Euroopan vapauttamisesta 60 vuotta

Sota Euroopassa päättyi fasistisen Saksan ehdottomaan antautumiseen ja antautumis-asiakirjan allekirjoittamiseen Berliinissä vuonna 1945 toukokuun 9. päivän vastaisena yönä kello 00.42. Ennen tätä kauan odotettua tapahtumaa käytiin vuoden 1945 tammikuusta toukokuuhun monet toisen maailmansodan raskaimmista taisteluista, joiden tuloksena paljastui myös käytännössä totuus Hitlerin johtaman saksalaisen fasismin, natsismin, äärimmäisestä raakuudesta.

Auschwitzin tuhoamisleirin vapauttamisen muistoksi vietettiin juuri tammikuun 27. päivänä muistotilaisuutta, joka on vasta alkua kevään 1945 monien tapahtumien muistamisille. Näissä tilaisuuksissa tullaan kunnioittamaan fasismin lyömiseen osallistuneiden sotilaiden muistoa kuten myös tarkastelemaan sodan taustalla vaikuttaneita syitä ja sen eri vaiheissa ilmenneitä poliittisia piirteitä.

Juutalaisten joukkomurhan kiistattomat todisteet

Keskitys- ja tuhoamisleirien jouduttua etenevien neuvostoliittolaisten ja brittiläis-amerikkalaisten joukkojen haltuun tulivat teollisen joukkomurhaamisen menetelmät todisteellisesti julki. Ei ollut enää mahdollista ajatella, että Saksan viholliset olisivat propagandistisista syistä sodan aikana suuresti liioitelleet jo ennen sodan puhkeamista maailmalla hyvin tunnettuja tapauksia, joissa natsipuolue oli yllyttänyt rikollisuuteen ajautunutta osaa nuorisosta ja varttuneempiakin saksalaisia katuväkivaltaan juutalaisen uskonnon harjoittajia kohtaan.

Osaavat miehet organisoijina ja tunnetut yritykset toteuttajina

Perusteellisesti organisoitu juutalaisperäisen väestön tuhoaminen eristämällä heidät ensin tarkoitukseen varattuihin kortteleihin, gettoihin, ja sen jälkeen kuljetus tarkasti suunnitellun aikataulun mukaisesti valtaosaltaan Puolan alueelle rakennettuihin tuhoamisleireihin ei ollut enää tavallisten väkivaltarikollisten puuhastelua vaan valtiota ja suurta koneistoa johtamaan kykenevien miesten ammattityötä.
Keskitys- ja tuhoamisleirien rakentaminen taas tapahtui valtiollisina tilaustöinä saksalaisten rakennusyhtiöiden toimesta ja eri alojen teknisten asiantuntijoiden avustuksella.

Tavallisten saksalaisten näennäinen hyväksyntä

Hitlerin puolue, NSDAP (nazional-sosialistische deutsche arbeiter-partei), sai valtiopäivävaaleissa 1930 suuren vaalivoiton. Vuoden 1928 vaalien tulos: 2,6 % ja 12 paikkaa muuttui 1930 luvuiksi: 18,3 % ja 107 paikkaa. Edelleen natsien kannatus kasvoi1932-vaaleissa 37 %:iin annetuista äänistä, ja NSDAP oli näin valtiopäivien suurin puolue.

Natsien vaalimenestystä ei voi ilman selitystä irrottaa syksyllä 1929 alkaneesta maailmanlaajuisesta talouskriisistä ja siitä aiheutuneesta konkurssi- ja työttömyysaallosta.

Suurten teollisuuskaupunkien ulkopuolella asuva ja perinteisiin työläisten puolueisiin ja ammattiliittoihin koskaan kuulumaton väestö menetti täysin näköalansa tulevaisuuden suhteen. Aikaisemmin sekalaisia, porvarillisia puolueita vaaleissa kannattaneet ihmiset tarttuivat näköalattomuudessaan natsien lupauksiin työstä ja toimeentulosta. Sama koski yhtälailla vaikeuksiin joutuneita pienyrittäjiä, ammatinharjoittajia ja suurtilojen puristuksessa pientiloillansa maataloutta harjoittavia.

