....näiden tavoitteiden puolesta

Edistysmielisen osuustoiminnan puolesta -lista tarjoaa vaaleissa vaikuttamisen väylän kaikille, joiden mielestä kaupan keskittäminen yhä isompiin yksiköihin ja osuusliike Elannon lopettaminen on väärä suunta. Tällä listalla ovat mukana Elannon lopettamista vastaan ainoina äänestäneet edustajiston jäsenet ja muita edistysmielisen osuustoiminnan kannattajia yli puoluerajojen.

Helsingin Osuuskauppa Elannon jäsenillä on 1.-14.11. pidettävissä vaaleissa mahdollisuus vaikuttaa siihen, jatkuuko kaupan keskittämisen linja vai kehitetäänkö lähikauppaa, sosiaalisesti ja ekologisesti vastuullista osuustoimintaa sekä jäsenten ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia.

Helsingin Osuuskauppa Elannolla on suurena osuusliikkeenä paljon mahdollisuuksia vaikuttaa vähittäiskaupan ja monien muiden palvelujen kehitykseen. Vaarana on kuitenkin se, että Elannon itsenäisen toiminnan lopettamiseen johtanut linja jatkuu ja syrjäyttää työväen ja edistyksellisen osuustoiminnan periaatteet.

Kaupallista voitontavoittelua ja suurten yksiköiden tehokkuutta korostava linja ei ole osuusliikkeen jäsenten, asiakkaiden eikä työntekijöiden etu. Se sivuuttaa myös osuustoiminnan uudet haasteet osallistuvan demokratian, lähipalvelujen, ruokaturvan, ekologian ja reilun kehitysmaakaupan edistämisessä. Uhkana on osuusliikkeen muodostuminen vain muodollisesti omaisuutta hallinnoivaksi yhtiöksi, joka ei tarjoa vaihtoehtoa kapitalistiseen voitontavoitteluun perustuville markkinoille. Elannon sulauttamisesta S-ryhmään ei pidä tehdä mallia, jonka mukaan pyritään lopettamaan myös valtakunnallinen E-osuusliike Tradeka.

Puolustamme työväen ja kuluttajien itsenäisen, jäsenvaltaisen osuustoiminnan edistysmielisiä periaatteita sekä HOK Elannon jäsenten ja työntekijöiden etuja ja vaikutusmahdollisuuksia. Mielestämme osuusliikkeen tulee kantaa vastuunsa myös yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, solidaarisuuden ja rauhan edistämisessä.

Vaihtoehto kaupan keskittämiselle

Elannon ja HOK:n yhdistäminen ei saa johtaa lähikaupan palvelujen karsimiseen vaan lähikaupan palveluja on laajennettava ja monipuolistettava. Kaupan keskittämisestä suuriin hypermarketteihin ja etäälle asuinalueista on luovuttava.

Jäsenetuja on parannettava. Ostohyvitysjärjestelmää on kehitettävä niin, että työttömät, opiskelijat ja muut vähävaraiset hyötyvät siitä nykyistä enemmän. Elannon ja HOK:n fuusio ei saa johtaa asiakasetujen heikentymiseen.

Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä mm. jäsentoimikuntia muodostamalla. Osuusliikkeen lehteä ja internetsivuja tulee kehittää jäsenten ja työntekijöiden osallistumisen ja vaikuttamisen foorumina. On kehitettävä osuustoiminnallista valistus- ja koulutustoimintaa.

Osuusliikkeen tulee olla edelläkävijä työntekijöiden ja ay-liikkeen oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien kehittämisessä. Työntekijöiden tulee saada valita edustajansa osuusliikkeen kaikkiin hallintoelimiin, myös hallitukseen. Myymälöiden ja muiden yksiköiden itsenäisyyttä tulee lisätä.

Pätkätöiden sijasta on lisättävä normaaleja kokoaikaisia työpaikkoja. Kaikille työntekijöille on taattava vähintään 4 tunnin yhtäjaksoinen työ samassa työpaikassa. Toisaalta on ryhdyttävä kokeilemaan työajan lyhentämistä ansiotasoa alentamatta esimerkiksi 6+6 tunnin työaikamallilla. Palkkahaitaria on kavennettava nostamalla pieni- ja keskituloisten työntekijöiden palkkoja.

Osuusliikkeen toimintaa tulee kehittää ekologisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Tämä merkitsee lähikaupan kehittämisen ohella koko myymäläverkoston rakentamista niin, että joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät eikä asiakkaiden ja työntekijöiden tarvitse turvautua yksityisautoihin. Osuusliikkeen on edistettävä terveellisten kotimaisten elintarvikkeiden ja luomutuotteiden saatavuutta, materiaalien kierrätystä ja energian säästöä. Geenimuunneltuja elintarvikkeita ei pidä ottaa myyntiin, koska niiden terveys- ja ympäristövaikutuksista ei tiedetä tarpeeksi.

Kehitysmaakauppojen ja kehitysmaiden osuustoiminnallisten tuottajien kanssa on kehitettävä reilua ja suoraa kauppaa ohi ylikansallisten suuryhtiöiden. Osuustoiminnallisen liikkeen kansainvälistä yhteistyötä on kehitettävä vaihtoehtona ylikansallisten yhtiöiden vallan kasvulle.

Osuusliikkeen tulee omassa toiminnassaan torjua kaikenlainen rasismi ja muu syrjintä. Osuusliikkeen hankinnoissa tulee olla takeet siitä, että tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa eikä poljeta työntekijöiden oikeuksia.

Osuusliikkeen jäsenten vaaleilla valitseman edustajiston todellista päätösvaltaa on lisättävä niin osuusliikkeen kuin sen hallitsemien yritysten johtamisessa. Helsingin Osuuskauppa Elantoa ei saa muuttaa osakeyhtiöksi, jossa päätösvalta olisi jäsenten sijasta suuromistajilla.

HOK Elannon tulee olla itsenäinen myös suhteissa S-ryhmään. Osuustoiminnan kehittäminen myös tuotannossa on tärkeää, jotta kaupan kehitystä eivät määrää suuret kansainväliset yhtiöt.

HOK Elannon pitää kehittää hyvät yhteistyösuhteet Tradekaan ja pidättäytyä tukemasta hankkeita, jotka tähtäävät Tradekan itsenäisen toiminnan lopettamiseen.

Helsingin Osuuskauppa Elannon edustajiston vaalissa on kyse osuusliikkeen suunnasta. Jokainen ääni työväen ja edistysmielisen osuustoiminnan periaatteiden puolesta on tärkeä!