Lipposen kaunaisuus katoi Jäätteenmäen

Jääteenmäkijupakan taustalla on ensiksikin USA:n hyökkäys Irakiin, joka tapahtui ilman YK:n hyväksyntää ja Saksan ja Ranskan vastustuksesta huolimatta. Toiseksi, Jäätteenmäen valinta pääministeriksi vaaransi harjoitetun talouspolitiikan heittäessään Sailaksen paperin roskakoriin.

Puhemies Paavo Lipponen on tunnettu yhtenä vahvimmista USA:n ja NATO:n myötäilijöistä, joka ei ole voinut hyväksyä Saksan ja Ranskan Irakin kantaa sotaan. Irak-paperin paljastuminen toi julki myös Lipposen Yhdysvaltain Presidentti George W. Bushille 9.12-02 esittämän pyynnön pitää ovi raollaan Suomelle, kun mahdollisuus liittyä NATO:on tulee ajankohtaiseksi. Bush totesi ilahtuneena, että ”teille se ovi on aina sepposen selällään”. Yhdysvallat oli tiedustellut jo marraskuussa Suomelta halukkuutta osallistua mahdollisen Irakin sodan jälkiselvittelyyn.
Presidentti Halosen ja ministereiden muodostama ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta (utva) määritteli 4.12.-02 kantansa mahdolliseen Irakin sotaan, mutta heidänkään kantansa ei ollut selkeästi sotaa tuomitseva: ”Mahdollisen aseellisen konfliktin jälkeiseen tilanteeseen varautuen selvitetään mahdollisuudet antaa humanitaarista apua ja jälleenrakennustukea. Alustavat selvitykset osoittavat, että Suomella on kohtuulliset valmiudet osallistua YK-johtoiseen Irakin jälleenrakennukseen ja humanitaarisen avun antamiseen”.

Eduskuntavaalikampanjansa yhteydessä 9.1-03 Jäätteenmäki ihmetteli ulkoasiain johdon ”eriseuraisuutta” erityisesti NATO-kysymyksessä. Jäätteenmäen mukaan hallitus lupasi liian hätäisesti auttaa Irakin sodan jälkihoidossa. ”Koskaan aiemmin Suomi ei ole tehnyt päätöstä mahdollisesta avunannosta kriisissä ennen kuin YK on sitä pyytänyt.” Edelleen Jäätteenmäki piikitteli Lipposta Irak-kysymyksessä: ”Voiko Irakin kriisistä olla samaa mieltä sekä Yhdysvaltain presidentin että Saksan liittokanslerin kanssa.” Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd) kimpaantui ja pyysi Jätteenmäkeä vaihtamaan ”jälkisuomettuneet neuvonantajansa”. Helsingin Sanomien pääkirjoitus 18.06-03 kuvaa Lipposen STT:lle antaman lausunnon ärtyneisyyttä hyvin; Lipponen puhuu ”kummallisesta kaunaisuudesta” Yhdysvaltoja kohtaan, jonka jatkuvaa panosta Euroopassa hän piti tärkeänä. Kaunan takana on ”kylmän sodan aikaista salauskollisuutta” edesmenneelle Neuvostoliitolle. ”Mikä ihmeen syy meillä on elää ikään kuin meidän pitäisi pyytää anteeksi tai antaa raportti Nkp:n keskuskomitealle? Eikö tämä ala olla jo takanapäin.”

Kannanotto on paljastava paitsi, että siinä kaikuu anti-kommunismi ja Neuvostoliiton vastaisuus, niin nykytilanteessa sen kärki heijastaa väistämättä myös Venäjän ja Suomen ystävällisten suhteiden ja rauhantahtoisen yhteistyön politiikan vastaisuutta. Suhteemme Venäjään on jäänyt Suomen ulkopoliittisissa suhteissa nykyisellään selvästi taka-alalle USA:han verrattuna. Herää kysymys, kumpi onkaan Suomen ulkopoliittiselle johdolle tähdellisempää tärkeysjärjestyksessä, hyvät suhteet Venäjään vai Yhdysvaltoihin. Suomelle on aina ollut kohtalonkysymys suhteemme suureen naapuriimme. Pitää muistaa, että Suomen raja muodostaa pisimmän yhtenäisen rajan EU:n ja Venäjän kanssa. Tämä on tärkein kysymys, jossa ei sovi tunaroida.

Sailaksen paperin linja ajaa Suomen harmonisoimista ja sopeuttamista uusliberalistiseen talouspolitiikkaan. Jäätteenmäki muodosti jonkinlaisen vaaran tälle linjalle. Vanhasen rooli sen sijaan Kepun ”työreformin isänä” taas palvelee tätä samaa päämäärää. Tätä ei tietenkään sanota ääneen. Kysymys herää, miksei SAK näe tätä kehitystä. Viime eduskuntavaalien alla silloinen Muutosvoimat Suomi rp:n puheenjohtaja Ilkka Hakalehto totesi TV:n vaalitentissä pääministeri Paavo Lipposelle, että: ”kyllä hallitus on saanut aikaan 300.000 työpaikkaa, mutta vain ulkomaille. Lipponen ei kyennyt vastaamaan siihen mitään. Helsingin Sanomissa 25.6-03 Atte Jääskeläinen kolumnissaan toteaa oikein, että: ”Kun vaihtuu pääministeri, vaihtuu myös hallituksen tavat ja politiikka – vaikka entisen ohjelman pitävyyttä nyt vakuutetaankin” muistuttaen Matti Vanhasen olleen työreformin keskeinen valmistelija Keskustapuolueessa. Oikeistolaisen politiikan maaperää Vanhasessa tukee myös se, että hänen isänsä Tatu Vanhanen on maamme johtavia ”sosiobiologeja”.

Tosiasiaksi jää, että Jäätteenmäki kaadettiin muotoseikoilla, ei tosiasioilla. Ottamatta kantaa Jätteenmäen ”kiemurteluun”, voidaan todeta turhaksi hänen luottamuksensa totuuden parantavaan voimaan demokraattisessa yhteiskunnassa. ”Maamme on osa muuttuvaa maailmaa. Vain demokraattisen keskustelun ja avoimuuden pohjalta voimme kehittää ja vahvistaa ulkopolitiikkaamme…”(HS 25.6-03). Eropuheessaan Jätteenmäki uskoi oikeusvaltion toiminnan antavan tapahtumista oikean kuvan.

On todettava, että turha toive.

Juho Haavisto .