Merkillisiä aikoja

Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry on toiminnassaan kiinnittänyt huomiota moneen niin historialliseen kuin nykypäivän asiaan.

Äskettäin ilmestyi Elina Sanan kirjoittama kirja nimeltään Luovutetut. Tuo kirja valottaa kuinka maastamme luovutettiin viime sodan aikana ihmisiä fasistisen Saksan Gestapolle. Kirja toi julkisuuteen maamme lähihistoriasta erään synkän tapahtumasarjan. Tapahtumasarjan, jota ei virallisesti maassamme ole tunnustettu. Se on vain ollut historian valkoinen läiskä vai pitäisikö - sanoa musta aukko. Näyttäisi siltä, että asia on tullut monelle yllätyksenä. Eräät Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry:n perustajajäsenet tiesivät niistä asioista. He tiesivät varmasti monesta muustakin asiasta, joista maamme virallinen historiankirjoitus haluaa vaieta.
Miten muutamat, vanhat jo edesmenneet toverit, saattoivat tietää muun muassa näistä Gestapolle tapahtuneista luovutuksista? Heidän tietonsa perustuivat pitkälti toimintaan maanalaisessa vastarintaliikkeessä. Muutamia heistä toimi esimerkiksi pääsääntöisesti maassamme olevaa saksalaista armeijakuntaa vastaan. Nuo toverit eivät puhuneet sodan jälkeen teoillaan, ehkä suojatakseen meitä ja muita. Jotain kuitenkin aina silloin tällöin heidän huuliensa välistä tihkui meidän nuorempien korville.

Lähinnä merimiesten keskuudessa eläneen vastarintaliikkeen toverit, tiesivät yhtä ja toista Suomen ja Saksan välisistä kuljetuksista. Todennäköisesti he jopa onnistuivat pelastamaan muutamia ihmisiä varmalta tuholta. On tervetullutta maamme poliittisen johdon taholta, että asia on päätetty selvittää. Asian selvittäminen on kieltämättä näin pitkän ajan jälkeen vaikea tehtävä. Asian selvittäminen on annettu professori Heikki Ylikankaalle, toivomme hänen onnistuvan vaikeassa selvitystehtävässään.

Tämäkin asia olisi ollut suotavaa selvittää aikanaan eikä vasta nyt myöhemmin. Ja mieluummin ennen kuin maailmanlaajuisesti natsirikoksia selvittävä säätiö puuttuu asioiden kulkuun. Toivottavasti tässä yhteydessä laajennetaan tutkimuksia tarpeeksi paljon ja selvitetään muun muassa monen suomalaisen merimiehen kohtalokkaat internoinnit toisen maailmansodan aikana niin Saksassa kuin Englannissa ja muuallakin.
Sanotaan, että historia toistaa itseään aina uudelleen ja uudelleen. Näin näyttäisi äkkiseltään katsottuna monesti tapahtuvankin. Toivottavasti ei tämän päivän perustuslain muutokset toista tuota aikaisempaa tapahtumasarjaa. Ollaanhan maamme perustuslakia muuttamassa suuntaan, joka sallisi maamme kansalaisten luovuttamisen toiseen maahan sen maan rikoslainsäädännön perusteella.

Entäpä millä estetään maamme kansalaisen luovuttaminen sieltä kolmanteen maahan. Eräät kansanedustajat ovat hurskastellen vaatineet lain perusteluihin selvää kieltoa luovutuksesta kolmanteen maahan. Hyvä niinkin, mutta ainoa tapa käytännössä estää tuo luovutus kolmanteen maahan on pitää nykyinen perustuslaki muuttamattomana voimassa.

En voi ymmärtää, mitä varten maamme kansalaisia pitäisi luovuttaa toiseen maahan toisen maan lainsäädännön perusteella? Ajatellaanpa nyt esimerkiksi tapaus, että jossain Euroopan maassa olisi sodan vastustaminen kriminalisoitu. Voidaanko silloin esimerkiksi vaatia maamme kansalaisen luovuttamista ulkomaille tuomittavaksi jos vastustamme tuota lainsäädäntöä? Tänään tuo ei ole mahdollista, mutta huomenna se saattaa olla perustuslakiin tehtävän muutoksen nojalla mahdollista. On muistettava, että perustuslain ja muun lainsäädännön noudattaminen ja tulkinta on vain ja ainoastaan vallassa olevan kädessä. Historiassa on liian monta opetusta, että tarpeen vaatiessa on lakeja tulkittu miten se on kulloistakin hallitsijaa miellyttänyt.

