Kuntien valtionrahoituksen alasajo väärää politiikkaa

Kuntien talous on 2000-luvun alussa suurissa vaikeuksissa. Se näkyy jälleen kerran terveyden huollon karsimisena, veron korotuksina. Mikä sen aiheuttaa? Mikä on asian tausta? Kuntien valtionrahoitus oli vuonna 1993 6,9 miljardia euroa eli noin 41 miljardia markkaa. Vuonna 1998 summa oli alimmillaan. Sitä oli leikattu vuoden 1993 tasosta 13,8 miljardilla ja vuoden 1995 tasosta 11,7 miljardilla.

Sitten valtionrahoitus on noussut. Vuonna 2003 siihen on budjetoitu lähes sama summa kuin vuonna 1993 (markoissa enää puoli miljardia vähemmän). Valtionrahoituksen tuli sikuitenkin vuonna 2003 olla 8 miljardia markkaa enemmän, että hintojen ja kustannustason nousu tulisi korvattua. Osa kuntien valtionrahoituksen lisäämisestä on johtunut sen hyvittämisestä, että kuntien verotuloja on vähennetty nostamalla kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä ja kunnille on säädetty uusia tehtäviä. Siksi markoissa 10 miljardia ei kerro pyörein luvuin paljonko kuntien valtion rahoitusta olisi lisättävä, että tilanne olisi sama kuin vuonna 1993. Tämä oli samalla se summa, jonka leikkaamisesta Lipposen ensimmäinen hallitus alkajaisiksi päätti vuonna 1995.

Mutta tässä on ottamatta huomioon tärkeä seikka. Vuosina 1993-2003 Suomen kansantuote on kasvanut reaalisesti 45 %. Vuosi 1993 oli laman pohjavuosi. Jos otetaan vertailukohdaksi vuosi 1995 saadaan seuraava tulos: Jotta kuntien valtion rahoituksen osuus kansantuotteesta olisi sama kuin Lipposen ensimmäisen hallituksen aloittaessa, kuntien tulisi saada 18,3 miljardia markkaa enemmän kuin vuodelle 2003 on budjetoitu. Eli kuntien tulisi saada 3520 mk eli 592 euroa henkeä kohden enemmän joka vuosi. Se vastaa 3,9 penniä veroäyrin hinnassa. Kuntien ei tietenkään tarvitsisi tällä summalla alentaa verotusta, mutta verotusta voitaisiin keventää ja saman aikaisesti kehittää palveluita.

Utopiaa varmasti on näin suurilla summilla korjata kuntien taloutta valtion varoin, mutta luvut kertovat, että merkittävä lisääminen on perusteltua. Asian ydin on myös siinä, että kuntien ahdingon keskeinen aiheuttaja ovat valtion säästöt. Tässä voidaan kuitenkin tehdä muutama perustavanlaatuinen virhe.

Yksi virhe on väittää, että esimerkiksi Helsingin ongelmat johtuvat siitä, että valtio on siirtänyt varoja muualle. Se tietysti on totta, mutta muualta on myös leikattu eikä siellä hyödytty samalla tavoin verotulojen kasvusta, monin paikoin ei juuri lainkaan. Eli ei tässä pidä asettaa eri kuntia vastakkain vaan kyseenalaistaa valtion rahoituksen leikkaaminen. Esimerkiksi on naurettavaa syyttää Helsingin ongelmia siitä, että Kainuuseen tehdään jotain.

Toinen virhe on puhua valtion toimista yleisesti selvittämättä kuka leikkaukset on tehnyt. Kolmas virhe on väittää, että leikkaukset ovat olleet välttämättömiä valtion velan takia. Ei se niin ole. Tiukkaa linjaa on noudatettu euron vuoksi ja Suomen saamiseksi EU:n talous- ja rahaliittoon. Toiseksi tiukka linja on toteutettu kohdistamalla leikkaukset kuntien valtion rahoitukseen, koska ei ole haluttu puuttua tulonjakoon: Laman jälkeen yhtiöiden liikevoitot ovat kasvaneet huikeasti, mikä näkyy siinä, että pääomatulojen osuus kansantulokakusta on historiallisen korkealla tasolla. Tähän ei ole haluttu kajota. Myöskin suunnitelmissa on toteuttaa armeijalle kalustohankintoja 2003-2008 yhteensä 25 miljardilla markalla eli yhtä paljon kuin Hornetit maksoivat. Näillä kalustohankinnoilla kytketään Suomea NATO:oon. Ne ovat pyhiä lehmiä, joita ylläpidetään vaikka kansa kuolisi nälkään tai terveydenhoidon puutteeseen.

