Yhteiskuntaan järkeä ja oikeudenmukaisuutta!

Ihmiset kärsivät tällä hetkellä sekä henkisesti, että taloudellisesti. Päättäjät ovat itsekkyydessään ja ahneudessaan hyvin lyhytnäköisiä ajaessaan kansan nykyiseen ahdinkoon. Laaja osa kansaa on todella ahtaalla. Toivoisi päättäjien ymmärtävän EU-politiikan rappeuttavan vaikutuksen koko Suomelle.

Raskaan työn suorittajien palkkaus oikeudenmukaiseksi
On väärin, että juuri näiden tärkeimpien alojen palkkaus on kaikkein huonoin. Usein raskas ja nykyisin alipalkattu työ on hyvin tärkeätä. Puhun esimerkkinä siivousalasta, koska olen vuosikymmenet itse siivonnut. Samoin on monissa muissa ammateissa. Esimerkkejä ovat hoito- ja palveluala yleensä, jätteenkuljetus, kiinteistönhoito, rakennustyö, teollisuus, metsä- ja maatalous sekä käsityöläisalat. Suuri osa kansasta elättää itsensä ja perheensä juuri näillä aloilla. Lisäksi tämä matalapalkkaisten joukko tuottaa koko maalle todella tärkeitä palveluita ja tuotteita sekä pitää Suomen omavaraisena. Työläiset kunniaan ja palkkaukseen tuntuva korotus, ei mitään silmänlumeita!

Nuoret ja vanhukset
Nuoria olisi tuettava siirtymisessä työelämään sekä yhteiskunnan että työnantajien taholta. Heidän on saatava se ensimmäinen työpaikkansa. Ei voi omata työkokemusta, jos ei kukaan ota ensimmäistäkään kertaa työhön.
Vanhusten arvostusta olisi myös nostettava. Heillä on sekä elämän viisautta sekä korvaamatonta taitoa ja tietoa. Lääkäri- ja lääkekulut vievät liian ison osan muutenkin pienestä eläkkeestä. Palvelujen saaminen ja niihin matkustaminen ei ole varsinkaan harvaanasutuilla alueilla helppoa.
Jatkuvat taloudelliset ongelmat rikkovat perheitä ja aiheuttavat monia haittoja. Mielenterveysongelmat lisääntyvät jatkuvien huolien aiheuttamina ja vaikuttavat lastenkin tulevaisuuteen. Kouluttautumisen pitäisi olla mahdollista myös vähävaraisten suurperheiden lapsille ilman, että se vaikeuttaa perheen muuta toimeentuloa vakavasti.
Päättäjät voisivat oleellisesti helpottaa myös velkakierteeseen joutuneiden asemaa ja auttaa heitä ulos tästä kierteestä. Jos vähävaraisia tuetaan ajoissa ja tehokkaasti, heidän ei tarvitse mennä kapitalististen tahojen ansaan lainanoton muodossa.

Tervetuloa osaksi väestöämme maahanmuuttajat
Arabikansojen ystävysseurassa toimiva Tuija Hakkarainen toivottaa pakolaiset ja maahanmuuttajat tervetulleiksi. Turvapaikan sai Suomesta viime vuonna vain seitsemän henkilöä. Turvapaikkahakemusten käsittely Suomessa on tällä hetkellä pakolaisille lähinnä painajainen. Käännytyspäätöksiä (käännytys on selkokielellä karkotus) tehdään huolimattomasti inhimillisestä näkökulmasta katsoen. Huolimattomuus ja välinpitämättömyys näkyvät tarkastellessa yksittäisiä tapauksia. Esimerkkejä on paljon.

EU ja Israel
Arabikansojen ystävyysseura on vedonnut EU:n ja Israelin välisen yhteistyösopimuksen jäädyttämiseksi, jos Israel ei lopeta palestiinalaisalueiden laitonta miehitystä ja lopeta palestiinalaisten eristämistä laittomalla apartheid-muurilla.

EU-vaaliehdokas
Tuija Hakkarainen
siivooja
Helsinki