Kuka pisti Ahtisaaren asialle?
Kun Nato piti huippukokouksensa marraskuussa Prahassa on Suomen eliitti pitänyt siitä lähtien melkein paniikinomaista myllytystä Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Perusteluna on ollut kolmen Baltian maan, Viron, Latvian ja Liettuan, "kutsuminen" NATOon ja siitä muka seurannut uudenlainen tilanne. Onhan samaa myllytystä tietysti saatu seurata jo vuosia, mutta tämä viimeisen kuukauden aikana tapahtunut alkaa ylittää jo kaikki entiset rajat.
Ensin liikkeelle lähti Max Jacobson jo NATO-kokouksen aattona väittämällä että Nato on muuttunut eikä ole jäljellä mitään esteitä Natoon liittymiselle. Jacobsonia seurasi pian Pentti Sadeniemi Helsingin Sanomien pääkirjoitussivuilla alkaen syyttelemään kansaa tyhmyydestä. Näin latasi Sadeniemi: Johtajat on valittu johtamaan. Kansalaiset eivät enimmäkseen ole kuulleet poliittisilta johtajilta selkeätä puhetta. Naton jäsenyys ei ole niitä kysymyksiä, joista voidaan järkevästi pitää kansanäänestys. Maalla on hallitus, joka on vastuussa parlamentille, joka on vastuussa äänestäjille. Kansalaisilla on oikeuksia, joita vastuullisilla poliitikoilla ei ole: oikeus epäjohdonmukaisuuteen ja oikeus olla opiskelematta turvallisuuspolitiikan vaikeaa aluetta."
Ja viimein pantiin Ahtisaari asialle. Hän esitelmöi Porin prikaatissa järjestetyssä seminaarissa. Ahtisaarikin vakuutteli, että Suomen turvallisuusympäristössä ja Natossa on tapahtunut valtava muutos. Erityisesti Ahtisaari ihmetteli suomalaisten haluttomuutta pysytellä kansainvälisten vastakkainasettelujen ulkopuolella. Nämä asiat ovat hänelle erityisen vaikeita ymmärtää.
Tämä maansa myynyt eliitti on väärässä jokaisessa väitteessään. Nato on kyllä muuttunut, mutta entistäkin pahempaan suuntaan. Vuonna 1999 juhliessaan 50v-päiviään Washintonissa Nato otti tehtäväkseen vahtia USA:n ja lännen etuja koko maailman mitassa, enää ei pelkkä Pohjois-Atlantin alue järjestölle riittänyt. Natossa isäntänä on edelleenkin USA ja nyt presidentti Bush on alkanut käyttää globaaliin kapitalismiin suostumattomista maista termiä "roistovaltiot". Samoin hän on ottanut toimintamenetelmiinsä ennalta ehkäisevän hyökkäyksen.
USA:n entinen presidentti Jimmy Carter oli enemmän kuin oikeassa varoitellessaan maailmaa juuri tästä Naton uudesta piirteestä. Carter puhui Oslossa vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkintoa. Viimeisin osoitus Naton muuttumisesta on Bushin puheet valmiudestaan käyttää ydinaseita, jos vain sille tarvetta ilmenee.
Näin siis USA valvoo maailman mitassa kapitalistien etuja, ja jos niitä joku uhkaa, niin sitten pannaan Nato asialle niin kuin on jo käynyt entisen Jugoslavian alueella ja Afganistanissa. USA tekee ja muut Nato-maat, Englanti etunenässä, tulevat ketjuna perässä.
On selvää, että Naton nykyinen toimintamalli johtaa konflikteihin eri puolilla maailmaa ja sitä siis Ahtisaari nyt suree, etteivät suomalaiset pääse mukaan näihin sotiin. Kaiken kukkuraksi Ahtisaarelta lipsahti Linnan juhlien haastattelutilanteessa, että oikeastaan häntä käskettiin puhumaan nämä asiat jo heinäkuussa, mutta hän säästi sen tänne marraskuun loppuun.
Tässä pitää nyt painokkaasti kysyä Ahtisaarelta, kuka oli se joka käski? Tiedämme, että Ahtisaari on marionetti, mutta kuka vetelee naruja takana. Samainen narunvetäjä lienee myös Jacobsonin ja Sadeniemen taustalla. Tulkaa esiin koloistanne, hyvät herrat, ja kertokaa mikä taho teille ohjeitansa jakelee.
Nato ei ole mikään rauhanjärjestö, eikä se ole edes puolustusliitto. Nykyisten toimintatapojensa perusteella se on selkeästi hyökkäysliitto, ellei peräti maailman suurin terroristijärjestö. Sen harjoittama terrori vain eroaa Bin Ladenin terrorista. Naton terrori on USA:n johdolla harjoitettua valtioterroria. Nato-maat, etenkin USA, omistavat valtaosan maailman joukkotuhoaseista ja ovat myös käyttäneet kaikkia niitä ydinase mukaanlukien.
Emme hyväksy Natoa jo siitäkään syystä, että asevarustelu vie maailmassa mielettömästi rahaa, vanhoissa markoissa laskien lähelle 4000 miljardia, josta yksistään USA:n osuus on melkein puolet. Olemme sitä mieltä, että nämä rahat pitäisi käyttää ihmisten kannalta parempiin tarkoituksiin.
Siinä Sadeniemi oli oikeassa, että päättäjät valitsee kansa. Maaliskuun eduskuntavaaleissa kehotammekin äänestäjiä äänestämään Muutosvoimat Suomen ehdokkaita. He haluavat pitää Suomen itsenäisenä irti Natosta ja EU:sta. Tarvitsemme omaa politiikkaa kaikilla yhteiskuntasektoreilla, myös puolustuspolitiikassa.
Reijo Katajaranta