Kuuba-solidaarisuudella saarto menneisyyteen!

Pekka Tiainen kertoo: "Oltuani viime lokakuussa kaksi viikkoa Kuubassa ja luettuani paljon tilanteesta, aloin vasta uudelleen tajuta, miten välttämätöntä ja ajankohtaista on saada Kuuba-solidaarisuus uudelleen nousuun. Kuuba on selviytynyt pahimmasta kriisistään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Se kertoo Kuuban vallankumouksen elinvoimasta ja antaa toiveita tulevasta."

Ilmassa on keskustelu, mitä 77-vuotiaan Castron jälkeen. Ne, jotka suunnittelevat iskua Kuubaan, eivät kuitenkaan keskustele. Koko ajan valmistellaan maan sisäistä verkostoa, joka tähtää vallan ottamiseen. Yhdysvaltojen puolella olevat organisoivat toimintaa ja suunnittelevat maihinnousuiskuja jatkona tappioon päättyneelle vuoden 1963 Sikojen lahden maihinnousulle ja monille 40 vuoden aikana tehdyille yrityksille tehdä tuhoa.
Yhdysvaltojen 100 vuotta laittomasti hallussaan pitämä Guantanamon sotilastukikohta saaren itäpäässä ei ole vain talebanien ja muiden vankila, vaan myös astinlauta, jolla pyritään alistamaan Kuuba uudelleen Yhdysvaltojen valvontaan ja vasalliksi.

EU vetää rajoja ympärilleen ja jättää Kuuban Yhdysvaltojen etupiiriin osana maailmanjakoa. Radio-ja TV -lähetyksillä ja asennemuokkauksella luodaan maaperää käyttäen hyväksi vaikeuksia, joita Kuuballa edelleen on. Hamilton-Burton-laki kieltää kaupan Kuuban kanssa ja jos eurooppalainen yritys käy tätä kauppaa, siltä poistetaan oikeus käydä kauppaa USA:n markkinoilla.

EU ei puhu tästä, vaan EU:n taholta peräänkuulutetaan Kuuban ihmisoikeuksia, muttei eurooppalaisten ja amerikkalaisten ihmisoikeuksia, joita loukataan matkustuskiellolla Kuubaan. Yhdysvallat perii 35 000 dollaria sakkoa sinne matkustaneilta amerikkalaisilta tai pidättää heidät.

Jos eurooppalaisilla on passissa Kuuban leima, matkustus Yhdysvaltoihin vaikeutuu. Kuuba ei siksi leimaa passeja, ettei matkustus sinne näkyisi. Turismi Kuubaan onkin laajaa ja saarto vuotaa kuin seula. Kennedy ilmaisi halunsa normalisoida suhteet Kuubaan, mutta vain viisi päivää tämän jälkeen 22.11.1963 hänet ammuttiin väijytyksessä. Carter purki matkustuskiellot, mutta Reagan palautti tehosaarron.

Matkustussaarto vuotaa ja Kuubaan virtaa dollareita. Ne ovat laillisia maksuvälineitä, mutta sosiaalisen epäkohdan synnyttää dollari- ja pesotalouden välinen jännite. Matkustussaarron vuotaminen pakottaa sen lopettamiseen ja Yhdysvaltojen senaatti on tehnyt asiasta päätöksen, muttei Bush. Castrolle ei hevillä anneta hattuun tätäkään sulkaa. Brasilia, Venezuela ja Kiina tukevat Kuubaa ja maan uhattua itsenäisyyttä. Monissa muissakin maissa ymmärretään tuen tarve. Gorbatsov esitti matkustussaarron lopettamista Helsingin Sanomien mielipidesivullakin olleessa kirjoituksessaan.

Castro ei peittänyt tyytymättömyyttään siihen, että näki NL:n kehityksen olevan johtamassa Kuuban tilanteen vaikeutumiseen. Hän ilmaisi asian sittemmin niin, että olemme kaksinkertaisesti orpoja: Yhdysvallat saartaa ja NL:n romahdus lopetti yhteistyön sinne.

Suomen tulee myötävaikuttaa Kuuban saarron murtamiseen ja siihen tarvitaan kansalaisten solidaarisuusliikettä Kuuban kansan ja itsenäisyyden puolesta, ettei Kuuban kansa joudu ongelmien ja painostuksen takia vasallimaaksi, vaan pystyy jatkamaan yhteiskuntansa kehittämistä Kuuban kansan ja yhteiskunnallisen edistyksen menestykseksi. Tämä tekee sen meille erityisen tärkeäksi nyt, kun meitä vaaditaan antamaan lopullinen hyväksyntä itsenäisyytemme kumoamiseen EU:n perustuslailla. Hemingway kysyi, Kenelle Kellot Soivat ja lopulta ne soivat tasavallan kuolemalle ja voittajina olivat Hitlerin ja Mussolinin tukemat Francon fasistit.

Kuuban vallankumouksessa kukistunut Batista häipyi Francon suojiin Espanjaan. Yhdysvaltojen Eisenhower ei voinut sulattaa Batistan kukistumista ja käynnisti saarron. Meidän on huolehdittava, että kellot, jotka soivat yhteiskunnalliselle edistykselle ja solidaarisuudelle, eivät ole hautajaiskelloja.

Pekka Tiainen