Kuka huijaa ketä Korean kysymyksessä
Korean Demokraattinen Kansantasavalta on ollut maamme porvarillisissa
uutisissa viikoittain. Uutisoinnin sävy on ollut miltei poikkeuksetta
negatiivinen. Milloin Korea on niputettu yhteen Iranin ja Irakin kaltaisten
diktatuurien kanssa ja milloin Korean on väitetty suunnittelevan ydinaseita
ja tukevan terrorismia. Mistä oikein on kyse?
Suomalaiset tiedotusvälineet, Helsingin Sanomat etunenässä
tiedotti hiljattain kissan kokoisin kirjaimin Korean Demokraattisen
Kansantasavallan (KDKT) myöntäneen, että se on jatkanut ydinaseen
kehittelyä vuoden 1994 solmitusta Geneven sopimuksesta huolimatta.
Myöhemmin maailman tiedotusvälineet välittivät tiedon - paljon pienempänä uutisena tosin - että kukaan ei itse asiassa ollut myöntänyt mitään, vaan kyse oli pikemminkin käännösvirheestä. Tietoinen vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut, Pohjois-Koreasta oli jälleen välitetty virheellistä tietoa, joka on omiaan herättämään suuressa yleisössä epätietoisuutta.
USA petti Geneven sopi-muksen
Se mitä oli todella tapahtui oli, että KDKT kyllästyi lopulta USA:n vetkutteluun ja päätti käynnistää jälleen grafiittiydinvoimalan käynnistämiseen tähtäävän projektin. USA ja KDKT solmivat vuonna 1994 Geneven sopimuksen, jossa KDKT lupasi pidättäytyä venäläistyyppisten grafiittireaktoreiden rakentamisesta ja käytöstä, vastapalvelukseksi USA lupasi rakentaa kevytvesireaktorin vuoteen 2004 mennessä ja toimittaa Pohjois-Koreaan öljyä 500 000 tonnia vuodessa. Todellisuudessa reaktorin rakennustyöt käynnistyivät vasta tänä vuonna, jolloin oli jo aivan selvää, ettei USA pysy sopimuksen mukaisessa aikataulussa.
USA:n tavoitteena oli lopulta vetkuttaa rakentamista niin pitkään, että korealainen yhteiskunta kaatuisi energian puutteeseen. On luultavaa, ettei amerikkalaisilla koskaan ollutkaan tavoitteena saattaa kevytvesireaktorin rakennustyömaata valmiiksi. Tätä taustaa vasten Korean Demokraattisen Kansantasavallan päätös käynnistää vanhat ydinvoimalat on aivan oikea ja kannatettava. Projektin tarkoituksena oli ainoastaan saada käyntiin energiantuotanto, ei lainkaan ydinaseiden tuotanto. Presidentti Kim Il Sung totesi aikoinaan, että KDKT:n ydinvoimaprojektien tavoite on aina rauhanomainen - tuottaa energiaa, jolla kansan hyvinvointia voidaan entisestään kohottaa.
Kuvaavaa on myös Helsingin Sanomien suhtautuminen asiaan
Se on esiintynyt paljon Yhdysvaltoja jyrkemmin ydinvoimakysymyksessä.
Syy on tietenkin se, että USA tietää selvästi rik-
koneensa kansainvälisiä sopimuksia ja siksi painottaa neuvotteluratkaisua
Korean kysymyksessä.
Jemenin tapahtumat
Yksi mielenkiintoinen episodi on hiljattain käyty Jemenin edustalla,
jossa Yhdysvallat laittomasti pysäytti kauppa-aluksen, jonka lastina
on pohjoiskorealaisia ohjuksia. Helsingin Sanomat toitotti jälleen,
että kyseessä on jälleen uusi todiste Korean Demokraattisen
Kansantasavallan sotaisesta luonteesta. Vähemmälle huomiolle on
kuitenkin jäänyt, että kyseessä oli aivan normaali kaupankäynti,
eikä kukaan voinut osoittaa kyseessä olevan millään
tavoin laittoman toiminnan.
Tosiasiassa Yhdysvallat itse on pakottanut KDKT:n kehittämään
ulkomaankauppaansa aseteollisuuden sektorille. Korean Demokraattisen Kansantasavallan
keskeisenä tavoitteena on aina ollut riippumattomuus ja rauha Korean
niemimaalla. Yhdysvallat on kuitenkin jatkuvasti uhannut ja kiristänyt
Pohjois-Koreaa niin, että mikäli KDKT ei olisi kyennyt puolustautumaan
aina viimeisimmällä tekniikalla, olisi USA jo aikoja sitten hyökännyt
ja tuhonnut Korean niemimaan demokraattisen linnakkeen.
Yhdysvallat on ylläpitänyt Pohjois-Korean vastaista kauppasaartoa vuosikymmenet. On selvää, että jokainen kansakunta tarvitsee ulkomaankauppaa hankkiakseen tarvikkeita ja raaka-aineita, joita omassa maassa ei ole mahdollisuutta tuottaa. Tämän kauppasaarron kuristaessa KDKT:lle ei ole jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kehittää ulkomaankauppaansa niiden ystävällismielisten kansojen kanssa, jotka eivät ole alistuneet amerikkalaisten talutusnuoraan.
Taistelu Korean riippu-mattomuuden puolesta on tais-telua työväenluokan
etujen puolesta
Kaikki Korean Demokraattista Kansantasavaltaa vähänkään
tuntevat ihmiset tietävät, että KDKT:n johdon tärkein
tavoite on taata korealaisten riippumattomuus imperialisteista ja sitä
kautta ylläpitää ja edistää korean kansan hyvinvointia.
Kaikkien edistyksellisten kansojen etu on tukea Korean kansaa kaikin keinoin
taistelussa imperialismia vastaan ja taistelussa riippumattomuuden puolesta.
Vahva Korea antaa selustatukea myös omassa kamppailussamme kansallista
ja ylikansallista kapitalismia vastaan.
Juha Kieksi