Voimat yhteen kansan puolesta

Muutosvoimat Suomi sai kerättyä kannattajien allekirjoitukset syyskuun alkupuolella. Nimet vietiin oikeusministeriöön 8.10.2002. Muutosvoimat rekisteröitiin puolueeksi 24.10.2002 ja sen ensimmäinen Liittokokous pidettiin Tampereella sunnuntaina 27.10.2002. Liittokokous sujui erittäin hyvässä ja eteenpäin suuntautuvassa hengessä. Kokouksessa käsiteltiin mm. Muutosvoimien luonnetta yhteistyöjärjestönä, määriteltiin tehtäviä tulevia maaliskuun eduskuntavaaleja varten ja nimettiin ensimmäiset 55 vaaliehdokasta. Tarkoituksena on, että listat saadaan täyteen hyvissä ajoin ennen vaaleja jokaisessa vaalipiirissä. Kokous hyväksyi Muutosvoimille 40-kohtaisen vaaliohjelman sekä kolme kannanottoa ’Yhteiskuntapolitiikan suunnanmuutos on välttämätön’, Kansanvalta on toteutettava käytännössä’ ja Talouspolitiikan haukkarintama ylläpitää työttömyyttä’. Osallistujia kokoukseen oli saapunut paikalle lähes täysi salillinen eli n.60 henkilöä.

Kokouksessa kukin jäsenjärjestö piti lyhyen yleispuheenvuoron, joita tulemme myös lehdessämme julkaisemaan. Ensimmäisenä julkaisemme tässä lehdessä KTP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtajan Reijo Katajarannan puheenvuoron.

Muutosvoimat Suomen sääntöjen mukaan jäsenenä oleva puolue saa Liiton hallitukseen 3 varsinaista edustajaa ja 3 varaedustajaa ja muut järjestöt yhden edustajan ja varaedustajan. Kun Muutosvoimissa tällä hetkellä on jäsenjärjestöinä 2 puoluetta ja neljä muuta kansalaisjärjestöä hallitukseen voitiin valita 10 varsinaista ja 10 varaedustajaa. Hallitusta voidaan laajentaa sitä mukaa kun uusia järjestöjä tai puolueita liittyy Muutosvoimien rintamaan.

Kansan äänen julkaisujärjestöistä hallitukseen valittiin Heikki Männikkö (vars) ja Pekka Tiainen (vara) EU:n Vastaisesta kansanrintamasta ja Reijo Katajaranta (vars) ja Esko Auervuolle (vara) KTP:n Helsingin piiristä. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajakseen Ilkka Hakalehdon (VSL). Varapuheenjohtajiksi valittiin Heikki Männikkö (EUVkr), Antti Pesonen (Suomi: EI EU), Stig Lång (VeV), Reijo Katajaranta (KTP-Hki) ja Esa Hermonen (Ihmisen perusturva ry).

Kokous päätti myös Muutosvoimien internet-sivuista. Ne avataan marraskuun puoliväliin mennessä osoittella www.muutosvoimatsuomi.fi. Jo marraskuun alusta ne näkyvät väliaikaisesti osoitteessa www.kaapeli.fi/~muutosv/ kunnes oma verkkotunnus on hyväksytty.

Kokouksen jälkeen järjestettiin tuleville vaaliehdokkaille ja heidän tukijoilleen seminaari, jossa vaaliohjelman esitteli Pekka Tiainen, vaalityöstä ja vaaliorganisaatiosta puhui Ilkka Hakalehto ja vaalityöstä ehdokkaan kannalta katsottuna puhui Antti Pesonen.

Seminaarissa todettiin, että vaaleissa menestymisen kannalta keskeinen tekijä - hyvän muun vaalityön ohella - on vaalitalous. Kannattajien ja ehdokkaiden lahjoitukset ja rahallinen tuki Muutosvoimien tilille tulee olemaan keskeisessä osassa, että voisimme riittävässä määrin saada viestimme läpi äänestäjille. Ilman äänestäjien ja kannattajiemme tukea - poliittista ja taloudellista - emme voi saada aikaan haluamaamme muutosta Suomen yhteiskuntapolitiikkaan.