Kiina-ilmiön torjuntaa kapitalismin keinoin

Kiina-ilmiö on ollut viimeisen vuoden aikana ahkerasti käytetty selitys teollisuuden työpaikkojen vähenemiselle. Työpaikat ”karkaavat” paitsi Kiinaan, myös muihin halvan työvoiman maihin ja pitävät yllä suurtyöttömyyttä. Näin tapahtuu Suomen lisäksi myös muissa lännen kapitalistisissa maissa, EU:n sisällä mm. Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa. Samaa tapahtuu myös USA:n teollisuudessa.

Työaikoihin pidennyksiä Saksassa
Kiina-ilmiö on nostanut esiin vanhan marxilaisen totuuden, ettei pääomalla ole isänmaata. Samalla kapitalistitkin ovat alkaneet miettiä keinoja Kiina ilmiön torjumiseksi. Tämä tapahtuu, kuinkas muuten, jälleen kerran työläisten kustannuksella. Saksassa ja Ranskassa se on johtanut vaatimuksiin työajan lisäämisestä palkkoja korottamatta. Saksassa mm. DeimlerChrysler-autotehdas ja Siemensin kännykkäteollisuus onnistuivat uhkauksillaan työpaikkojen siirtämisestä halvempiin maihin pakottamaan työntekijät pidentämään viikoittaista työaikaansa 35 tunnista 40 tuntiin ilmaiseksi palkkoja korottamatta.

Vaatimuksia myös Suomessa
Saksasta työajan pidennyspuheet levisivät nopeasti Suomeen. Ensin palvelualojen työnantajaliiton työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen esitti, että myös Suomessa työaikoja olisi pidennettävä ja että sunnuntai- ja viikonloppulisistä olisi päästävä eroon. Sunnuntai-lisät ovat hänen mielestään työllistämisen este. Palvelualojen ammattiliitto PAM reagoi vaatimuksiin nopeasti todeten, että viikonlopputyön lisät ovat olennainen osa monien työntekijöiden palkkaa, joka ilman näitä lisiä ei elättäisi työntekijöitä. Myös TT:n johtaja Seppo Riski on työaikojen pidentämisvaatimusten kannalla. Hänen mukaansa työaikoja olisi kansainvälisen kilpailun takia pystyttävä pidentämään ilman korvausta kaikilla aloilla, myös julkisella sektorilla. ”Sopimuksia on väljennettävä niin, että työaikojen pidentäminen ilman palkan nostoa olisi mahdollista yrityksissä.” Viimeisimpänä samanlaisen viestin esitti Nokian pääjontaja Jorma Ollila.

Työnantajien vaatimukset toistaiseksi vielä torjuttu
Vaatimukset työaikojen pidentämisestä eivät kuitenkaan saaneet kantoa siipiensä alle edes kaikkien työnantajien piirissä. Monet ekonomistit kuten Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Aki Kangasharju, johtaja Pasi Holm Pellervosta ja Kari Alho Etlasta sanoutuivat irti työajan pidentämisvaatimuksista korostaen, että tärkeämpää on saada työttömille ja osa-aikatyöläisille enemmän töitä. Myös TT:n toimitusjohtaja Leif Fagernäsin kantana oli, ettei TT ota työaikojen pidentämisvaatimusta esille tulevissa sopimusneuvotteluissa. Ekonomistit olivat sitä mieltä, että työaikojen pidentäminen heikentää tuottavuutta ja toimii viimekädessä yritysten etujen vastaisesti. Tämä näkökulma on mielenkiintoinen, koska se samalla paljastaa, että työttömyyden ylläpitäminen on kapitalistien kannalta tietoinen keino nostaa työn tuottavuutta. Kun yritys osallistuu työn tuotavuuden nimissä työttömyyden ylläpitämistalkoisiin, se nostaa yrityksen uskottavuutta sijoittajien silmissä.

