Palkkako työllistämisen este?

On aikoihin eletty. Käänsi päätään ihan mihin ilmansuuntaan tahansa, niin aina menee hämmästyksen sormi kummastuksen suuhun. Päivän nimeksi kurjuutta lisäävien Lipposen, Kalliomäen, Sailaksen, Filatovin jne. rinnalle on nostettu Työministeriön ylijohtaja Harri Skog. Hänelle palkkatyöläisten palkat ovat työllistämisen este. Kaikki nämä herrat palvovat julki ja salaa yhtä ja samaa – suurta rahaa!

* * *
Ylijohtaja Skog on sitä mieltä, että alentamalla palkkoja työllisyys paranee. Väittämässä ei ole mitään uutta. Sitä suurtyönantajat ovat lakeijalaumoineen saarnanneet aikojen alusta saakka. Ihmisten on aina ollut pakko tehdä töitä paitsi halvalla myös ilmaiseksi. Työnantajat taitavat olla tyytyväisiä vasta, kun kaikki työ tehdään ilman palkkaa pelkän huvin vuoksi. Poikkeuksen tekee vain todella suuripalkkaiset jormaollilat. Niitä työnteko ei huvita, ellei palkkapussiin tule joka ikinen kuukausi kymmeniä tuhansia euroja.

Ilmaista työtä on tehty aina. Työnantajat eivät ole koskaan maksaneet työstä sen arvoa vastaavaa palkkaa. Palkan ja työn arvon erotuksen he ovat pitäneet itsellään lisäarvona, josta osaa sanotaan voitoksi. 1990-luvulla ilmaisen työn määrä on kasvanut hurjaa vauhtia. Eikä muutosta parempaan ole näkösällä. Päinvastoin!
Verotilaston mukaan vuonna 2002 koko palkkasumman keskimääräinen kuukausipalkka oli 1700 euroa. Mutta kun palkkasumma jaetaan kahtia, yli ja alle 25 000 euron vuosipalkkoihin, niin tilanne näyttää aivan toiselta. Ylemmässä ryhmässä on 36,5 prosenttia työvoimasta. Heillä keskimääräinen kuukausipalkka oli 2899 euroa. Alemmassa ryhmässä oli 60,6 prosenttia työvoimasta. Heidän palkkansa oli vaivaiset 977 euroa kuukaudessa. Tässä ei ole vielä koko totuus, sillä 50,1 prosenttia työvoimasta sai keskimääräiseksi kuukausituloksi vaivaiset 755 euroa! Näin kävi sen vuoksi, että he saivat tehdä töitä kuukaudessa keskimäärin 82 tuntia. Se on vain puolet normaaleista kuukauden työtunneista. Kokonaan ilman palkkaa jäi 2,9 prosenttia työvoimasta.

* * *

Asiaa voi ja kannattaa tarkastella myös toisin – palkkatyöläisten riiston kannalta. Oikea kansantulo on yhtä kuin työn arvo. Tätä herrat kavahtavat. He parkuvat kurkkutorvi suorana, ettei se niin ole! He eivät halua suurin surminkaan tunnustaa, että kansantulo syntyy vain ja ainoastaan työllä. Jos he sen tunnustaisivat, silloin heidän olisi tunnustettava, että vain työllä syntyy lisäarvoa.

Että tietäisimme kuinka ja kenen hommat ovat onnistuneet, on katsottava miten lisäarvon määrä on muuttunut. Ennen sitä on todettava, että palkat ja lisäarvo (siis ilmainen työ) ovat yhteensä kansantulo. Siten vuonna 1990 kansantulo oli 22,35 euroa jokaista tehtyä työtuntia kohden. Kun palkkasummasta vähennetään omistajille ja muille herroille palkkoina maksetut voitot, työläisille maksettuja palkkoja siinä oli 8,96 euroa ja lisäarvoa 13,39 euroa tehdyltä työtunnilta. Palkkoihin verraten lisäarvo oli 149,5 prosenttia. Vastaavasti vuonna 2002 palkat olivat 12,28 euroa ja lisäarvo 26,24 euroa työtunnilta ja lisäarvo oli palkkoihin verraten 213,7 prosenttia.
On siis tapahtunut raju muutos. Mikäli ilmainen työ olisi pidetty entisellä tasolla, sen arvo olisi ollut 23,08 euroa tunnissa. Mutta kun ei, niin vuoteen 1990 verraten vuonna 2002 palkkatyöläisiltä puhallettiin jokaisena työtuntina 3,16 euroa – siinä meni 20,5 prosenttia palkasta – 12 miljardia euroa – toisiin taskuihin!

Tosiasiassa tilanne on pahempi, sillä palkkatulojen menetys on kohdistunut lähes yksinomaan 1,3 miljoonaan työläiseen. Se on yli puolet koko työvoimasta. Heidän vuotuiset palkkatulonsa jäivät keskimäärin 9 064 euroon. Työttömyyden vuoksi he menettivät vuosipalkasta vähintään 9 000 euroa. Se on 12 miljardia euroa!
Eikä tässä ole kaikki. Kansantulo, siis palkat ja lisäarvo, jaetaan vielä uudelleen verotuksella. 80-luvun lopussa yritysvero oli 50 prosenttia ja pääomavero (mm. osinkojen) progressiivisen veron yläraja oli 71 prosenttia. 90-luvulla yritysten ja yksityisten voittojen verotusta alennettiin reippaasti ja osinkotulot vapautettiin kokonaan verosta. Niinpä kaudella 1990-02 lopulliset yksityiset voitot kasvoivat 18,4 miljardia euroa – se on 170 prosenttia. Kyllä kapitalistin kelpaa!

Tämän kaiken sai aikaan EU:n ennakkoehtoihin kuulunut vapaakauppa. Katsottakoon mistä näkökulmasta tahansa, niin palkkatyöläisten riisto on koventunut
uskomattomalla nopeudella, eikä palkka ole työllistämisen este.

* * *
Työttömyydellä on helppo kiristää työläisiä, siksi se on kapitalisteille onni, ei onnettomuus. Sen vuoksi ei heitä eikä heidän poliittisia, ay- ja medialakeijoitaan kiinnosta pätkän vertaa työttömyyden poistaminen. Heitä kiinnostaa tilastojen kaunistelu.
Siitä käy loistavana esimerkkinä muutos, joka toteutettiin 90-luvulla. Silloin todellisiin työtunteihin ja henkilötyövuoteen perustuva järjestelmä heitettiin roskiin. Sen mukaan laskien työttömyys olisi nyt noin kaksikymmentä prosenttia. Tästä hirvittävästä tiedosta piti päästä eroon. Siksi otettiin käyttöön työvoimatutkimus. Se kertoo pääasiana työpaikkojen lukumäärän sekä paisuttelee työtuntien ja työllisten määriä. Sillä työttömyys onkin vain yhdeksän prosentin luokkaa. Sen kanssa herrat voi elää, kun väki pysyy kotonaan ja on hiljaa, vaikka näkee puutetta ja nälkää.

On aikoihin eletty!

Kai Kontturi