Äänestämällä vastalause EU-politiikalle

Monelle Euroopan Unionin vastustajalle äänestäminen EU-vaaleissa on vaikeaa. Näyttäähän siltä, että vaaliin osallistumalla hyväksytään laiton EU-valta, jota vastaan olemme pitkään taistelleet. Kysymys on vaikea niille, jotka korostavat Suomen itsenäisyyden merkitystä ja niille jotka näkevät, miten EU vahvistaa suurten omistajaryhmien valtaa, latistaa demokraattisia oikeuksia ja pienentää mahdollisuuksia taistella Suomessa työväen oikeuksien puolesta.
Me emme ole kuitenkaan ehdokkaina tai parlamentin jäseninä mukauttamassa työväestöä ja kansalaisia hyväksymään Euroopan unionia. EU on suurten rahapiirien väline markkinoiden ja suurten omistajien etujen ajamiseen palkansaajien ja vähävaraisten kustannuksella. Sen olennaisin kysymys on uusoikeistolaisen yhteiskunta- ja talouspolitiikan toteuttaminen, joka tarvitsee “raameikseen” EU-organisaation.

Passiivisuus ei auta
Valitettava tosiasia on, että meillä Suomessa ei ole nyt kovin laajaa EU:n vastaista liikettä, joka taistelisi tätä politiikkaa vastaan. Passiivisuus ja äänestämättä jättäminen ei merkitsisi mitään liikettä nykyisen
kansanvastaisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan kumoamiseksi.
On sanottu, että alhainen äänestysprosentti edellisissä EU:n parlamenttivaaleissa olisi osoitus siitä, miten kansa vastusti EU-suuntausta. Tämä arvio on tuulesta temmattu. Alhaisesta äänestysprosentista huolimatta hallitsevat suuromistajat EU:n alueella suvereenisti ilman merkittävää vastavoimaa. EU:n vastustajien passiivisuus vaaleissa ei mitenkään rajoita EU:n valtaa.

Vaihtoehtorintama
Emme perustele osallistumista muihinkaan parlamenttivaaleihin valittavan parlamentin vallan määrällä vaan se on meille yksi “puhujalava” ja tapa vaikuttaa. Vaalityön kautta luomme yhteyksiä ja rakennamme vaihtoehtorintamaa uusliberalistiselle politiikalle. Emme kuvittele, että parlamentissa voitaisiin ilman kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen painostusta tehdä ihmisten edun mukaisia päätöksiä.
EU:n torjumiseksi on kyettävä muuttamaan nykyinen uusoikeistolainen talouspolitiikka ja murtamaan suuren pääoman valta, jota toteutetaan koko EU:n alueella. Tulee tehdä kaikki mahdollinen yhteisrintaman rakentamiseksi nykyistä kovaa talouspolitiikkaa vastaan. Sitä työtä voidaan tehdä myös EU-organisaation tasolla. EU:n parlamentin vaalissa kannattaa äänestää vaihtoehtoa suuren rahan politiikalle.

EU-vaaliehdokas
Kalevi Wahrman
teleasentaja, härasdomare
Porvoo, Borgå