Parempi katsoa kuin katua

Ikimuistoisista ajoista saakka on tunnettu viisaus, että hyvinä aikoina on säästettävä pahanpäivän varalle. Sitä on aina hoettu, sitä hokevat myös valtion ja kuntien kirstunvartijat. On vähintään hullunkurista, että kun pahapäivä koittaa, niin säästöjä ei käytetäkään. Näyttää siltä, että pahalle päivälle säästetyistä euroista jokainen kirstunvartija pitää kiinni irvishampain.

Asiaa harrastamattoman on mahdotonta tietää missä taloudessa mennään. Herroilla kun on sellainen tapa, että puhuvat omaan pussiinsa ja meille puuta heinää. Ja kuten näyttää, lukemattomat päättäjät ovat kuuliaisia herroille, vaikka eivät tiedä mistä puhuvat, mutta toistavat toistamistaan, että rahaa ei ole. Yksityisten ja julkisten toimintojen taseista ja Tilastokeskuksen tilastoista nähdään, että kyllä rahaa on! Sitä on ja uutta tehdään koko ajan.
Tilastokeskuksen mukaan 90-luvulla joukkotyöttömyyden vuoksi me tavalliset taavit olemme saaneet nuolla näppejämme. Sen sijaan vain muutama nokka on kasvattanut pääomapottiaan. Heidän voittonsa kasvoivat komeat 191,3 prosenttia. Kun voittojen verotus vielä laski roimasti, niin käteen jäävä osuus kasvoi vielä reippaammin. Kun lisäksi herrat ovat myyneet suomalaisen yritystoiminnan ulkomaalaisille, heille on kertynyt tolkuttomat määrät vapaata pääomaa. Niitä ei kuitenkaan käytetty Suomessa investointeihin. Ne, 118 miljardia euroa (700 mrd. mk), vietiin pois maasta. Pääomien vienti kasvoi hulppeat 1076 prosenttia. Rahasta ei ole puute!

Sanotaan, että Helsingin kaupungilla on huonot ajat. Velkaakin on jo 1600 euroa asukasta kohden. Siinä on ensimmäinen syy, joiden vuoksi kaupungin päättäjät vaativat kustannusten leikkaamista. Vuonna 2002 kaupungille syntyi alijäämää 143,7 miljoonaa euroa. Alijäämää syntyi ensimmäisen kerran miesmuistiin. Kun nyt kaupungin tulot, valtion kuppaamisen vuoksi, eivät riitä menoihin, saatiin toinen syy leikata menoja. Huonoista ajoista herrat ovat luoneet mantran, jota kaikki päättäjäthokevat tippa silmässä. Siinä on kuitenkin krokotiilin kyynelten maku.

Vuoden 2001 lopussa Helsingin kaupungilla oli velkojen lisäksi melkoisia lainasaatavia. Kaupungin ylijäämistä, on annettu enemmän kuin sitä on otettu. Saatavia on enemmän kuin velkoja. Velkojen osalta Helsinki ei ole maksu- vaan saamamies! Vaikka alijäämäinen tulos söi säästöjä tai lisäsivät velkaa, kaupungilla oli edelleen saatavia 2720 ja velkoja 1289 miljoonaa euroa. Saatavista 1966,9 miljoonaa euroa on sijoitettu osakkeisiin, rahamarkkinainstrumentteihin, joukkovelkakirjoihin sekä pankkitalletuksiin ja kassaan. Säästöistä syntyneitä saatavia on jäljellä siinä määrin, että niitä realisoimalla (myymällä) saa rahaa, eikä monen moniin vuosiin ole todellista tarvetta koulujen, sosiaaliturvan, terveydenhoidon eikä muidenkaan menojen leikkauksiin.

Useimmat kunnat, joilla ei ole enempää saatavia kuin säästöjäkään, ovat Helsinkiä huonommassa asemassa. Helsingillä on rahaa, mutta tahto sen käyttämiseen puuttuu. Se tahto on saatava päättäjien kalloihin. Kaupunki ei ole rikastumista, vaan ihmisiä varten!

Sinä aikana, kun Helsingissä käytetään säästöjä, myös eduskunnan ja hallituksen kalloihin on saatava edes jonkinlainen tolkku perustuslain vaatimuksista. Perustuslain hengen mukaan julkisen vallan on turvattava mm. ”riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.”. 90-luvun puoliväliin korvamerkityillä valtionosuuksilla taattiin kaikkien kuntien mahdollisuudet hoitaa lakisääteiset tehtävänsä. Sitten lait muutettiin. Valtio sai vapaat kädet, joten kunnat jäivät valtion mielivallan armoille ja kansa kärsii seuraukset.

Työministeriön mukaan vuoteen 2020 mennessä 15- 64-vuotiaiden määrä lisääntyy nykyisestä kahdellasadallatuhannella hengellä. Edelleen se ennakoi, että työn tuottavuus kasvaa tuotantoa nopeammin, joten työ vähenee, työttömyys lisääntyy (Työministeriö: Työvoima 2017). Tämä koskee myös Helsinkiä. Työttömyyden, väestön ikääntymisen ja veronalennusten vuoksi kaikki ja kaikkien, julkiset ja yksityiset, pahan päivän varalle säästetyt rahat tulee pian syödyiksi. Kun säästöt on syöty kansan pahoinvointi ja tyytymättömyys lisääntyvät. Siitä ei hyvää seuraa.

Meidän, sinun ja minun, on vaadittava tässä ja nyt, että eduskunta huolehtii täällä syntyneiden voittojen käyttämisestä Suomessa. Niitä ei saa viedä (90-luvulla vietiin keskimäärin 11,8 mrd. euroa vuodessa) pois maasta.
Eduskunnan on huolehdittava myös siitä, että ihmisarvoisen elämän turvaamiseksi kunnat saavat koulutukseen ja sosiaaliturvaan riittävästi korvamerkittyjä valtionosuuksia.

Lienee korkea aika, että viimeinkin tehdään todellinen verouudistus. Kunnallisverotus, jossa suuri- ja pienituloinen maksaa eurosta yhtä monta senttiä veroa, on pienituloisia riistävänä sellaisenaan lopetettava ja liitettävä valtion progressiiviseen tuloveroon. Näin oikeudella ja kohtuudella suuriin tuloihin painottuvasta yhdestä veropotista, valtio jakaisi kunnille niiden kokoa, asukasmäärää, kantokykyä ja todellisia tarpeita vastaavan osuuden.

Ellei nopeasti ala tapahtua oikeita asioita, niin kansa lähtee kaduille ja toreille. Niinpä nykyinen eduskunta on yhteiskuntarauhan kannalta paljon vartijana. Ikimuistoisista ajoista saakka on tunnettu viisaus, että on parempi katsoa kuin katua.

Kai Kontturi