Me vaadimme: Kuntien talous turvattava

Suomessa harjoitettu uusliberalistinen politiikka on purrut erityisen pahasti kuntien talouteen. Vielä 90-luvun alussa kuntien talous turvattiin tehokkaasti valtionosuusjärjestelmällä, jossa valtio jakoi budjettinsa kautta kunnille korvamerkittyä rahaa. Valtionosuuksissa huomioitiin kunnille kuuluvat tehtävät kuten terveydenhoidon, sosiaalitoimen ja koululaitoksen ylläpitäminen.

1980-luvun lopulla Suomessa tapahtunut oikeistolainen käänne ja siirtyminen uusliberalistiseen politiikkaan merkitsivät jyrkkää käännöstä myös kuntien taloudessa. Tämän politiikan tunnuksena on ollut julkisen sektorin kuristaminen yksityistä voitontavoittelua haittaavana tekijänä. Koska julkinen sektori toimii verovaroilla ja verot puolestaan olivat pois yritysten voitoista, tämä tuli merkitsemään julkisen sektorin pienentämistä ja sitä, että valtion keräämiä veroja tuli pienentää samassa suhteessa. Tällöin yritysten vähentyneet verot siirtyivät suoraan niiden voittojen kasvattamiseen. Näissä tavoitteissa itse kansalaisten asema ja palveluiden turvaaminen eivät merkinneet mitään.

Pääomapiirien tavoitteita ei sanottu ääneen, vaan niitä perusteltiin erilaisilla tekosyillä kuten syyttämällä julkista taloutta tehottomaksi, tai että verojen pienentämisellä turvattaisiin työllisyys paremmin. Joka tapauksessa kaikki keskeiset eduskuntapuolueet imaisivat pääomapiirien etuja ajavan politiikan syötin ja ideologian, myös perinteiset vasemmistopuolueet SDP ja Vasemmistoliitto. Tähän politiikkaan liittyy myös Suomen sitominen EU:hun, joka määritteli valtion taloudelle raamit ja jonka tuloksena kuntien rahoitusta voitiin leikata ratkaisevasti. Tätä on edesauttanut, että suurten puolueiden herrahisseissä asemansa saanut virkakoneisto on puolueuskollisesti lähtenyt noudattamaan kuntalaisten etuja jyrkästi heikentävää politiikkaa ajamalla aktiivisesti leikkauksia kunnissa.

Kuntatalouden leikkaukset toteutettiin Ahon ja Lipposen hallituskausina. Tällöin kuntien taloudesta leikattiin yhteensä n. 60 mrd. markkaa, eli n. 10 mrd. euroa. Samalla kunnat vapautettiin ns. vapaakuntakokeilun seurauksena käyttämään saamansa valtiontuen miten halusivat, koska rahaa ei enää jaettu kunnille korvamerkitysti. Kunnat saivat terveydenhoidon sijasta rakennella valtiontuillaan vaikkapa laskettelurinteitä tai golf-ratoja. Lipposen pääministerikaudella aloitettiin myös veroleikkaukset, joita nyt myös Vanhasen hallitus jatkaa. Nämä veroleikkaukset ovat samaa suuruusluokkaa kuin leikkaukset kuntien talouteen ja sosiaaliturvaan, eli n. 10 mrd. euroa ja niistä ovat hyötyneet ennen kaikkea suuryritykset ja suurituloiset. Verojen leikkauksilla suorastaan halutaan varmistaa se, ettei julkiselle sektorille enää anneta mahdollisuutta nousta uudelleen.

Kunnat ovat tietenkin joutuneet harjoitetun politiikan takia suureen ahdinkoon. Valtio ei ole antanut kunnille kuin minimaalisesti uutta rahaa. Sen sijaan valtiovalta on sysännyt kunnille yhä uusia velvoitteita samalla kun se on syyttänyt kuntia huonosta taloudenpidosta. Kuntien ahdinkoa on yritetty helpottaa uuden valtionosuuksien tasausjärjestelmän avulla. Tästä on jouduttu ojasta allikkoon rikkaiden kuntien, kuten Espoon ja Helsingin, syyttäessä valtiovaltaa syrjinnästä ja maaseudun kuntien suosimisesta. Vaikka menetykset Helsingissä ja Espoossa ovatkin merkittäviä, niillä ei kuitenkaan voi selittää kuntien huonoa taloutta. Itse asiassa kunnat saavat nyt tasapuolisesti rahaa tasausjärjestelmän laskiessa kuntien yleisistä keskiarvoluvuista kullekin kunnalle tulevan rahan. Tasausjärjestelmä huomioi mm. kuntien asukasmäärän, kerättyjen kunnallis-, yhteisö- ja kiinteistöverojen tuotot ja kuntien veroäyrin. Jos siis rikkaat kunnat valittavat valtiovallan kylmää kohtelua, saman kohtalon ovat kokeneet myös köyhemmät kunnat jo aiemmin.

Kuntien taloutta voidaan tietysti järkeistää, mutta sitä ei saa tehdä asukkaiden etujen ja kunnan työntekijöiden etujen kustannuksella. Koko julkiseen sektoriin, etenkin terveydenhoitoon on saatava riittävästi rahaa ja työntekijöitä. Kuntien talouden järkeistämisessä on luovuttava kunnallisten laitosten yhtiöittämisestä ja yksityistämisestä. Ne on palautettava kuntien täydelliseen omistukseen. Helsingissä esim. energia- ja vesilaitoksen voittovaroista olisi saatavissa merkittäviä tuloja kaupungin käyttöön, vaikka tietenkin pitää asettaa kyseenalaiseksi, onko ylipäänsä oikein, että nämä laitokset on pantu toimimaan voittoperiaatteella.

Keskeisintä on kuitenkin politiikan suunnan muuttaminen. Tärkeät palvelut terveydenhoidossa, sosiaalitoimessa ja koulutuksessa toimivat parhaiten ja köyhän kansan edut huomioiden silloin, kun ne ovat julkisen sektorin vastuulla. Julkinen sektori taas vaatii pyöriäkseen verovaroja. Siispä verovarat on kerättävä, ja ne on kerättävä sieltä missä varoja on, suuryrityksiltä ja suurituloisilta.

Suomi on tänään rikkaampi kuin koskaan, mutta nyt työläisten työn tuloksena syntyneet voitot karkaavat pörssikeinottelun, vahvan euron ja ns. Kiina-ilmiön myötä niin kansalaisten kuin kuntienkin ulottumattomiin. Nykyinen talous- ja yhteiskuntapolitiikka on muutettava ja EU-sidonnaisuudet on purettava. Mikään muu ei tule turvaamaan maamme ja kansalaistemme tulevaisuutta.

EU:n Vastaisen kansanrintaman
syysseminaari
Timpurinranta
28.08.2004