Latinalainen Amerikka USA:n takapihana
Amerikan vapaakauppa-alueen FTAA:n Taustaa

Taloudellinen integraatio Amerikassa alkoi jo toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1955 perustettiin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alue. Muita toteutuneita integraatiohankkeita ovat: Latinalaisen Amerikan integraatioliitto (ALADI) v. 1980, Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) v. 1995, Andien maiden yhteisö (CAN), MERCOSUR v. 1991 ja Karibian yhteisö (CARI-COM) v. 1973.

Ajatus molemmat Amerikat kattavasta vapaakauppa-alueesta syntyi v. 1990 George Bush vanhemman päässä. Tämän haaveen toteutumisen ehdoiksi asetettiin Latinalaisen Amerikan asevoimien hajottaminen sekä alueen vasemmistolaisten sissiliikkeiden tuhoaminen ”huumeiden vastaisessa sodassa”. Jenkkivetoinen Inter-American Dialogue –organisaatio eli IAD julkaisi v. 1990 dokumentin nimeltä ”Bush Manual”. Siinä erityisstrategiaksi asetettiin mantereen asevoimien hajottaminen ja ehdotus sotilaiden osallistumisesta huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda tarve monikan-sallisten joukkojen perustamiselle. Nämä voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että tämä olisi ainoa rooli, joka voitaisiin osoittaa Latinalaisen Amerikan asevoimille.

Kaikki tahtoo ”demokratiaa”
Ensimmäinen Amerikkojen huippukokous pidettiin 1994, ja siihen osallistuivat kaikki alueen valtiot (34) Kuubaa lukuun ottamatta. Tuolloin päätettiin muodostaa FTAA (Free Trade Area of the Americas) vuoteen 2005 mennessä. Valtionpäämiehet päättivät laajasta toimintaohjelmasta mm. demokratian, lujittamiseksi, taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseksi, köyhyyden poistamiseksi ja kestävän kehityksen turvaamiseksi. Kokouksen päätteeksi julkistetussa yhteislausumassa todettiin, että hankkeeseen pääsevät mukaan vain demokraattiset maat.

Huhtikuussa 1998 pidettiin Amerikan valtioiden huippukokous Santiagossa. Huippukokouksen päätöspäivänä hyväksyttiin “Santiagon julistus”. Siinä maat lupasivat käydä tarmokasta taistelua köyhyyttä, korruptiota ja huumekauppaa vastaan sekä parantaa läntisen pallonpuoliskon maiden koulutusoloja. 34 Amerikan valtion johtajat sopivat muodostavansa yhteisen huumeiden vastaisen viraston. Moni Latinalaisen Amerikan maa vastusti entistä käytäntöä siksi, että sen katsottiin jättävän huomiotta huumeiden kysynnän USA:ssa ja rankaisevan muita maita. Maailman laajimmat huumemarkkinat ovat Yhdysvalloissa. Santiagossa aloitettiin neuvottelut Alaskasta Tulimaahan ulottuvan vapaakauppa-alueen muodostamiseksi.
Amerikan valtioiden päämiehet päättivät huhtikuussa 2001 Quebecissa yhteisen Amerikoiden vapaakauppa-alueen FTAA:n astumisesta voimaan joulukuussa 2005. Valtava alue pitää sisällään 800 miljoonaa kuluttajaa ja sen yhteinen kansantuote on noin kymmenen biljoonaa dollaria.

Kansainväliset kurjistamisrahastot
Maailmanpankki ja Amerikoiden kehityspankki (IDB) tukevat 20 miljardilla dollarilla alueen maiden valmistautumista vapaakauppa-alueen syntyyn. IDB ja IMF suosittelevat Latinalaisen Amerikan köyhyyden ja alikehityksen poistamiseksi vapaiden markkinoiden politiikkaa. Kansainvälinen rahoitusinstituutti (IIF) on mennyt jopa niin pitkälle, että se on varoittanut alueen hallituksia seuraamasta omien kansojensa neuvoja. Jotkut päämäärätietoiset asiantuntijat pitävät Venezuelan ja Brasilian hallituksia syypäinä maidensa talouskriiseihin. IMF johtaja Hans Köhler ilmoitti huhtikuussa 2003 Brasilian finanssiministeri Antonio Paloccille ja keskuspankin pääjohtaja Henrique Meirellesille, että ”ensisijalla Brasiliassa ja Latinalaisessa Amerikassa pitäisi olla kaupankäynnin voimistaminen ja velvollisuus toteuttaa FTAA.”