Politiikan umpikuja: Miten työllistetään?
Keskustelut työaikojen pidentämisestä muuttuivat kesän kuluessa ihmettelyksi, miksi työttömyys Suomessa säilyy edelleen korkeana talouden kymmenen kasvuvuoden jälkeen. Olennainen huomio on, että kun elämme kapitalistisessa globaalissa maailmantaloudessa, teollisuuden työpaikkojen ei enää oleteta syntyvän Suomeen. Tästä seuraa kysymys, millä tavalla ihmiset sitten ylipäätään työllisteään tai työllistyvät? Miten turvataan ns. hyvinvointivaltion viimeiset rippeet? Asian korjaamiseksi on esitetty erilaisia toimenpidemalleja. Jo toissa kevään budjettineuvotteluiden yhteydessä nostettiin esiin ns. Holmin-Vihriälän malli. Nyt elokuun alussa valtiovarainministeriön ylijohtaja Anne Brunila suositteli ns. Tanskan mallia ja pian myös tutkija Jouko Martikainen esiteltiin HS:n sivuilla omine malleineen.

Ahon ja Vanhasen malli kummittelee
Keskustapuolueen ajamassa Holmin-Vihriälän mallissa ajatuksena on työnantajan sotu-maksujen porrastaminen siten, että ne ovat pienipalkkaisilla aloilla pienemmät. Näin toivotaan, että se innostaisi työnantajia työllistämään matala-palkkaisia työntekijöitä. Epäilijät puolestaan katsovat, että se vain lisäisi osa-aikatyön käyttöä. Mallissa nähdään viitteitä myös Esko Ahon aikanaan ajamaan työelämän uudistukseen.

Keppiä ja porkkanaa
Anne Brunilan suosittelemassa Tanskan mallissa yritetään tarjota keppiä ja porkkanaa. Keppinä mallissa on työttömyysturvan heikentäminen, jonka tulisi ajaa työttömät aktiiviseen työn hakuun. Kuitenkin Brunilalta puuttuu porkkana, eli Suomessa valtio ei satsaa rahaa työllistämiseen kuin murto-osan Tanskaan verrattuna.
Jouko Martikaisen malli perustuu ideaan, että valtio tukee verovaroin pienipalkkaisten palkkoja, jolloin yrityksen ei tarvitse maksaa enempää palkkoja kuin ennenkään valtion maksaessa loput työntekijän palkasta. Valtio saa Martikaisen mukaan rahansa korkoina takaisin suurentuneina verotuloina. Martikaisen mallin heikkoutena on, ettei kukaan takaa, mihin yritykset lopulta valtiolta työllistämiseen saamansa tuen käyttäisivät. Ettei vaan omiin ja omistajiensa tarpeisiin. Martikaisen malli muistuttaa pajatsoa, josta yritetään saada rahaa ulos enemmän kuin mitä sinne on laitettu.

Pörssikeinottelulla ei luoda työpaikkoja
Kaikenlaiset mallit työllisyyden hoitamiseksi ja hyvinvointivaltion purkamisen pysäyttämiseksi osoittavat nykyisen aikakautemme luonteen. Kun edellisten sukupolvien aikana maata rakennettiin, niin nykyisin sitä puretaan, myydään ja hajotetaan. Kysymys on kapitalismin toimintatavoista. Kun vielä vuosisata sitten loisiksi kutsuttiin köyhiä ihmisiä, jotka pyörivät elätettävinä isäntiensä jaloissa niin nyt loisina on sijoittajaluokka, kapitalistit, jotka eivät halua ymmärtää, että kaikki varallisuus ja maan hyvinvoinnin rakentaminen syntyy vain työläisten työstä, ei se synny ollenkaan pörssikeinottelusta. Kaiken kukkuraksi ei riitä, että nämä sijoittajaloiset eivät itse tee työtä, vaan he estävät myös suuren osan työvoimaa tekemästä työtä!
Mitä enemmän ja paremmin työtä teemme ja mitä useampi sitä on tekemässä sitä enemmän hyvinvointia syntyy ja sitä paremmin maamme terveys-, sosiaali-, koulutus- ja kulttuuripalvelut turvataan. Päivittäistä työaikaa ei tässä tarvitse lisätä, sitä voidaan päinvastoin lyhentää. Olennaista on saada työttömät töihin. Pörssikeinottelulla ei luoda yhtään uutta hyvinvointia, sitä vain kasataan ja keskitetään niin, että toisten köyhtyessä jotkut siinä pakostakin rikastuvat.

Kun suuret työläisten määrät pidetään pois työstä, maa ei rikastu vaan surkastuu uusien loisten imiessä siitä kaiken elinvoiman. Juuri tällaista aikaa elämme. Voimme saada siihen muutoksen heti kun kansa ymmärtää, mistä on kysymys, ja millä tavalla kansa pääsee irti loisistaan.

RK/KÄ