Jakobson natottaa taas
Helsingin Sanomien epävirallinen pääideologi Max Jakobson on jälleen pistänyt nato-kynänsä sauhuamaan. HS:n 20. marraskuussa julkaise-massa kolumnissa Jakob-son yritti epätoivoisesti hälventää kansalaisten vihamielistä suhtautu-mista sotaliittoon.
Hän epäsuorasti jopa näkee, että Baltian liittyminen Natoon oikeuttaa myös Suomen liittymisen Natoon. Hän myös katsoo kotimaisen median velvollisuudeksi syöttää Nato-myönteistä propagandaa kansalle. Viestimien tehtävä on kuitenkin välittää kansalaisille realistinen kuva siitä, minkälainen järjestö nyky-Natosta kehityy, miten se tulee käytännössä toimimaan. Tästä liikkuu ihmisten keskuudessa yhä aivan vääriä väitteitä, lataa Jakobson. Ainakin Hesari on tämän lauseen pannut täytäntöön.
Suomen poliittinen johto on tehnyt päätöksensä liittyä Natoon
Nimenomaan edellämainittu tulee olemaan uhka meille Naton vastustajille. Kuten tiedämme, Suomen poliittinen johto on meitä hitaasti mutta varmasti työntämässä kohti sotilasliittoa, vaikka se Nato-keskustelua vielä pyrkiikin rajoittamaan. Tulevaisuudessa suomalainen valtalehdistö tulee ottamaan tehtäväkseen kansalaisten Nato-kyynisyyden murentamisen luomalla kauniita kuvia yhteisestä puolustusliitosta ja Naton uudesta, rauhanomaisesta linjasta Kylmän sodan päättymisen jälkeen. Näitä kliseitähän Hesari jo kiitettävin arvosanoin pauhaa.
Nato on sotaliitto ja sellaisena pysyy
Jakobson yrittää muokata käsityksiämme sotilasliitosta. Naton luonne on muuttunut laajentumisesta riippumatta Jakobson valistaa. Onko hupaisampaa kuultu?!. Tämähän on kuin suoraan Naton pääsihteerin suusta. Tätä kaikki Nato-intoilijat Suomessakin toistavat kuin Raamatun fraaseja. Naton luonne ei ole muuttunut eikä tule varmasti muuttumaankaan. Ainoa, mikä Natossa on muuttunut, ovat puheet. Enää ei puhuta puolustautumisesta Neuvostoliittoa ja sen kätyreitä vastaan vaan taistelusta kansainvälistä terrorismia vastaan, vapauden ja demokratian (USA:n) puolesta. Nato on yhä se sama Kylmän Sodan aikainen, Läntisten mahtien käsikassara minkä tehtävänä on vallata maailma pala palalta ja luovuttaa se sitten läntisen pääoman käyttöön. Mutta tänään USA-johtoinen Nato ei voi enää luottaa ja turvautua ainoastaan läntisiin valtoihin, vaan se tarvitsee marionetteja muualtakin maailmasta. Tästä Itä-Euroopan valtiot ovat oivia esimerkkejä. Itse asiassa, nämä maat ovat Yhdysvalloille paljon luotettavampia liittolaisia kuin vaikkapa Ranska, Saksa ja Iso-Britannia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nämä maat ovat ryöstökapitalismin seurauksena köyhtyneet niin, että ovat halvalla myyneet itsensä USA:n käyttöön. Samalla nämä maat ovat alkaneet kovaäänisesti nöyristelemään kaikissa asioissa uutta isäntäänsä.
Rauhan puolustaminen aseilla mahdoton tehtävä
Naton ainoa tavoite uusilla tunnuksillaan on vain saada skeptiset maat
luulemaan, että se on kuin uudesti syntynyt järjestö, minkä
tehtävä on puolustaa rauhaa ja turvata demokratia. Tätä
myös Jakobson jauhaa kolumnissaan. Mitä on sitten on rauhan puolustaminen
ja demokratian suojeleminen? Vastausta ei liene tarvitse sanoin kertoa.
Tämän voi käydä toteamassa entisessä Jugoslaviassa
mihin Nato jätti puumerkkinsä kyläiltyään siellä
kolme vuotta sitten.
