suomesta koottuja joukkoja voitaisiin käyttää iskuihin näillä alueilla ja olisi voitu käyttää Balkanilla, Afganistanissa ja Irakissa, jos tämä strategia olisi ollut voimassa ja Suomen hyväksymä. Iskuja Venäjän alueelle ei erikseen mainita, mutta muotoilu ei sulje tätä pois. Iskuja ei kutsuta ennalta ehkäiseviksi, mutta mitä muuta ne ovat, jos Suomi sotii rajojensa ulkopuolella ensimmäisen kerran sitten jatkosodan, jossa “puolustustarkoituksessa” vallattiin Itä-Karjala Syvärille asti, että voitaisiin hyvän puolustuslinjan avulla “ennaltaehkäistä” hyökkäys.

EU:n huippukokouksen epäonnistuminen osoitti, miten hataralla pohjalla ovat EU:n antamat turvatakuut. Olisimme EU:n varustautumisen rahoittajia. Huippukokouksen epäonnistumisen paikkaaminen valtakompromissilla ei myöskään peitä EU:n murenemisen alkamista.

Paasikivi perusteli, että Suomen turvallisuustakuiden ydin on, että Suomen maaperää ei anneta käyttää hyökkäysalustana itään ja siitä on oltava takeet. Urho Kekkonen perusteli, että Suomi on
puolueeton suurvaltojen eturistiriidoissa, muttei sodan ja rauhan kysymyksissä, vaan rauhan puolesta sotaa vastaan. Näistä linjauksista ollaan nyt luopumassa olemalla osa EU-suurvaltaa ja sen sotilaallista toimintaa.