On palattava rauhanomaiseen ulkopolitiikkaan

EU:n Vastaisen Kansanrintaman vuosikokouksessa Pekka Tiainen vaati EU:lle aiotun perustuslain hylkäämistä ja palaamista kekkoslaiseen puolueettomaan ulkopolitiikkaan. Hän muistutti sotaa edeltäneestä ajasta, jolloin maamme kytkettiin sotaseikkailuihin kansalta lupaa kysymättä. Kun rauhanvoimien työn tuloksena maamme ulkopolitiikka käännettiin palvelemaan kansamme etuja, näyttää nyt jälleen olevan menossa vaihe, jolloin ulkopolitiikan suuntaa kansalta kysymättä käännetään palvelemaan Eurooppalaisen suurpääoman etuja.

Helsingin Sanomat vaatii ulkopoliittista linjanmuutosta
Vastikään päättyneen EU:n huippukokouksen perusteella Helsingin Sanomat sai aiheen kirjoittaa tämän aamun (27.3.04) pääkirjoituksessa: ”Suomella on edessään oma yksityiskohtansa. Pääministeri Matti Vanhanen sanoi Brysselissä, että Suomi sitoutuu solidaarisuuslausekkeen kautta lähettämään apuun myös sotilaita, jos niitä jossain maassa tarvitaan terrorismin vastaisessa toiminnassa. Rauhanturvalaki estää nyt sotilaiden lähettämisen ilman YK:n tai Etyjin valtuutusta. Solidaarisuuslauseke pakottaa Suomen uudistamaan lain. Presidentti Tarja Halonen vastustaa lain muuttamista, mutta se on välttämättömyys, mikäli Suomi haluaa antaa panoksensa tähän tärkeään toimintaan. EU:n mahdollisuuksia käydä terrorisminvastaista taistelua ei voi jättää YK:n suurvaltajäsenen, tai EU:iin kuulumattoman Etyj- maan veto-oikeuden armoille”. Muistakaamme, että Yhdysvaltoja arvosteltiin sen käynnistettyä Irak-operaation ilman YK:n suostumusta, jota myös eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta edellytti. On jyrkkä ulkopoliittinen linjanmuutos, että Helsingin Sanomat vaatii EU:n osallistumista sotatoimiin ilman YK:n suostumusta.

Pääministerilläkö oikeus eduskunnan ohittamiseen?
Lipposta arvosteltiin aiheellisesti, kun hän lupasi Suomen osallistuvan Irakin sodan jälkihoitoon, josta jäi maailmalle käsitys, että Suomi on mukana koalitiossa. Lipponen ylitti tässä valtansa, kun eduskunnan ulko- ja turvallisuusasiain valiokunnan kanta oli, että Suomi selvittää mahdollisuutta osallistua. Lipposella oli valtakirja ainoastaan ilmoittaa, että Suomi selvittää asiaa. Tässä mielessä Jäätteenmäen arvostelu asiassa oli hyvin aiheellista. Nyt Vanhanen sanoo, että Suomi sitoutuu osallistumaan sotatoimiin eli rauhaan pakottamiseen. Matti Vanhanen ylittää nyt pääministerille asetetun valtakirjan Lippostakin enemmän ilmoittaessaan Suomen osallistuvan itse sotatoimiin ilman YK:n valtuutusta. Voidaan kysyä puhuiko Matti Vanhanen omissa nimissään vai oliko kenties eduskunnan ulko- ja turvallisuusvaliokunta antanut hänelle tähän valtakirjan?. Mutta tätä hän ei voinut saada, koska rauhanturvalaki kieltää Suomen sotilaallisen osallistumisen ja sen muuttaminen vaatii eduskunnan päätöstä.

Jäätteenmäki- operaatiolla varoitettiin kansaa
Näitä taustoja vasten on helppo nähdä, miksi Mannista ja Jäätteenmäkeä vastaan käytiin julkisuuskampanja. Mannisen kautta tuli tietoja julkisuuteen Irak- operaatiosta. Nyt tällainen vuotokohta on tämän oikeudenkäyntikampanjan tuloksena tukittu. Virkamiehille on annettu ennakkovaroitus. Samalla on tukittu kansalaisilta mahdollisuus saada tietää, mitä tässä maassa meidän selkämme takana oikein puuhataan. Kansa on nyt syrjäytetty ulkopolitiikan peruskysymyksistä.

