Tiainen esittää uutta päätöstä Elannosta
Elannon edustajiston jäsen Pekka Tiainen esittää, että Elannon edustajisto käsittelee uudelleen itsenäisen Elannon lakkauttamista koskevan päätöksen, joka tehtiin äänestämällä 3.6.2003. Tiainen perustelee esityksen sillä, että edustajiston enemmistöpäätös tehtiin jäsenistöä kuulematta. Koska hallitus ei ole suostunut järjestämään huhtikuussa 2003 jätetyssä aloitteessa (Tiainen, Salin, Wahrman) esitettyä jäsenäänestystä, on paikallaan, että asia käsitellään uudelleen edustajistossa.
Päätöksen epädemokraattisuus huipentuu siinä, että Elannon jäsenten ei sallita enää äänestää Elannon edustajista ja vaihtaa edustajia, vaan joudutaan äänestämään HOK-Elanto-vaalissa. Siinä ei riitä vaikka enemmistö edustajista vaihdettaisiin, koska HOK-Elannossa nämä olisivat silti vähemmistönä. Jäsenten protestilla voidaan kuitenkin antaa epäluottamuslause jäsendemokratiaa loukanneille ja vaikuttaa tulevaan kehitykseen.
Elannon nimi hävitetään katukuvasta
Yhdistyvän HOK-Elannon johdon miehittää voittopuolisesti
HOK:n väki (uutinen 6.8.2003). Näin käy siksi, että
HOK on jäsenmäärältään ja liikevaihdoltaan
isompi. Elanto ja elantolaisuus ollaan lopullisesti hävittämässä.
Konkreettinen seuraus näkyy esimerkiksi siinä, että Hakaniemen
Elannon tavaratalo aiotaan muuttaa Sokos-tavarataloksi ja katutason ruokakauppa
S-marketiksi. Näin käy vaikka itsenäisen Elannon lopettamisen
puolesta äänestäneistä monet vaativat edes tämän
tavaratalon nimen säilyttämistä Elantona. Muut Elannon Maxit
muutetaan Prismoiksi ja Valintatalot suurelta osin S-marketeiksi. Osa Elannon
myymälöistä muutetaan Alepoiksi.
Ratkaisut tehdään vaikka esim. Elannon toimitusjohtaja Arto Ihto lupasi valintansa yhteydessä säilyttää Elannon itsenäisyyden. Elanto-nimisiä myymälöitä ei ole haluttu perustaa, vaikka asiasta tehtiin edustajiston enemmistön allekirjoittama Pekka Tiaisen laatima aloite. Tämä kertoo johdonmukaisesta pyrkimyksestä hävittää Elanto ja elantolaisuus ja kaikki työväenliikkeeseen vivahtavakin. Tässä heijastuu ajattelutapa, että työväenliikkeeseen viittaava tai vaikkapa eettisen, reilun kaupan, yhteisvastuun tai ympäristöarvojen tai kotimaisuuden painottaminen haittaa kaupallista toimintaa.
Itsenäisen Elannon lakkauttamispäätös lainvastainen
1.1.2002 voimaan astuneen osuustoimintalaki 2002:n mukaan Osuusliikkeen sääntöjen muuttamista koskevan pätevän päätöksen edellytyksenä on kuitenkin kaikkien kokouksessa edustettujen jäsenten kannatus, jos päätöksellä: 1) muutetaan osuuskunnan pääasiallista tarkoitusta.
Elannon edustajiston hyväksymissä JÄSENTEN ASIALLA otsakoiduissa periaatteissa on paljon tärkeitä toiminnan lähtökohtia. Niistä huolehtimista ei sulautumissuunnitelmassa millään tavoin taata. Keskeinen lähtökohta näissä yksimielisesti hyväksytyissä toiminnallisissa periaatteissa on, että Elanto voi edistää parhaiten jäsenten taloudellista etua ja pyrkimyksiä ITSENÄISENÄ pääkaupunkiseudun kuluttajien omistamana osuusliikkeenä. Itsenäisen Elannon lakkauttamispäätös on suorassa ristiriidassa tämän kanssa ja muuttaa Elannon tarkoitusta toimia itsenäisenä jäsentensä hyväksi ja toiminnallisten periaatteiden mukaisesti.