Mätäkukko jo syntyessään
FTAA:n perusajatuksena on NAFTA:n (Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alue) laajentaminen koko Amerikkaa koskevaksi. Se tarjoaisi suuryhtiöille vapaita yhteenliittymiä ilman hallitusten rajoittavaa sääntelyä, turvatut ja laajat vientimarkkinat, uudet takuut ulkomaisille investoijille sekä vähemmän konflikteja alueen talonpoikien ja työläisten kanssa. Käytännössä FTAA siis toimisi alueellaan uhkana köyhyyden poistamiselle ja kestävälle kehitykselle. Kuten NAFTA ja WTO (Maailman kauppaorganisaatio) myös FTAA ajaisi näin ollen vain kapean kapitalistieliitin itsekästä kaupallista etua. NAFTA perustettiin USA:n Kanadan ja Meksikon kesken v. 1994. FTAA:n toteutuminen USA:n ehdoilla ei lisäisi mitenkään tasa-arvon ja demokratian toteutumista Etelä- ja Keski-Amerikan köyhissä ja velkaisissa valtioissa. Se veisi niiltä lisäksi kansallisen itsemääräämisoikeuden ja itsenäisyyden. Jenkkien kontrollissa muodostettu alue sallisi itse asiassa vain tavaran ja pääoman vapaan liikkuvuuden, mutta ihmisten liikkuvuus valtion rajojen yli olisi yhä vaikeampaa. Näin Pohjoinen kapitalismi suojelisi itseään kasvavilta muuttoaalloilta.

USA:n yhtenä tavoitteena FTAA:ssa on heikentää Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välisiä kauppayhteyksiä ja voimistaa sen myötä omaa ohjaavaa otettaan globaalissa kaupan-käynnissä. Käyty Irakin hyökkäyssota heijastelee USA:n ja EU:n välisen talous- ja sotilaspoliittista eturistiriitaa. Kysymyshän on selkeästi maailman imperialistisesta uusjaosta. USA on ilmoittanut selkeästi rankaisevansa kauppapolitiikassaan niitä maita, jotka eivät toimineet yhteistyössä sen kanssa Irak-invaasion aikana.

Mädän kukon sivuoireet Amerikassa
FTAA-sopimuksessa keskeisimmät alueet, joista neuvotellaan, ovat: maatalous, teknologinen tieto-taito, investoinnit, pääomien liikkuminen ja markkinoille pääsy. Käytännössä sopimus mahdollistaisi maataloudessa ulkomaisten elintarvikkeiden halpamyynnin köyhissä maatalousvaltaisissa maissa. Sen seurauksena olisi elintarvikeomavaraisuuden heikentyminen, maaseudun rappeutuminen ja kasvava joukkotyöttömyys pientalonpoikien katoamisen myötä. Suuryhtiöiden tietotaidon suojaamiseksi myönnetyt patenttioikeudet nostaisivat siementen, lääkkeiden ja korkean teknologian tuotteiden hintoja merkittävästi. Tämä heikentäisi taloudellista kehitystä, kansanterveyttä ja pienviljelijöiden asemaa. Investoinnit tulisivat kohdentumaan sellaisille sektoreille, jotka toimisivat lakia rikkoen ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta vastaan.
Leväperäiset säännöt pääomien siirtämisestä ovat jo tunnetusti aiheuttaneet talouskriisejä esim. Brasiliassa ja Argentiinassa, kun keinottelijat ovat siirtäneet rahojaan maasta toiseen. Pääomien valvonnan poistamisen sijasta tulisi pitkällä tähtäimellä investoida kansalliseen kehityksen kannalta ensisijaisiin kohteisiin.

