Tavoitteleeko USA maailman herruutta?

Viime vuoden lopulla haastattelimme Helsingin yliopiston kehitysmaatutkijaa Pertti Multasta (Kansan ääni 3/2002, 6.11.02) niistä syistä, jotka synnyttivät uuden sodanuhkan Persianlahden alueella. Silloin arvioitiin, että maailmassa on kehittymässä imperialismin uusi vaihe, jossa suuret pääomapiirit tavoittelevat maailman taloudellisten resurssien uudelleenjakoa. Nyt, kun Irakin sota on tällä erää ohi kävimme uuden keskustelun Multasen kanssa. Oheinen artikkeli selvittää millaisin silmälasein voimme katsella maailmaa tänään?

Irakin sota, josta keskustelimme puoli vuotta sitten on nyt käyty. Millainen on tämä uusi maailma, jossa hyökkäystä itsenäisen valtion kimppuun ei edes aseteta kyseenalaiseksi?

Mielestäni tämä “uusi” on laitettava hyvin suuriin lainausmerkkeihin. Kyse on ennen muuta paluusta aivan avoimeen imperialismin kauden voimapolitiikkaan. Traagisinta tässä on, että koko kansainvälinen järjestelmä yritetään taloudellisin tai poliittisin pakottein saada hyväksymään paluu tällaiseen vanhaan ajatteluun.

USA valloitti Irakin ja Syyriaa uhkaillaan. Näyttääkö nyt siltä, että Irak ei enää riitä?

Näyttää siltä, että elämme samantyyppistä aikaa, kuin joskus 30-luvulla, jolloin maailma ei pystynyt näkemään mitä Saksa Hitlerin johdolla suunnitteli. Yhdysvallathan käyttää valtavaa propagandakoneistoa, jolla se kykenee hämärtämään nämä todelliset tavoitteensa. Kaiken propagandasumun alle jää totuus, jossa on kysymys rajusta vanhan imperialismin politiikan mukaisesta maailman uusjaosta. Tämä etenee hyvin suunnitellusti Lähi- idän- ja Keski- aasian suunnalla, mutta tavoitteet ovat paljon kauempana: Intiassa, Kiinassa ja nimenomaan Aasian sydänalueella.

Onko mielestäsi yhtäläisyyksiä toista maailmansotaa edeltäneellä tilanteella, jolloin Länsivallat Münchenin sopimuksella antoivat Saksalle Tshekkoslovakian?

Kuten totesin on olemassa hyvin suuri yhtäläisyys tähän 30- luvun tilanteeseen, jossa tällainen myöntyväisyyspolitiikka silloisen Saksan suhteen loi edellytykset toisen maailmansodan tragedialle. Muutos Yhdysvaltain politiikassa oli aivan selvästi nähtävissä jo 80- luvun alusta Ronald Reaganin presidenttikaudelta, jolloin Yhdysvallat otti käyttöön termin “terrorisminvastainen sota”. Siihen kuului alusta lähtien pyrkimys sotilaalliseen hegemoniaan, mikä tarkoitti Yhdysvaltain mahdollisuutta kontrolloida omalla asevoimallaan koko globaalia tilannetta. Koko 90- luvun alun järjestelmän muutoskin on mielestäni nähtävä osana tätä pitkäaikaista strategista globaalista linjausta. Yhdysvaltain tavoitteiden vastustajia on vähitellen murrettu, joko poliittisilla ja taloudellisilla keinoilla ja elleivät ne ole tehonneet niin suoralla sotilaallisella hyökkäyksellä.
Mistä mielestäsi johtuu, että EU:n sisällä monet valtiot eivät “ymmärrä” EU:n kapitalistien etua maailman uudelleenjaossa, vaan tukevat USA:n politiikkaa?

Imperialististen valtioiden välillä on jatkuvaa kamppailua taloudellisista arvoista ja tämä synnyttää niiden välille poliittista ja taloudellista kädenvääntöä. On myöskin olemassa erilaisia arvioita maailman globaalista tilanteesta. Tietyt imperialismin piirit näkevät perustellusti tilanteensa ja etunsa erilaisena kansainvälisten suuryhtiöiden kannalta kaikkein keskeisimmän valtion Yhdysvaltain kanssa. Tulee muistaa, että Amerikka on valtiona hyvin erilainen, kuin Eurooppa. Yhdysvalloissa valtiorakenne on koko sen historian kuluessa valjastettu palvelemaan suuryhtiöitä. Yhdysvaltain erilaisuus lähtee jo sen syntyhistoriaan liittyvistä etnisistä puhdistuksista, jotka kohdistuivat intiaaniväestöön ja erilaisiin kansallisiin vähemmistöihin. Euroopan ja Yhdysvaltain erona on myöskin se, että Euroopassa oli pitkään voimakas vasemmistolainen kommunististen- ja työväenpuolueiden muodostama vahva poliittinen painostusryhmä, joka muutti Euroopan valtioiden poliittista rakennetta. Siksi meillä ei ole niin avoimesti näkyvissä suuryhtiöiden suora mahdollisuus valjastaa valtio omiin tavoitteisiinsa. Nämä ja monet muut erot synnyttävät erilaisen poliittisen ja taktisen tilannearvion ja johtopäätökset. Pohjimmiltaan Euroopan, Japanin ja Yhdysvaltain blokit ovat luonteeltaan erilaisia. Ne ovat kuitenkin kaikki kapitalistisen kilpailutalouden monopolistisen vaiheen luomia blokkeja, ja tällä tavalla yhtenäisiä. Mutta tämä yhtenäisyys ei koskaan tarkoita sitä, että poliittisesti taktisesti oltaisiin aina samaa mieltä.

