Muutosvoimat Suomi on mahdollisuus uuteen
Reijo Katajaranta KTP:n Helsingin piiri:
Hyvät ystävät, hyvät liittokokousedustajat!

Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että tänään Suomi siirtyy uuteen aikakauteen. Ja tässä en tarkoita, että siirrymme kesäajasta talviaikaan vaan, että me olemme saaneet toiminnallamme aikaan jotain sellaista, mitä ainakaan Suomessa ei ole koskaan ennen saatu. Olemme perustaneet ja vieneet puoluerekisteriin Muutosvoimat Suomi ry:n Onnitelkaamme itseämme tästä suuresta saavutuksesta.

Muutosvoimat Suomelle ei esimerkkiä Suomen historiassa ole

SKDL kyllä yritettiin luoda laajapohjaiseksi yhteistyöjärjestöksi ja se saikin heti sodan jälkeen paljon aikaan. Maamme politiikassa tapahtunut demokraattinen käänne, joka loi perustan menestykselliselle kehitykselle 50-luvulta aina 80-luvun puoleen väliin, oli keskeisesti SKDL:n alullepanemaa.

Yhteistyöjärjestönä SKDL kuitenkin epäonnistui. 1960-luvulla SKDL alkoi unohtaa yhteistyöjärjestöluonteensa. SKDL:n ja SKP:n jauhot menivät sekaisin, josta seurasi lopulta sekä vanhan SKP:n että SKDL:n alasajo. Tilalle perustettiin 80-90-lukujen vaihteessa Vasemmistoliitto, joka ei ole liitto ollenkaan vaan pelkästään SDP:n ja nykyhallituksen sekä sen tukeman oikeistolaisen yhteiskuntapolitiikan apuripuolue.

Muutosvoimat Suomella asiat ovat paremmin

Vaikka olemme vielä jäsenjärjestöt yhteenlaskienkin pieniä meillä on nyt sitä erilaisten yhteiskuntakerrosten luomaa laajuutta, mitä SKDL:ltä puuttui. Se on hyvä siemen tulevaisuutta ajatellen. Muutosvoimat Suomessa toimii työläisiä ym. palkansaajia, pienyrittäjiä, maatalousyrittäjiä, eläkeläisiä, eli kaikkia niitä kansalaispiirejä, joita EU politiikallaan Suomessa sortaa. Kaikki Muutosvoimien toimintaan osallistuvat järjestöt vastustavat ryöstökapitalismia ja sen edustajia lakeijoineen sekä kaikkia EU-myötäilijöitä. He pysyköön kaukana Muutosvoimat Suomesta.

Muutosvoimat Suomi olisi kuitenkin voinut olla vieläkin laajempi

Nyt Muutosvoimista puuttuu mm. SKP ja KTP:n enemmistö. He eivät ole ymmärtäneet loppuun saakka, mistä tällaisessa yhteistyöpuolueessa on kysymys, eli siitä, että toimitaan täydellisesti demokratian mukaisesti ja neuvotellen niin, ettei mikään mukanaoleva taho pyri yksin dominoimaan ja kaappaamaan järjestöä itselleen. He eivät ole ymmärtäneet myöskään sitä, ettei jäsenjärjestön tarvitse tinkiä omasta itsenäisyydestään ollessaan jäsen Muutosvoimat Suomessa ja, mikäli jäsenyys ei miellytä, Muutosvoimista voi erota.

Kommunisteille mukanaolo Muutosvoimat Suomessa antaa uusia mahdollisuuksia

Toiminta Muutosvoimissa antaa mahdollisuuden laajentaa kosketuspintaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa. Kommunistit tekevätkin suuren virheen, jos ne suhtaustuvat Muutosvoimiin kielteisesti ja jäävät siitä pois. Poisjääminen johtaa yksinkertaisesti yhteiskunnallisen kosketuspinnan heikkenemiseen ja poliittisten vaikutusmahdollisuuksien kuihtumiseen.

Muutosvoimien yhtenäisyyden tukena 40 yhteisesti hyväksyttyä asiakohtaa

Nyt esim. SKP:n Tiedonantaja yrittää uskotella lukijoilleen, että Muutosvoimat Suomi on siihen kuuluvien järjestöjen erilaisuuden takia vain sekalaisesti yhteenkoottu sakki. Tämä ei pidä paikkaansa. Me olemme saaneet aikaiseksi puolueohjelman ja vaaliohjelman, jossa ainakin neljässäkymmenessä politiikan kannalta keskeisessä kohdassa olemme kiteyttäneet yhteisen kannan asioihin. Nämä neljäkymmentä keskeistä kohtaa sisältävät kannanottoja talouspolitiikan, ulkopolitiikan, puolustuspolitiikan, sosiaalipolitiikan ja EU:n osalta. Moni puolue ei vastaavaa listaa pysty esittämään. Suurtenkin puolueiden ohjelmat sisältävät yleensä vain ympäripyöreitä lauselmia, joita jokainen voi tulkita oman mielensä mukaan tai jättää sisällyksettöminä korulauseina tulkitsematta.

Tietenkin Muutosvoimissa toimivilla järjestöillä on eroavuutensa

Eroavuudet koskevat usein maailmankatsomuksellisia kysymyksiä, tai sitten niillä on taustanaan erilaiset tulkinnat joistakin historiaan liittyvistä kysymyksistä, mutta näihin eroihin ei kannata juuttua. Niistä tulee jatkossa olemaan yhä vähemmän haittaa, kun osaamme aina vain paremmin käsitellä niitä. Kunhan kehitämme toimintaamme näiden jo nyt löytämiemme 40 kohdan pohjalta, meillä ei ole mitään hätää, sensijaan niillä politiikoilla ja puolueilla, jotka ovat Suomen kansan pettäneet, heillä sensijaan alkaa olla hätä. He kyselevät, mitä Muutosvoimien kanssa oikein pitäisi tehdä, ettei se pääsisi vaikuttamaan liikaa äänestäjiin.

Nyt pääsemme täysitehoisesti vaalityöhön

Nyt kun Muutosvoimat Suomi on päässyt puoluerekisteriin meidän täytyy suuntautua kaikella voimalla ja osaamisellamme tuleviin eduskuntavaaleihin. Meidän on puhkaistava se eristämisen muuri, jonka taakse meidän vastustajamme, valtapuolueet ja toisaalta meidät kilpailijanaan näkevät näpertelevät pienpuolueet meidät haluavat eristää ja haudata. Meidän pitää myös puhkaista ns. kriittinen massa, saavuttaa tietty vähimmäiskoko, jonka jälkeen alamme uraanin ketjureaktion tavoin edetä vahvasti omalla painollamme. Tarvitsemme julkisuutta saadaksemme itsemme havaituksi. Tuo julkisuus meidän on itse itsellemme raivattava. Meitä eivät rahapiirit tule tässä asiassa auttamaan. Meidän on kerättävä rahamme omista taskuistamme. Siksi köyhemmänkin kannattajakuntamme on nyt kaiveltava omia taskujaan, että tarvittava julkisuus nimenomaan tässä alkutaipaleellamme, saataisiin turvattua.