Otetaanpa kotomaastamme esimerkki hiljakkoin tapahtuneesta maamme lakien tulkinnasta. Helsingin Sanomissa oli 9.11.2003 uutinen niin sanotusta Kotkassa toimineesta Punaisesta talosta. Edellä mainitun lehden yleisön osastolla asianajaja Markku Fredman puuttui kriittisesti poliisin käyttämiin pakkokeinoihin. Pakkokeinoja tässä tapauksessa olivat telekuuntelu ja televalvonta.

Markku Fredmanille vastasi muutama päivä myöhemmin rikosylikomisario Keijo Kolsi. Kolsi oli toiminut em. rikosjutun tutkinnanjohtajana. Otan tähän suoran lainauksen Keijo Kolsin kirjoituksesta Helsingin Sanomien yleisön osastolla: “Fredman kirjoittaa, että laki ei salli puhelinkuuntelua paritusrikosten tutkinnassa ja toteaa, että pakkokeinon kontrolli on pettänyt, koska tuomioistuin on myöntänyt kuunteluluvan. Kontrolli ei ole pettänyt. Käräjäoikeus myönsi telekuunteluluvan epäillyn törkeän huumausainerikoksen tutkintaan. Tämän tutkinnan yhteydessä tuli laillisesti hankittua näyttöä myös paritusrikoksista, joita tutkittiin ns. Punaisen talon juttuna.”
Niinpä niin. Epäillään törkeätä huumausainerikosta ja kuullaan jotain muuta. Uskoo ken uskoo enää poliisin vilpittömyyteen.

Aikoinaan, 1960-luvulla, kun me silloiset nuoret vastustimme rukouslauantaiden viettoa, kohtasimme poliisiviranomaisten taholta Helsingin Espan puistossa pamppua ja muita kasvattavia menetelmiä. Näiden niin sanottujen punaisten lauantaiden viettämisen kylkiäisenä syntyi maamme viranomaisten keskuudessa eräs tärkeä periaate, periaate joka sulkee pelastusviranomaiset järjestyksen ja kurinpitokoneiston ulkopuolelle. Tuo periaate syntyi kun eräs nimismies innostui hajottamaan nuorten rukouslauantaitilaisuuden paikallisen VPK:n paloruiskujen voimalla. Tapahtumien jälkiselvittelyssä syntyi ministeriön johdolla periaate, että pelastusviranomaisia ei saa käyttää mellakkapoliiseina. Kielto perusteltiin ajatuksella, että pelastusviranomaisiin täytyy pystyä
luottamaan joka hetki ja kaikissa olosuhteissa, että he toimivat humanitäärisistä lähtökohdista.

Tuo edellä mainittu luottamus pätee myös sairaanhoitohenkilökuntaan. Äskettäin Maasta karkotetun ukrainalaisperheen huumaamisjutussa on tapahtunut pahin mitä voi tapahtua. Voiko tavallinen ihminen luottaa poliisivankilan sairaanhoitohenkilökunnan vilpittömyyteen. Tuohon edellä mainittuun periaatteeseen, että henkilökunta toimii joka hetki ja kaikissa olosuhteissa puolueettomasti, humanitäärisistä lähtökohdista eivätkä ole osa väkivaltakoneistoa. Tuossapa on kysymys ratkaistavaksi. Tässä ei auta nyt edes ministeriöiden ja poliisiviranomaisten selitykset kuinka sairaanhoitaja on toiminut lääkärin ohjeiden mukaan.

Oma kysymyksensä on, että miksi tuon perheen palauttaminen oli maamme viranomaisille niin tärkeä, että konstilla millä tahansa se oli saatava pois maastamme.

Toivotan kaikille lukijoille niin omasta kuin Sodan- ja Fasisminvastainen Työ ry:n puolesta oikein rauhallista joulun aikaa ja hyvää valoisampaa uutta vuotta. Tehkäämme vuodesta 2004 muutoksen vuosi.

Timo Kangasmaa