Myöhemmin politiikan tutkijoiden aiheesta tekemät selvitykset osoittavat, että talouskriisi ei kuitenkaan yksinään selitä kuin osan natsien saamasta parlamentaarisesta kannatuksesta.

Suurteollisuuden mahtimiehet valitsivat Hitlerin

On tutkimuksen asia esittää dokumentit tarkasta ajankohdasta, jolloin saksalaisten teollisuusjättien omistajat tekivät tietoisen päätöksen rahoittaa Hitlerin puolueen toimintaa ja vaalikampanjoita.
Todennäköistä on, että tästä yhteistyöstä kertovat sopimukset ja muistiot pyrittiin sodan loppuvaiheissa hävittämään ainakin siltä osin kuin ne olivat suuryritysten arkistoissa. Niinpä todistusaineisto suurteollisuuden ja NSDAP:n yhteistyöstä koostuu merkittävältä osalta sodan jälkeen suoritetuista avainhenkilöiden kuulusteluista ja asioista tavalla tai toisella muuten tietäneiden todistajalausunnoista.
Ymmärrettävistä syistä suurille, tehdasteollisuutta harjoittaville jätti-konserneille ei ollut mieluisaa nähdä työläistensä järjestäytymistä perinteisiin ammattiliittoihin ja työläisten omiin, poliittisiin järjestöihin.
Vaaraksi koettiin, että talouslaman väistyttyä työläisillä olisi entistä voimakkaammat järjestöt hallussaan, ja se yhdistyneenä laajojen porvarillisten piirien menettämään uskoon ns. vapaaseen kilpailutalouteen voisi luoda arvaamattoman sisäpoliittisen tilanteen. Suurten omaisuuksien omistajat ja muu taloudellinen eliitti pelkäsivät, että vain kymmenkunta vuotta aikaisemmin tapahtuneet kumousyritykset uusiutuvat ja tällä kertaa saattaisivat johtaa varmempaan onnistumiseen kuin ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina.

Hitler ja natsit näyttivät, osittain vastenmieliseksi koetusta toiminnastaan huolimatta, tarjoavan ulospääsyn Saksan ylimmälle yhteiskuntaluokalle epävarmana näyttäytyvästä tulevaisuudesta.

Hienostunut raakalaisuus

Voidaan syystä kysyä miten uuden ajan sivistyksen suurvallasta, Saksasta, tuli niin helposti moraalin ja sivistyksen takapajula. Lienee jonkinlainen tosiasia, etteivät Hitlerin valtaannostajat yleensä halunneet niitä hirmutekoja, joita natsit sitten suorittivat. Se ei kuitenkaan estänyt heitä hyödyntämästä myöhemmin täysin mitoin tuhoamisleirien yhteyteen rakennettuja työpajoja ja Saksan sodassa valloittamilta alueilta Saksaan siirrettyjen orjatyöläisten työtä.

On mahdollista ajatella, ettei tulen sytyttäjä ole niin kauhean syyllinen, jos tuli ennalta arvaamatta yltyykin hallitsemattomaksi roihuksi. Tässä tapauksessa ylhäiset, hienojen sukujensa ennakkoluuloja ja rasitteita kantavat upporikkaat miehet eivät edes pelästyneet irtipäästämäänsä tulta. Roihu näytti aluksi polttavan vain naapurien taloja, ja se taas jos mikään avasi uudet näköalat omalle menestymiselle! Taloudellinen menestys ja maailman jakaminen uudelleen houkutti heitä.

Ole hiljaa tai joudut itse keskitysleiriin

Tavallisten saksalaisten mahdollisuus organisoida laajaa sisäistä vastarintaa oli menetetty jo ennen Hitlerin aseman vakiintumista. Sen jälkeen poliittisten vastustajien pidätykset, sulkemiset määräämättömäksi ajaksi ensimmäisiin keskitysleireihin ja poliisiterrori ankariin rangaistuksiin yhdistyneenä piti natseihin kielteisesti suhtautuneet rivikansalaiset hiljaisina.