Pääsevätkö nämä suuret kapitalistiset blokit koskaan sopimukseen maailman jaosta?

En usko niiden pääsevän koskaan poliittiseen sopuun maailman taloudellisten resurssien jaosta. Nykyinen tilannehan nimenomaan osoittaa, että viime kädessä otetaan käyttöön väkivalta ja sotilaskoneistot.

Pohjois- Korealla ei ole mitään suuria luonnonvaroja. Miksi USA liittää myös Pohjois-Korean “pahuuden akseliinsa”?

Pohjois-Korea on tällä hetkellä yksi niitä harvoja valtioita, jotka yrittävät pitää kiinni oikeudestaan säilyttää ja rakentaa omaa itse määrittelemäänsä yhteiskuntaa oman historiallisen kokemuksensa pohjalta. Pohjois-Korealla monellakin tavalla on hyvin keskeinen asema tässä Yhdysvaltain uudessa strategiassa. Se on tietenkin karikko Yhdysvaltain suunnitelmissa rakentaa omia etujaan palveleva kovien markkinatalouden lakien pohjalle perustuva globaalinen maailmantalous.

Pohjois-Korean kohdalla täytyy muistaa se, että Bushin hallinnon puhe “pahuuden akselista”, johon liitettiin Iran, Irak ja Pohjois-Korea, perustuvat kylmään strategiseen laskelmointiin. Katsoessamme maailman karttaa, voimme huomata, että nämä valtiot ovat myös erittäin tärkeitä strategisia portteja tulevaan paljon suurempaan voimain mittelöön, jossa on kysymys Yhdysvaltain hegemoniasta suhteessa Kiinan Kansantasavaltaan. Bushin hallinnon sisältä tulee selvästi viestejä, että joskus v. 2015 paikkeilla on Yhdysvaltain ratkaistava ristiriita, miten Kiinan nouseva talous ja Kiinan vahvistuva sotilaallinen vaikutusvalta alistetaan Yhdysvaltain hegemonistisille intresseille. Ja tätä varten tarvitaan pureutuminen myös Kiinan lähialueille. Sitä palvelee aivan suoraan Keski-Aasian militarisoiminen ja Yhdysvaltain sotilastukikohdat Afganistanissa. Pohjois-Korea, Irak, Iran ja Syyriakin liittyvät kaikki USA:n globaaliin suureen sotilasstrategiaan, joka viime kädessä varautuu pitämään ohjaksissaan myös Kiinan Kansantasavallan.

Onko lähitulevaisuudessa näkyvissä mitään valoa tunnelin päässä?

Tällä hetkellä ei voi arvioida, että mikään valtio tai poliittinen eliitti kykenisi nousemaan Yhdysvaltain militaristista uhoa vastaan. Jos vastavoima syntyy, niin se nousee tavallisista ihmisistä perustasolta. Tässä puhutaan tietysti paitsi pohjoisen pallonpuoliskon ihmisistä, niin myös etelän kehitysmaiden kansoista, jotka nyt on alistettu kurjuuteen, jossa tällainen poliittinen toiminta ja omien etujen ajaminen on sekin mahdottomalta tuntuva tehtävä. Mutta heräävä kansalaisyhteiskunta on se, joka voi tänään, niin kuin historiassa monta kertaa aikaisemminkin, pysäyttää tällaisen tuhoon vievän kehitystrendin. Lisäksi jos mietimme tarkemmin tämän vastavoiman olemusta, niin sen tulee olla kaikkialla maailmassa tätä globalisaation aiheuttamaa väkivaltaa vastaan nouseva globaali ilmiö.

Hitlerin vaatimus maailman uudesta jaosta perusteltiin Saksassa kansallissosialistisella ideologialla. Voisiko USA:ssa tänään vaikuttava hyvin uskonnollis-isänmaallinen taantumuksellinen ideologia olla samaan tapaan sosiaalinen tilaus Bushin politiikalle?

Minusta tässä on hyvin paljon yhtäläisyysmerkkejä. Yhdysvalloissa on kielenkäyttö hakemassa paitsi kiihkokansallisia, niin uskonnollisia ja jopa rasistisia sävyjä. Yhdysvallat on nostanut itsensä koko sivistyneen maailman pelastajaksi. Tällainen uskonnollinen hurmos on Bushin hallinnon aikana nostettu ideologiseksi taustavaikuttajaksi. Siinä puhutaan nimenomaan herrakansasta, jota myös Saksa ja natsismi käyttivät ideologisena perusteenaan Saksan oikeudelle pistää koko maailma uuteen järjestykseen. Yhdysvalloissa puhutaan myös siitä, että Amerikan kansa herrakansa, jolla on oikeus pistää maailma haluamaansa järjestykseen sen omista kriteereistä ajateltuna. Tämä on myös rasistista ja totalitääristä ideologiaa. Mediassa Yhdysvallat propagandassaan käyttää jatkuvasti joko natsismiin tai Neuvostoliiton historiaan viittaavia vertauksia. Irakista puhutaan sosialistisena valtiona, joka on täysin naurettavaa, koska Husseinin hallintohan ensimmäisenä Yhdysvaltain tuella tappoi omat kommunistinsa ja vasemmistolaisensa. Saddam Husseinista on tehty tässä propagandassa sekä Stalin, että Hitler Propagandan tarkoitushan on nimenomaan sotkea ihmisten mielet niin perusteellisesti, että todelliset yhteiskunnan ja talouden perustasta nousevat suuntaviivat häipyvät.

Haastatteli ja toimitti
Heikki Männikkö