Maailma on nyt suuressa vaarassa
USA:n presidentti George W. Bush on nyt menossa sellaiselle alueelle, jonka seuraukset maailmalle voivat olla hyvin tuhoisat. Syyskuun 11. terrori-iskut näyttivät antavan valtakirjan Bushille minkälaiseen sotilaalliseen toimintaan tahansa. Hän ei enää edes neuvottele muiden kansa, vaan haluaa sanella muille omat ratkaisunsa. Sanotaan, että olemme siityneet unilateraaliseen maailmaan, jossa USA ei kuuntele ollenkaan muiden valtioiden tai edes YK:n mielipiteitä.
Nyt Bush on ottanut päämääräkseen Irakin hallituksen ja Saddam Husseinin kaatamisen hinnalla millä hyvänsä. Riippumatta Saddamin hallinnosta, ja sen kaatamisen tarpeesta, Bushin ja Saddamin hallintojen erimielisyydet ovat tyypillisesti kahden imperialistisen maan yhteenottoja. Molemmat pyrkivät laajentamaan vaikutusvaltaansa ja varmistamaan alueen öljyvarojen pitämisen itsellään.
Pelottavinta on, että nyt on menossa selkeät sodanvalmistelut. Eikö äskettäinen melkein sadalla hävittäjäkoneella tehty hyökkäys Irakin tutka-asemia vastaan jo ollut sotaa. Erikoisena tunnusmerkkinä vain on, ettei mitään sodanjulistusta esitetä. Pommitukset vain aloitetaan.
Nyt kaikki viittaa tulevaan sotaan. Miksi esimerkiksi öljyn hinta ei laske, vaikka dollarin ja euron kurssi on melkein tasoissa. Kun öljyn hinta reilu vuosi sitten nousi noin 40 prosentilla 5:sta yli 7:ään markkaan syynä oli, että euron arvo dollariin nähden vastaavasti putosi. Miksi öljyn hinta ei nyt laske, kun euron kurssi on melkein palannut entiselleen dollariin nähden. Syynä on, että nyt USA:n hallinto täyttää sodan varalle öljyvarastojaan. Tämän se maksattaa kaikilla maailman bensanostajilla. Me siis jo nyt maksamme tulevan sodan kuluja aina hakiessamme polttoainetta autoihimme.
Sodan valmistelut ovat aivan avoimia. Bush ei halua kysyä oikeutusta hyökkäykselleen edes YK:lta eikä USA:n kongressilta. Onneksi Bushin liittolaiset ovat harvassa. Ainoastaan Englannin pääministeri työväenpuoluetta edustava Tony Blair on mukana Bushin sotahankkeissa. Kuvaavaa on, että nykyinen Suomen johto Halosineen ja Lipposineen ei ole ottanut mitään kantaa sotasuunnitelmiin. Tämä kuvastaa Suomen nykyisen hallinnon tasoa; se on kaikkein turhin hallinto mitä Suomella koskaan on ollut. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on ollut ainoa sotapolitiikan arvostelija ja vaatinut esittämään pitäviä todisteita Saddamin joukkotuhoaseuden valmistamisesta. Tällaisia todisteitahan Bushilla ei ole.
Joka tapauksessa rähinä alkaa aivan kohta, heti kun Bush on
saanut sotavalmistelunsa päätökseen ja talven tulo luo sopivammat
edellytykset hyökkäykselle. Bushin suunnittelema sota on samaa
kuin pullon hengen päästäminen ulos pullosta. Kyseessä
on valtavat edut Lähi-idän öljyvarantojen omistuksesta. Kukaan
ei osaa etukäteen sanoa minkälaiseen katastrofiin tämä
tulee lopulta johtamaan.