Sodan jälkeen muiden maiden porvarillisessa lehdistössä ja kirjallisuudessa esitettiin ihmettelyjä miksi saksalaiset eivät natsivallan aikana yrittäneet estää hirmutöitä. Useimmiten nämä ihmettelyt ovat puhdasta hurskastelua, sillä esimerkiksi keskitysleirivankien auttaminen rangaistiin kuolemalla ja, jos auttaja onnistuikin pakenemaan, teko kostettiin hänen perheenjäsenilleen ja sukulaisilleen.

Asiantuntemattomat huomautukset

Sama hurskastelun maku kuin edellä koskee jälkeenpäin lausuttuja vaatimuksia, että neuvostoliittolaisten ja brittiläis-amerikkalaisten taistelujoukkojen olisi itsensä uhraten pitänyt auttaa natsien uhreiksi joutuneita ihmisryhmiä enemmän kuin ne sotilaalliset realiteetit huomioon ottamalla kykenivät. Nämä jalomielisiksi itsensä kokevat huomauttelijat ovat myös jälkeenpäin vaatineet, että muiden valtioiden olisi täysin omista mahdollisuuksistaan piittaamatta pitänyt julistaa jo varhaisessa vaiheessa sota Saksalle ja tuhota näin sekä itsensä että myöhemmät mahdollisuutensa todella käydä menestyksellistä sotaa natsi-Saksan sotavoimia vastaan.

Sodan julma tilinpäätös

Lähes 60 vuotta sitten päättynyt sota vaati uhrikseen kymmenien miljoonien ihmisten hengen ja vielä useamman terveyden ja hyvinvoinnin. Ehkä he kaikki ansaitsevat kynttilänsä, joka toivottavasti valaisee tien sodan todellisten syitten alkulähteille. Näiden syiden etsimisessä on meille tässä ajassa eläville tarjolla haaste, jonka vastaanottaessamme teemme sodassa menehtyneille suurempaa kunniaa kuin koskaan muuten voimme!

Timo Nieminen

II maailmansodan suurimmat ilmpommituksien siviiliuhrit

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60-vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Sodassa sai surmansa kymmeniä miljoonia siviiliuhreja. Edelleenkin olisi syytä keskustella, miksi kaikki nuo varsinkin sodan loppuvaiheessa tehdyt suuret ilmapommitukset tehtiin.

Näissä ilmapommituksissa sai surmansa satoja tuhansia, ellei miljoonia siviiliuhreja. Tässä erilaisista tilastoista ja lähteistä kerättyä tilastotietoa kaupunkien pommituksien siviili uhreista:

Hampurin palopommitus 24.7.- 2.8.1943. Palopommituksen teki Englannin ilmavoimat. Siviiliuhreja lasketaan olevan noin 44 000 kuollutta.

Darmstadtin palopommitus 11.9.1944. Palopommituksen tekivät Englannin ja Yhdysvaltain ilmavoimat yhteistyössä. Siviiliuhreja lasketaan olevan noin 11 000 kuollutta.

Dresdenin palopommitus 13.-14.2.1945. Palopommituksen tekivät Englannin ja Yhdysvaltain ilmavoimat yhteistyössä. Siviiliuhreja lasketaan olevan noin 250.000 kuollutta.

Tokion palopommitus 9.-10.3.1945. Palopommituksen teki Yhdysvaltain ilmavoimat. Siviiliuhreja lasketaan olevan noin 83.000 kuollutta.

Hiroshiman atomipommi 6.8.1945. Yhdysvaltain ilmavoimien pommikone pudotti atomipommin. Siviiliuhreja lasketaan olevan noin 78 000 kuollutta.

Nagasakin atomipommi 9.8.1945. Yhdysvaltain ilmavoimien pommikone pudotti atomipommin. Siviiliuhreja lasketaan olevan noin 40 000 kuollutta.

Mainittakoon vertailun vuoksi, että pommituksissa kuolleiden englantilaisten siviilien määrä toisen maailmansodan aikana oli 60.595 kuollutta. Pommitukset olivat raskaimmillaan vuoden 1940 aikana, mutta aivan sodan loppuun asti Saksa kohdisti Lontooseen kehittämänsä uuden aseen, V2-ohjuksen ilmaiskuja.

Edellä olevassa synkässä tilastossa on vain suurimmat ilmapommitukset.
Timo Kangasmaa