Kenen turvatakuista on kyse?
Nyt on syytä havahtua näkemään miten EU:n lainsäädäntö asettuu Suomen lakien edelle ja jopa pääministeri voi ohittaa maamme lainsäädännön. Valtaa on siirretty pääministerille ja hänen taustaryhmälleen. Pääministerien yksipuolisen toiminnan kautta maamme samaistuu sodan osapuoleksi ollessaan mukana tällaisissa selkkauksissa. Entä kun joku EU- maa luo itse kriisitilanteen, jossa joudumme lähettämään paikalle sotilaallisia joukkoja. Tästä tuoreena esimerkkinä on, kun Espanjan edellinen oikeistopääministeri vastoin kansan ja YK:n hyväksyntää lähetti Irakiin sotajoukkoja. Pitäisikö meidän antaa turvatakuut Espanjan oikeistohallitukselle Irakissa siksi, että Espanja on EU:n jäsen ja siellä joku voi ohittaa YK:n ja kansan tahdon, mitä Helsingin Sanomat meilläkin vaatii. Ei tässä ole enää kysymys Suomen turvatakuista, jolla tätä asiaa on perusteltu.

Samalla tavalla Suomi kytkettiin jatkosotaan
Tämä ei ole kaukana siitä, miten Tanner ja Ryti ja Helsingin Sanomien Erkko 30- luvulla kansalta kysymättä puuhasivat hankkeet, jolla Suomi kytkettiin jatkosotaan. Heikki Ylikangas toteaa tulkinnassaan talvisodasta, että Suomen joutuminen jatkosotaan ratkaistiin jo talvisodan aikana Saksan edustajan kehottaessa Suomen hallitusta tekemään ns. ”tappiorauhan” lupaamalla, että Suomi saksan liittolaisena saa myöhemmin kaiken korkoineen takaisin. Tähän perustuen silloinen ulkopoliittinen johto solmi talvisodan rauhansopimuksen mielessään ajatus uudesta sodasta. Seuraukset näkyivät nopeasti, kun seuraavana syksynä Pohjanlahden rannikolla, Vaasassa ja Porissa, nousi maihin saksalaisia joukkoja. Kuvaavaa on, että paikallinen sotilashenkilöstö ei tiennyt ketä siellä on tulossa, kunnes sitten tuli ilmoitus, että kaikki tapahtuu hallituksen luvalla. Tämän seurauksena Saksa sitten miehitti nopeasti Lapin.

Rauhanoppositio antoi oikean suunnan Suomen ulkopolitiikalle
Keväällä 29.2.1944 eduskunta sai selonteon välirauhan ehdoista. Neuvostoliitto esitti neuvottelujen pohjaksi talvisodan rauhan rajoja, neuvotteluja Hankoniemen osalta sekä saksalaisten poistamista Suomesta. Hallituksessa Maalaisliitto Kekkosta lukuun ottamatta torjui pääministeri Linkomiehen pyynnön jatkaa rauhanneuvotteluja. Samoin teki eduskunnan enemmistö. Kekkonen kehotti tekemään rauhan todeten, että sodan pitkittyminen heikentää koko ajan rauhanehtojamme. Myös 17.3. Kekkonen kirjoitti Rytille: ”kuitenkin olisi sodasta irrottautuminen Suomen kannalta nykyisenä ajankohtana niin tähdellistä, että ei olisi jätettävä mitään keinoa käyttämättä kohtuullisen rauhan aikaansaamiseksi”. Kesällä tulee kuluneeksi 60 vuotta Talin- Ihantalan taistelusta, jota edesmennyt Adolf Ehnrooth on pitänyt kovasti esillä, koska hänen näkemyksen mukaan sillä pelastettiin Suomen itsenäisyys. Oikea näkökulma on, että irrottautumalla sodasta jo keväällä olisi vältetty Kannaksen suurtaistelut ja valtava määrä ihmisuhreja. Suomi torjui rauhanehdot, jolloin 14.4.1944 Neuvostoliitto katsoi sen hylänneen välirauhan ehdot vastaehdotuksia tekemättä. Suomen vastaesitykset olisivat käynnistäneet neuvotteluprosessin, mutta näin silloinen hallitus ei menetellyt, vaan hylkäsi neuvotteluesityksen. Tilanteeseen kyllästyneenä Kekkonen esiintyi huhtikuun lopulla rauhanvoimien yhteistoimintakomitean tilaisuudessa. Kesäkuun 1944 hyökkäyksen aikana 28.6. pidettiin rauhanvoimien kokous. Paikalla oli 47 kansanedustajaa, joista 28 sosialidemokraattia, 16 ruotsalaista, 3 maalaisliittolaista. Kekkonen oli kokouksen avaaja ja -puheenjohtaja. Hänen mielestä Kannaksen läpimarssimurto oli vienyt pohjan pois hallituksen aiemmilta laskelmilta. Hän sanoi: “nykyisessä tilanteessa vaikeneminen olisi edesvastuutonta. Maailmansodan raju loppuratkaisu lähenee. Me tunnemme, että olosuhteiden pakko ja meillä noudatettu väärä ulkopolitiikka ovat vieneet meidät väärälle puolelle. Me uskomme, että meillä voisi olla vieläkin tilaisuus tosin suurin uhrauksin päästä ajoissa pois häviäjien puolelta”. Eli Kekkosen argumentti oli se, että Suomi saa paremmat rauhanehdot, jos irrottautuu virheidemme jälkeen ajoissa pois sodasta.

