Edistyksellisen työväen osuustoiminnan puolesta vaaliliitolle kolme paikkaa Tradekassa

Osuusliike Tradekan vaaleissa oli SKP:n ja edistyksellisen työväen osuustoiminnan vaaliliitosta valittiin Kaija Kissling Varsinais-Suomesta, Taavi Lintunen Pirkanmaalta ja Leena Kumpulainen Pohjois-Savosta. Uudellamaalla paikka jäi 21 äänen päähän 6,2 %:n ääniosuudella. Listalle asettivat ehdokkaita mm. SKP, Kommunistien liitto, Kommunistinuoret ja KTP:n Helsingin piirijärjestö ja lisäksi mukana oli puolueisiin sitoutumattomia ehdokkaita. KTP:n nykyinen johto muutti KTP:n aiempaa linjaa eikä asettanut ehdokkaita yhteislistalle vaan lähti vaaliin omalla listallaan. Yhteislistalla mukanaolo olisi tuonut paikan ainakin Uudellamaalla. Valituksi olisi tullut Pekka Tiainen. Se olisi tuonut myös paikan Tradekan hallituselimiin.

Tässä toistui sama kuin HOK-Elannon vaaleissa, jossa Sauvon syyskuun 2003 kokouksen päätöksellä KTP:n nykyjohto päätti olla osallistumatta vaaliyhteistyöhön ja näin menetettiin paikka. Valituksi tuli Yrjö Hakanen ja varalle Seppo Harjunpää. Hän tai seuraavana listalla ollut Pekka Tiainen olisi noussut edustajistoon. Vuoden 1999 Elannon edustajistovaaleissa saatiin kolme paikkaa, mutta menetettiin yksi, koska keskeisiä tovereita oli jättäytynyt pois Elannon jäsenyydestä. Neljä paikkaa olisi tuonut hallintoneuvoston jäsenyyden. Se olisi auttanut merkittävästi torjumaan itsenäisen Elannon lakkauttamishanketta.

Asiat ovat kehittyneet eräällä tavalla parempaan suuntaan. Vielä 1990-luvun alussa nyky-skpläiset eivät lähteneet vaaliyhteistyöhön KTP:n kanssa ja siksi menetettiin valtuustopaikkoja mm. Vantaalla. Nyt SKP on ollut mukana yhteistyössä. Tällä kertaa vaikeutena on ollut KTP:n nykyjohdon haluttomuus vaaliyhteistyöhön, kuten on käynyt osuusliikevaaleissa. KTP:n jäsenistössä on selkeä tahto yhteistyöhön. Ratkaiseva askel menestyksen paranemiselle saadaan, kun kaikki nämä järjestöt saadaan vaaliyhteistyöhön ja yhteistyön pohjaa saadaan laajennettua niin, että mukana on omista lähtökohdistaan demokraattista muutosta kannattavia mahdollisimman laajaksi. Kunnallisvaaleissa yhteistyön muoto voidaan rakentaa niin, että muodostetaan valitsijayhdistysten vaalirengas, jota puolueet ja järjestöt tukevat. Etenkin kunnallisvaaleissa tämä voi tarjota paremman tuloksen kuin puolueiden väliset vaaliliitot. Vaaliyhteistyön muoto on tarpeen ratkaista kuntakohtaisesti sen mukaan, miten eri kunnissa asiat nähdään. Yhteyksiä on tarpeen ottaa laajalti riittävän laajan pohjan aikaansaamiseksi.