Epätasa-arvoinen pääsy markkinoille nykyisessä maailmankaupassa on aiheuttanut lisääntyvää köyhyyttä kehitysmaissa. Kiitokset tästä kuuluvat Maailmanpankille ja Kansainväliselle Valuuttarahastolle sekä WTO:lle. Köyhimmät Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtiot on velvoitettu avaamaan ovensa pohjoisesta virtaavalle tuonnille, kun sitä vastoin USA:n ja Kanadan kapitalistit ovat asettaneet sulun eteläisten naapuriensa viennille.

”Plan Colombia” on FTAA:n sotilaallinen siipi
USA:n valtiollisen herruuden ja “amerikkalaisen elämäntavan” ylläpitämiselle on ollut aina välttämätöntä mahdollisimman vapaa pääsy käsiksi maailman luonnonvaroihin ja markkinoihin. Tämän olemassaolonsa perusehdon se on valmis turvaamaan aina tarvittaessa sotilasmahtinsa avulla. Plan Colombian” (Kolumbia-suunnitelma) tavoitteena on toteuttaa USA:n yksilöityjä poliittisia ja sotilaallisia päämääriä Latinalaisessa Amerikassa. USA:n suorat sijoitukset Latinalaiseen Amerikkaan ovat 223 miljardin dollarin suuruiset. ”Plan Colombian” lopullisena päämääränä on FTAA todentaminen. Sen toimenkuvana on kiihdyttää markkinoiden avautumista sotilaallisin keinoin koko Amerikan alueella.

Ulkoministeri Colin Powell vieraili joulukuussa 2002 Bogotassa, jossa hän totesi mm. seuraavaa: ”Me uusimme sitoumuksemme pyrkiäksemme kohti yleisiä päämääriämme: vahvistaa demokratiaa, lisätä ihmisoikeuksien kunnioitusta, taistella huumeita ja terrorismia vastaan ja tärkeimpänä seikkana on laajentaa taloudellisen hyvinvoinnin kehä koskemaan kaikkia kolumbialaisia.” Hän painotti USA:n tukea Kolumbian uudelle kansalliselle turvallisuusstrategialle, jonka ytimenä on kuoleman vaarallisen yhdistelmän - huumeiden ja terrorismin – hävittäminen. Powell kertoi USA:n tukevan Kolumbiaa ”Plan Colombiaa” 1,8 miljardin dollarin avustuksella.

Kuubaa kritisoi FTAA:ta
Kuuba on arvostellut sopimusta USA:n ylivalta-asemaa pönkittäväksi ja Latinalaisen Amerikan yhdentymiskehityksen päättäväksi. Vapaakauppa-alueen perustaminen johtaa siihen, että USA:n ja Kanadan suuryritykset hyötyvät vapaasta pääsystä koko Amerikan markkinoille, mutta köyhien maiden talous heikkenee entisestään paikallisten yritysten jäädessä alakynteen globaalien kilpakumppaniensa rinnalla. Käytännössä FTAA-sopimuksen voimaanastuminen poistaa valtiolliset rajat ja avaa markkinat USA:n ja Kanadan suurteollisuudelle.

Venezuela ja FTAA
Presidentti Hugo Chávezin mukaan FTAA merkitsee kuolemaa Venezuelan taloudelle.
Hän läimäytti 14.4.2003 Caracasissa epäonnistuneen oikeistovallankaappauksen vuosijuhlassa uusliberalismia ja Kansainvälistä Valuuttarahastoa toteamalla: ”Markkinat eivät voi olla ainoa määräävä tekijä maailmassa. Tarvitaan paluuta politiikkaan. Venezuela ei vaadi IMF:lta apua, koska Venezuela ei ole myytävänä. Venezuela on vapaa ja itsenäinen maa. Meillä on tarkoitus voittaa itse vaikeutemme. Me emme halua dollareita, joilla ostetaan kansamme arvokkuus. Venezuelan perustuslaki ja sen hallitus ovat orjantappuroita maailman imperialismille.” Venezuelan uusi perustuslaki vastustaa uusliberalismia ja kansa ei voi osallistua v. 2005 toteutettavaan FTAA:han.