Takaisin vastakkaisuuden ulkopolitiikkaan?
Maailman vastakkain asettelu ei tänään kulje suoraan idän ja lännen välillä, vaan enemmänkin teollisen maailman ja kolmannen maailman välillä. Sillä on syvällisempi sisältö, kuin maailmansotaa edeltäneellä Natsi- Saksan ja muun maailman välisellä jaolla. Suomen osalta kysymys on maamme ja Venäjän välisestä vastakkaisuudesta tai yhteistyöstä. Poliitikkomme katsovat asioita vastakkaisuuden pohjalta ja miettivät turvatakuita idän t. Venäjän suuntaan. Tästä lähtökohdasta poliitikkomme ovat valmiit antamaan turvatakuut EU-maille, muuttamaan rauhanturvalakia ja osallistumaan rauhanpakottamiseen sotilaallisin keinoin. Toinen vaihtoehto olisi rakentaa idän suhteet yhteistyön pohjalta. Suomi on palaamassa yhteistyön pohjalle rakentuvasta ulkopolitiikasta vastakkaisuuden ajatukseen perustuvaan ulkopolitiikkaan. Tästä mm. johtuu se, että Adolf Ehnroothin käsityksiä Kannaksen taisteluista nostetaan kovasti esille. Vastaavasti Kekkosen näkemyksiä samoista asioista ei tuoda esiin missään. Tällä hetkellä käynnissä oleva kampanja 60-70- luvun nuorisoa vastaan on osa tätä politiikkaa. Halutaan häivyttää ihmisten mielistä se, että silloin nuorisolla ajattelutapa muuttui. Alettiin ymmärtää Neuvostoliiton- ja idän suunnan yhteistyön merkitys ja Paasikiven- Kekkosen ulkopolitiikkaan sisältyvä viisaus. Helsingin Sanomien pääkirjoituksella, jossa hyökätään Suomen perinteistä ulkopoliittista linjaa vastaan halutaan murentaa pois vaihtoehdot.

EU:n perustuslain hylkääminen ulkopoliittisesti perusteltua
Äskettäin lehdissä kirjoitettiin, että matkustaminen Kuubasta vaikeutuu. Asia ei kuitenkaan ollut niin, että Kuuba olisi asettanut matkustamiseen rajoituksia, vaan EU ja Yhdysvallat vaikeuttavat Kuubalaisten tuloa Yhdysvaltoihin ja Euroopan Unioniin. Tämä on osa Euroopan Unionin siirtomaataustaista ulkopolitiikkaa, jossa painostetaan Kuubaa luopumaan omasta itsenäisyydestään. Mitä tekemistä Suomen ulkopolitiikalla on näiden entisten siirtomaavaltojen ulkopolitiikan kanssa? Meidän pitäisi pysyä irti tällaisesta Kuuban painostamisesta. Voidaan esittää kysymys, mitä yhteistä on Castrolla, Kennedyllä ja Ahmed Jassinilla? He olivat kaikki uhreja yrityksissä murhata henkilöitä ulkopolitiikan välineenä. Castroa on yritetty murhata. Kennedy murhattiin viikko sen jälkeen, kun hän ilmoitti alkavansa lieventää suhteita Kuuban kanssa. Sharon murhasi Ahmed Jassinin vastustaessaan Palestiinalaisten oikeuksia omaan valtioon. Jos maailma hyväksyy johtajien murhaamisen ulkopolitiikan välineenä, niin miten me suhtaudumme sen jälkeen esim. Kennedyn murhaan? Olemme vahvoilla, kun emme hyväksy sitä millään suunnalla. Varsinkaan Suomen ulkopoliittiseen linjaan ei voi sisältyä sellaista. Sen takia Suomi ei voi olla mukana EU:n sellaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, joka pitää sisällään sotilaallisia toimia rauhaan pakottamiseksi. Siksi myös EU:n perustuslain hylkääminen on siis ulkopoliittisesti perusteltua.

Pekka Tiaisen alustuksen pohjalta toimittanut
Heikki Männikkö