Maailman sotilasmenot nousivat kylmän sodan tasolle

Maailmassa käytetään tänään entistä enemmän rahaa sotavalmisteluihin samalla kun köyhyyden poistamiseen luvattuja varoja ei näytä löytyvän mistään, YK:n asiantuntijaryhmä varoittaa tuoreessa raportissaan.

Tutkijoiden mukaan kylmän sodan loppumisen jälkeinen suvanto asevarustelussa on jäänyt taakse. Viime vuonna koko maailman sotilasmenot kasvoivat lähes 900 miljardiin dollariin (730 miljardia euroon), ja tämän vuoden loppusumma saattaa nousta 950 miljardiin - tai jopa korkeammalle. USA:n osuus varustelumenoista on lähes puolet, presidentti Bush allekirjoitti juuri 417 mrd dollarin puolustusbudjetin, josta luvusta vielä puuttuu Irakin sotatoimien vaatimat menot.

Tätä ennen aseisiin on kulutettu vastaavia summia vain kylmän sodan vaikeimpina vuosina.
Raportissa vedetään yhteyksiä korkeiden sotilasmenojen ja yleisen kurjuuden välille. 1990-luvun talouskasvu ei ole näkynyt maailman köyhien kukkaroissa, ja kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syventyy entisestään. Kansainväliset köyhyydenpoistotavoitteet näyttävät jäävän haaveiksi hallitusten valitellessa rahapulaa.
Turvallisuutta vaarantavat monet muutkin asiat kuin sotilaalliset uhkat, raportissa muistutetaan. Jos hallitukset vastaavat kaikkiin kriiseihin sotilasvoimalla, niiden todelliset syyt jäävät selvittämättä. (Lähde: Ilta-Sanomien verkkolite)