Jakobson myös näkee, että EU:n ja Naton on entistä enemmän
laajennettava yhteistyötään ja tavallaan sulauduttava. Nyt
on syntymässä uusi tilanne. Naton ja EU:n laajentuminen luo kaksikerroksisen
järjestörakenteen ....Molemmille kuuluu rauhanturvaaminen ja kriisinhallinta
Euroopassa ja sen lähialueilla, mikä käytännossä
tulee edellyttämään kiinteätä sotilaallista yhteistoimintaa
EU:n ja Naton välillä Hän kirjoittaa. Tätä
hän perustelee Baltian ja muun Itä-Euroopan esimerkillä.
EU ei riitä niille turvallisuustakuuksi, vain Amerikkaan voidaan
luottaa; tätä pidetään historian opetuksena. Näin
Jakobson esimerkillisesti antaa uutta potkua EU:n liittovaltiokehitykselle
ja alistumiselle USA:n sätkynukeiksi. Tämähän on tiedetty
jo pitkään.
Naurismaan aidatkin nauraa
Jakobson inttää, että Naton vasustajat ovat johtaneet
kansalaisia harhaan kerrottaessa Naton suurista haittavaikutuksista. Esimerkiksi
kuvitellaan, että jos Suomi on Naton jäsen, suomalaisia joukko-osastoja
voidaan käskeä osallistumaan etäisiin sotiin.... Todellisuudessa
mitään jäsenvaltiota ei voida pakottaa osallistumaan mihinkään
operaatioon. Omasta tahdostamme riippuu, mihin puolustusvoimiamme käytetään,
hän paasaa. Johan tuollaisille väitteille nauraa naurismaan aidatkin!Toinen
Jakobsonin töksäys on; jäsenyys ei merkitsisi, että
meiltä vaadittaisiin lisää puolustuskapasiteettia.
Väite on täysin perusteeton. Natohan vaatii siihen pyrkiviltä
ehdokkailta vähintään kaksi prosenttia paikallisesta BKT:sta
kattavaa puolustusbudjettia. Se on monille pienille maille iso lisäys
budjettiin. Mm. Virossa, Latviassa ja Liettuassa näiden tavoitteiden
sijaan sekin raha, mikä aseisiin työnnetään, voitaisiin
paljon järkevämmin käyttää kansan elinolojen parantamiseen.
Meillä Suomessa puolustuskapasiteettia on hiljalleen lisätty ja
muunnettu Nato-yhteensopivaksi. Tottakai Nato-jäsenyyden myötä
myös asebudjetit tulevat kasvamaan. Tulevaisuudessa maaperällemme
tultaisiin laittamaan todella raskasta aseistusta. Jakobson ei tätä
tietystikään pidä todennäköisenä. Kyllähän
lapsikin ymmärtää, että itäinen naapurimme on yksi
Naton perinteisistä kohteista, ja siksi Suomi olisi oiva sijoituspaikka
Amerikkalaiselle ydinarsenaalille.
Lopuksi Jakobson vielä tunteellisesti toteaa; (Suomen) sivuunjääminen ei olisi mikään kohtalokas tappio, mutta ajan mittaan se voisi johtaa siihen, että menetämme ne poliittiset edut, jotka olemme saavuttaneet aktiivisella panoksellamme unionin päätöksenteossa. Tuo on täyttä potaskaa, mikä on kuin pientä uhkailua. Mutta ilmeisesti Suomen poliittinen johto ei näin ajattele. Sen voi huomata jo puheista. Enää ei puhuta ydinaseettomasta Pohjolasta tai rauhanomaisesta ja riippumattomasta politiikasta vaan yhteisestä tulevaisuudesta Naton kanssa taisteltaessa rauhan puolesta.
Jakobson tosin voi rauhallisin mielin mennä nukkumaan, sillä Suomen johto tulevaisuudessa tulee kyllä toteuttamaan hänen päiväunensa. Ellei sitten kansa ymmärrä taistella todellisen Muutoksen puolesta EU:ta ja militaristista kehitystä vastaan kaatamalla ensi vaaleissa maamme Natottajat.
Antti Siika-aho
Haapajärvi