Leninin hallituksen tunnustus Suomen itsenäisyydelle oli tarkoitettu pysyväksi

Nimimerkki O.V.E.K toteaa mielipidekirjoituksessaan Aamulehdessä 2.12.02, että Leninin tunnustus Suomen itsenäisyydelle oli tarkoitettu väliaikaiseksi. Hän perustelee kantaansa ensinnäkin sillä, että Suomen sisällissodan molemmat osapuolet eivät muka olisi tavoitelleet itsenäistä Suomea. Tämä on tuota ajankohtaa koskien väärä tieto.

Ennen Venäjän sosialistista vallankumousta oli Suomessa ollut joitakin porvarillisia piirejä, jotka eivät tavoitelleet Suomen eroa Tsaarin imperiumista, mutta siinäkin suhteessa tilanne oli muuttunut. Punaisten tavoitteena oli itsenäinen Suomi, jonka valtiojärjestys poikkesi suuresti Neuvostoliiton tulevasta sellaisesta.

O.V.E.K väittää Leninin myös lähettänen punaisille Pietarista aseapua, ”jonka hinta olisi ollut se, että Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon, jos punaiset olisivat voittaneet v. 1918 sodan Suomessa”. Mitään Neuvostoliittoa tuolloin ei ollut olemassa, sellainen muodostettiin vasta neljä vuotta myöhemmin. O.V.E.K tarkoittaneekin, että Suomi olisi muka ollut tarkoitus liittää Venäjään, johon se ei koskaan ollut kuulunut, toisin kuin esimerkiksi Viro, Latvia, Kaukaasia ja Keski-Aasia, vaan Suomi oli kuulunut ns. Tsaarin imperiumiin laeiltaan ja jopa valuutaltaankin erillisenä valtiona, kuten Puolakin. Leninin hallitus tunnusti paitsi Suomen ja Puolan jo faktisesti vallinneen itsenäisyyden, myös Venäjään kuuluneiden Viron ja Latvian sekä ennen pääosin Puolaan kuuluneen Liettuan itsenäisyyden. Sitä vastoin se ei tunnustanut esimerkiksi Ukrainan eikä Keski-Aasian ns. valkobuharalaisten alueiden itsenäisyyttä, joiden taas ilmeisimmin oli määrä kuulua tulevaan sosialistiseen valtioon.

Aseavusta en tiedä, lähinnä punaisten haltuun päätyi Suomessa jo ollutta entisen Venäjän armeijan aseistusta, mutta missään tapauksessa Leninin hallituksen tarkoituksena ei ollut liittää Puolaa eikä Suomea Venäjään, ei nyt eikä ”nähtävissä olleessa tulevaisuudessa” myöhemminkään. (Tässä ei ole nyt kyse siitä, mitä joku tai jotkut ”todella ajattelivat”, vaan enemmänkin siitä, oliko havaittavissa poliittisia toimenpiteitä jonkin tietyn linjan suuntaan, joka olisi poikennut bolshevikkien poliittisissa asiakirjoissaan ilmaisemasta alistetuille kansoille itsenäisyyden lupaavasta linjasta.) Siihen oli syynä ennen kaikkea näiden maiden täysin erilaiset maanomistusolot: Venäjällä maa oli periaatteessa yhä viime kädessä valtion omaisuutta, eikä bolshevikkien ollut tarkoitus sitä asiantilaa muuttaa. Aatelisto ei ollut onnistunut päättäväisistä yrityksistään huolimatta muuttamaan läänityksiään Puolan tapaan kapitalistiseksi yksityisomaisuudeksi juridisesti riidattomalla tavalla, vaan esimerkiksi tsaarin sisäministeri Stolypin (kuollut attentaatissa 1912) oli ajanut maatalouden kapitalisoimisohjelmaa ohi aateliston siten, että noin joka viides talonpoikaistalous olisi nostettu rikastutettaviksi kulakkitalouksiksi, joiden kanssa esimerkiksi valtio asioi, ja loput talonpojat olisi köyhdytetty kulakkien työvoimaksi. Aatelisellakin oli periaatteessa pääsy kulakiksi, mutta heillä ei ollut sellaiseen välttämättä 25 vuoden asevelvollisuutensa takia aikaa. Venäjän maaseudulla vallitsi mm. sodan ja Stolypinin politiikan seurauksena vallankumouksellinen tilanne, mitä Suomen tai Puolan maaseudulla ei välttämättä vallinnut. Sitä vastoin Venäjän valkoisten johto oli aatelisten käsissä, joiden tarkoitus oli viedä läpi maiden jako aateliston yksityisomaisuudeksi.

Venäjän valkoisilla ja esimerkiksi Suomen jääkäriliikkeellä oli aivan päinvastaiset tavoitteet, ne eivät todellakaan olleet samaa porukkaa. Sen sijaan joidenkin Suomen valkoisten tarkoitus oli vain vaihtaa feodaali-isäntä, tsaari, toiseen, Saksan keisariin.
Leninin hallitus valmisteli Saksan kanssa solmittavaa Brest-Litovskin rauhansopimusta, jossa Suomi ei kuulunut Venäjän ”etupiiriin”, vaan viime kädessä Saksan. Ja Leninin hallituksen intressissä oli, että saksalaiset siirtäisivät joukkojaan mahdollisimman pian ja mahdollisimman kauas esimerkiksi Ukrainasta länteen tai vaikka pohjoiseen. Ei venäläisillä ollut varaa sellaista peruskuviota riskeerata jonkin ”toisarvoisen” Suomen takia. Mutta tietysti venäläisten intressinä oli, että Suomessa olisi hallitus, joka ei valmistelisi sotilaallisia manöövereja bolshevikkeja vastaan. Siinä mielessä punaiset olisivat heille olleet valkoisia mieluisempi Suomen sisällissodan voittaja.

Bolshevikkien keskeinen tavoite Brest-Litovskin rauhassa oli oman maan sodasta irrottamisen ohella, että myös Saksassa tapahtuisi sosialistinen vallankumous. Eikä Saksan ollut tarkoitus kuulua Neuvostoliittoon, sen verran erilaisia olisivat olleet sosialismin rakentamisen ongelmat varsinkin maaseudulla. Ja tällöin on hyvin lähellä ajatus, että Pohjois-Euroopan maiden olisi enemmänkin pitänyt kuulua sen sosialistisen Saksan vaikutuspiiriin, kuin Neuvostoliiton.

Jos Leninin hallitus olisi tarkastellut asiaa sen tyyppisistä imperialistista lähtökohdista kuin O.V.E.K olettaa, se olisi voinut aivan hyvin vähän vitkutella Suomen itsenäisyyden tunnustamisessa, kunnes punaiset olisivat suorittaneet vallankumouksensa, jonka bolshevikit sinänsä oikein hyvin tiesivät olevan tulossa, ja tunnustaa sitten vasta tuon punaisten hallituksen. Ja sillä olisi sitten voinut vastakin pelata kuten vaikkapa jenkit Punaisilla khmereillä siten, että tappiotilanteessa se hallitus olisi paennut Venäjälle ja vedetty siltä sitten ”laillisena” Terijoen tai muuna hallituksena esiin sopivan tilanteen tullen. Se, ettei näin tapahtunut, onkin varmin todiste siitä, että Leninin hallituksen tunnustus Suomen itsenäisyydelle oli tarkoitettu pysyväksi, että se oli periaatteellinen maalle eikä hallitukselle annettu itsenäisyyden tunnustus.

Risto Koivula, Tampere