Tässä toimitaan siksi lainvastaisesti. Osuustoimintalain mukaan sulautumispäätöstä koskeva kanne on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa osuuskunnan kokouksen päätöksestä eli 3.12.2003 mennessä. Kanteen vireille panoa on syytä vakavasti harkita. Vaikeus siinä on, että se vaatii enemmän varoja kuin on mahdollista käyttää eikä prosessia kyettäisi viemään tästä syystä loppuun.
Elannon varojen arvo on tänä päivänä varojenkin perusteella 600 euroa jäsentä kohden ja Elannon nimen merkitys ja kauppapaikkojen arvo huomioon ottaen pikemmin suuruusluokkaa 1000 euroa. Se on paljon enemmän kuin jäsenosuus 35 euroa. Tämä osaltaan kertoo, että asian merkitys jäsenille on taloudellisestikin suuri ja tekee kyseenalaiseksi edustajiston enemmistön menettelyn.
Itsenäisen Elannon lakkauttamisen kannalla olivat edustajiston porvariryhmä,
sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto. Kummeksuntaa herätti
mm. vihreiden kanta. Edustajiston jäsen Pekka Sauri on pyrkimässä
Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi. Hyväksyttiinkö Elannon itsenäisyyden
lakkautus, ettei vaarannettaisi apulaiskaupunginjohtajuutta. Jos näin,
on saatu taas uusi esimerkki, miten vihreä aate on jätetty poliittisen
kaupankäynnin jalkoihin.
Seuraavat edustajiston jäsenet tai varajäsenet olivat 3.6.2003
Elannon itsenäisen toiminnan lakkauttamisen kannalla: Aaltonen Margit
vas, Aatela Elli sd, Ahava Tuula kok, Ahonen Marjatta sd, Alaranta Pirkko
krist, Alenius Pekka sd, Allén Tuovi sd, Apajalahti Jouni kok, Arajärvi
Pentti sd, Asara-Laaksonen Teija vas, Finne-Elonen Laura rkp, Gadd Sture
rkp, Gyllenberg Ulla rkp, Haatainen Tuula sd, Hammermann Tutteli vas, Harjama
Pirkko-Liisa kok, Helimäki Ilmari krist, Hiltunen Rakel sd, Huttunen
Matti vas, Hyvönen Anna-Liisa vas, Hölttä Maila vas, Iivari
Ulpu sd, Isotalo Päivi sd, Kaunola Reijo vas, Kauppila Riitta sd, Kokkonen
Paula kok, Koskinen Anneli sd, Koskinen Kauko kok, Kuusisto Merja sd, Leppälä
Anna-Kaarina sd, Lindell Tuula sd, Leisten Aila-Maria sd, Louekoski Matti
sd, Luhtanen Leena sd, Matsinen Anja sd, Nenonen Lulu kok, Ojala Outi vas
Paalimäki Tuula vihr, Pohjanpalo Hannu kok, Rahkamo Kari kok, Rahkonen
Marja sd, Rihtniemi Suvi kok, Saarnio Pekka vas, Sauri Pekka vihr, Sinisalo
Reijo sd, Sovala Anni sd, Sänkiaho Risto sd, Särkijärvi Jouni
J. kok, Tenkula Tarja sd, Tepponen Pirkko kesk, Tuomikorpi Taina vihr, Uotila
Kari vas, Hentilä Jorma vas, Virtanen Jorma sd, Öhman Tuula kok.
Poissa äänestyksestä olivat:
Tuomioja Erkki sd, Kiljunen Kimmo sd, Laakso Jaakko vas.