Äänetön protesti jäi äänettömäksi

EU:n parlamenttivaalit pidettiin 13. kesäkuuta. Suuri huoli vallanpitäjillä oli äänestysprosentin alhaisuus. Tämän nostamiseksi valtamediassa käytiinkin ennen vaaleja ahkeraa kampanjaa kansan saamiseksi vaaliuurnille.
Asia oli hankala, koska hyvin suuri osa kansalaisista tiedostaa EU:n suuren rahan liitoksi, jossa kapitalismi on viritetty suunnitelmalliseksi kansan riistoksi. EU-parlamentti on samoin koettu pelkäksi demokratian kulissiksi.
Vaikka kaikki tämä onkin totta, vaalit kuitenkin muodostavat vaikuttamisen kanavan. Jos vaaleja boikotoi, se vaatisi rinnalleen hyvin vahvan kansanliikkeen, joka omalla painollaan ja suorastaan vallankumouksellisesti asettaisi EU:n kyseenalaiseksi. Tällaista kansanliikettä meillä ei kuitenkaan ollut, joten vaalien ulkopuolelle jättäytyneet eivät voittaneet boikotillaan mitään.

Vaalit olivat rahavallan vaalit
Tutustuminen oikeusministeriön vaalisivuihin osoittaa, ettei tyhjätaskuilla ollut asiaa EU-parlamenttiin. Satu Hassilla oli läpimenneistä yksi pienimpiä vaalibudjetteja 52.000 e (310. 000 mk). Yleensä vaalibudjetit läpimenneillä olivat 100 000 e luokkaa, esim. Esko Seppäsellä budjetti oli 95 000 e. Suurin vaalibudjetti lehtitietojen mukaan oli Kyösti Virrankoskella, 298.000e ( 1,8 milj. mk). Tällainen rahan kylväminen osoittaa, että parlamentin jäsenyys kannattaa rahallisesti. Eivät edes miljoonien mummon markkojen uhraukset pelottaneet ravivetoihin tottuneita leikkiin lähteneitä.

Äänestysvilkkaus
Äänestysvilkkaus Suomessa nousi edellisestä vaaleista n. 10 %. ollen nyt 41,1%. Muuten osallistuminen EU-parlamenttivaaleihin on vähentynyt koko EU:n alueella vuosi vuodelta. V. 1979 äänestysprosentti oli n. 63% luokkaa, 1994 n.56% ja nyt 47,5%. Äänestysvilkkaus nousi Suomessa ehkä siksi, että tiedotusvälineet erityisesti korostivat äänestämisen tärkeyttä.

Tulokset Suomessa
Oikeisto ja rahavalta voittivat. Kokoomus kaikkein eniten +5,1%. Myös Vihreät saivat selkeän voiton. Demarit ja Vasemmistoliitto olivat häviäjiä, demarit menettivät -3.3% ja Vasemmistoliitto -0.8% vuoteen 1999 verrattuna. Erityinen piirre vaaleissa oli Anneli Jäätteenmäen menestys ääniharavana. Tulos 149. 646 on yksi suurimmista äänisaaliista ja selittyy vastapotkuna demareita ja Lipposta vastaan.

Kansan äänen julkaisujärjestöjen 4 ehdokasta esiintyivät SKP:n listoilla.
Kansan äänen julkaisijajärjestöt asettivat vaaleihin SKP:n kokoamalle listalle 4 ehdokasta, jotka saivat ääniä seuraavasti: Tuija Hakkarainen 245 ääntä, Antti Siika-aho 223, Pekka Tiainen 499 ääntä ja Kalevi Wahrman 216 ääntä. SKP:n listalta eniten ääniä sai Hakanen 1988 ääntä, joista Helsingin osuus oli 422 ääntä. SKP:n tulos noudatti tuttua kaavaa, 0,6% äänistä, yhteensä 10134 ääntä. Edellisissä EU-vaaleissa SKP:n tulos oli myös 0,6 % annetuista äänistä. Kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa (1999 ja 2003) SKP:n kannatus oli 0.8 % annetuista äänistä. Tuloksessa näkyy se, että kommunistit karttavat osallistumista EU- vaaleihin. Äänimäärään lasku selittyy myös matalan äänestysprosentin kautta. Vasemmistolaisia ääniä siirtyi todennäköisesti myös SKP:lta Vasemmistoliiton Esko Seppäselle.

Vaaliboikotti ei kannattanut
Kansan äänen taustavoimat eivät kannattaneet vaalien boikotointia. Useissa kannanotoissa ja artikkeleissa perustelimme miten työväenliikkeen historiallisen kokemuksen perusteella myös porvarillisen valtion vaaleihin osallistuminen on välttämätön vaikuttamisen väylä. Suomessa äänestysprosentti kasvoi huolimatta boikotoijien vetoomuksista olla osallistumatta vaaleihin. Sen sijaan vaalit toivat esiin EU:ta vastustavat liikkeet muissa EU-maissa. Ruotsin Juni-lista sai läpi useita ehdokkaita EU-parlamenttiin, samoin Britanniassa itsenäisyyspuolue. Näiden puolueiden menestys paljasti vasta vaalien jälkeen Suomessa suurelle yleisölle, että onhan EU:ssa sen vastustajiakin. Boikotoijien viesti ei sen sijaan kulkenut mihinkään.

Ritva Santavuori ihmetteli TV1:n jälkiviisaissa vaalien jälkeen oli, ettei meillä Suomessa ole vakavasti otettavaa EU:n vastaista liikettä. Kyllä meillä on montakin liikettä ja ryhmää - emme me ole mitään pellejä - mutta tällaisessa perustuslakia rikkovassa EU:n rahavallassa näiden liikkeiden vaikutus on vielä pystytty tukahduttamaan. Mutta kuinka kauan?

RK/KÄ