Paha virhe tehdään myös siinä, kun jätetään kuntien oma vastuu ottamatta huomioon. Helsingin kohdalla iso kysymys on Vuosaaren satama, joka maksaa kaupungille markoissa 2,6 miljardia ja valtiolle 1,2 miljardia (puolet liikenneyhteyksistä). Raha upotetaan, vaikka Helsinki voisi turvata satamatoiminnot paljon vaatimattomammilla summilla (esim. Jätkäsaaren toiminta Pikkalaan Kirkkonummelle, jossa on Vuosaarta paremmat väyläyhteydet ja tilat ja Sompasaaren toiminnan jatkaminen). Helsinki joutuu myös korvamaan valtiolle sen, että ylitti sovitun rakennusoikeuskiintiönsä Kampissa. Näin Helsinki teki antamalla Sanoma OY:lle lisärakennusoikeutta ja ostamalla Pikkalaa kannattaneet vientiteollisuuden yritykset Vuosaaren taakse antamalla Finlinesille pääkonttoria varten rakennusoikeutta Kampista.

Edelleen paha virhe tehdään, kun jätetään ottamatta huomioon, että kuntien valtion rahoituksen supistukset myös lisäävät valtion ja yhteiskunnan kustannuksia. Nimittäin kuntien vähentäessä väkeä, on enemmän työttömiä ja menetetään verotuloja ja tulee työttömyyden kustannuksia. Kuntarahoituksen alasajo on ollut suurena tekijänä työttömyyden säilymisessä korkeana. Kuntien valtionrahoituksen leikkaaminen on myös kiihdyttänyt muuttovirtaa Itä- ja Pohjois-Suomesta ja pahentanut keskusten asunto- ja muita ruuhka-Suomen ongelmia.

Kuntien talouteen kohdistuvia leikkauksia on tehty vuosittain. Uskaltaako sitä lukuna edes sanoakaan, kuinka paljon se on tehnyt yhteensä. Yhteissumma vuosilta 1995-2003 on 54 miljardia markoissa. Jos vertailukohdaksi otetaan se, että valtion rahoituksen kansantuoteosuus olisi sama kuin vuonna 1995, kuntien menetys yhteensä on markkoina 149 miljardia markkaa.
Hyvin rajusta uusjaosta on kyse. Leikkauksia voi tietysti vasemmistolaisittain puolustaa sillä, että ne on tehty valtion velan alentamiseksi ja tällä tavoin hyvinvointivaltion puolustamiseksi tai että jos vasemmisto ei olisi ollut hallituksessa, leikkaukset olisi tehty vieläkin rajumpina. Vai onko niin, että vasemmisto on ollut hallituksessa sen takaajana, että leikkaukset on tehty? Ilman sitä se ei olisi ollut mahdollista. Joka tapauksessa vuoden 1995 eduskuntavaaleissa suuri osa kansaa ajatteli, että porvarihallituksen lamapolitiikalle tulee vaihtoehto ja leikkaukset luvattiin torjua ja perua. Kun etsitään syitä kansalaisten pettymykselle, tästä niitä alkaa löytyä. Kannattaa kumminkin muistaa, että vuoden 1995 eduskuntavaalien alla mm. minä selkeästi etukäteen selvitin, että nämä leikkaukset tullaan tekemään. Eli toisenlaisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan mahdollisuus on koko ajan ollut vaihtoehtona eivätkä vaihtoehtoa pitkin matkaa esittäneet ole vastuussa tehdyistä virheistä.

Pekka Tiainen