Ecuador ja FTAA
Ecuadorissa intiaanikansat (CONAIE), talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja ympäristöaktivistit ovat protestoineet Quitossa järjestetyissä mielenosoituksissa terhakkaasti FTAA:ta vastaan. Quitossa lokakuun lopulla 2002 FTAA:n vastaiseen kongressiin osallistui 30 kansanedustajaa, jotka edustivat Meksikoa, Uruguayta, Costa Ricaa, Boliviaa, Nicaraguaa, Ecuadoria, San Salvadoria, Venezuelaa, Kolumbiaa ja Perua.

Ecuadorin intiaanikansojen liiton (CONAIE) poliittisen neuvoston jäsen Blanca Chancoso kertoi Havannassa v. 2002 antamassaan haastattelussa mm., että USA haluaisi Ecuadorin tukevan Plan Colombiaa, antavan Mantan laivastotukikohdan sen käyttöön, koska sen kautta voi kontrolloida koko Andien aluetta. Chancosolta tiedusteltiin, voisiko Lucio Gutiérrezin nousu Ecuadorin presidentiksi johtaa FTAA:n vastaisen yhteisrintaman syntymiseen yhdessä Venezuelan ja Brasilian kanssa? Hän vastasi sen olevan heidän toiveensa niin kauan kuin Lucio sanoo pitävänsä kansanäänestyksen kysyäkseen kansan mielipidettä FTAA:sta. Tämä kansanäänestys on hänen mielestään Ecuadorin demokratisoitumisprosessin tärkein perustekijä.
Ecuadorin ulkoministerin Tri Nina Pacarin mukaan ”nykyisillä ehdoillaan FTAA olisi itsemurha Ecuadorille, jopa maan kansalliselle liiketoimintasektorille ei ole takuita.” Maa aikookin voimistaa yhteistyötään CAN:in kanssa, johon kuuluvat jäseninä Bolivia, Kolumbia, Ecuador, Peru ja Venezuela. Maan intiaaniväestön selvityksen perusteella FTAA:han liittyminen merkitsisi vakavaa uhkaa paikalliselle teollisuudelle ja johtaisi ulkomaisen kilpailun vuoksi tehtaiden sulkemiseen.

FTAA ja Brasilia
Suurin osa presidentti Lulan hallituksen ministereistä on vasemmistolaisen Työläisten Puolueen (PT) jäseniä. PT suhtautuu skeptisesti FTAA:han, jota se ei pidä minään vapaakauppasopimuksena vaan USA:n taloudellisena aluevaltauksena Latinalaisessa Amerikassa. Brasilian varaulkoministeri Samuel Pinheiro Guimaraes on vannoutunut FTAA:n vastustaja. Maan ulkoministeri Celso Amorim edustaa diplomaattipiirejä.

Ollessaan maansa edustaja WTO:ssa Genovassa hän puolusti tiukasti maansa kansallisia etuja. Lula ja Amorim ovat linjaamassa maansa ulkopolitiikkaa ja taloussuhteita ensisijaisesti MERCOSUR:in (Argentiina, Brasilia, Paraguay ja Uruguay) ja ALADI:n (Argentiina, Bo-livia, Brasilia, Chile, Ecuador, Kolumbia, Kuuba, Meksiko, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela) suuntaan.

Rio de Janeiron yliopiston tutkija ja opettaja Reinaldo Gonçalves arvioi FTAA:n hyödyttävän Brasiliassa vientikapitalisteja ja liikemiehiä, jotka haluavat suojella investointejaan sekä kaupata tekstiilituotteita ja terästä USA:an. Suurmaanomistajat voivat myydä maansa ylikansallisille maatalousyrityksille. Brasiliassa järjestettiin v. 2002 epävirallinen kansanäänestys FTAA:sta. Kymmenestä miljoonasta äänestäjästä yli 9 980 000 äänesti Amerikan vapaakauppa-aluetta vastaan.

Matti Laitinen

Lähteet: suurlähettiläs Hannu Uusi-Videojan alustus 4/2000 Caracasissa, IPS, KEPA/Mikko Eerola 4/2001, OXFAM International, Reuters, The Economist, BBC Monitoring Latin America, AFP, AP, Progreso Weekly ja Brasil de Fato.