Korean Songun-politiikka 10 vuotta
Vuosi 2005 on tärkeä vuosi Korean kansalle. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Presidentti Kim Il Sungin johtama Korean Kansan Vapautusarmeija ajoi Japanilaiset siirtomaaimperialistit pois Korean niemimaalta. Tänä vuonna Korean Demokraattisessa Kansantasavallassa juhlitaan myös Korean Työväenpuolueen 60-vuotista taivalta. Vuosi 2005 on myös merkittävä siltä osin, että tänä vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Työväenpuolueen pääsihteeri toveri Kim Jong Il kohotti kansanarmeijan sosialistisen rakennustyön tärkeimmäksi voimaksi ja aloitti nk. Songun (armeija ensin)-politiikan.
1990-luvun puolivälissä Korean Demokraattista Kansantasavaltaa kohtasivat useat vakavat onnettomuudet. Presidentti Kim Il Sungin poismeno, massiiviset luonnonkatastrofit ja Imperialistien ulkomainen painostus pistivät kansalaiset lujille. Tässä vaikeassa tilanteessa toveri Kim Jong Il julisti, että Kansanarmeijan on entistä voimakkaammin työskenneltävä konkreettisesti kansan parissa ja auttaa heitä voittamaan kansantalouden sektoreilla eteentulleet vaikeudet.
Toveri Kim Jong Il totesi, että kansanarmeijan rooli sosialismissa on olla keskeinen osa imperialismin vastaista taistelua ja sosialistista rakennustyötä. Kapitalismissahan armeija on aina hallitsevan luokan vallan välikappale, joka viime kädessä on aina suunnattu tavallista kansaa vastaan. Sen sijaan sosialismissa armeijan roolin tulee olla päinvastainen. Sen tehtävä on olla mukana rakennustyössä ja auttaa kansaa aina, kun se on mahdollista. Toveri Kim Jong Il on korostanut, ettei ole olemassa mitään erityistä kansanarmeijaa vaan että kansa ja kansanarmeija ovat kuin yhtä suurta perhettä. Nykyään onkin suuri kunnia kuulua Korean kansanarmeijaan ja useat perheet kuuluvat joukolla siihen.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Songun-politiikka on osoittanut voitokkuutensa. Kun tulvat ja toisaalta kuivuus tuhosivat ison siivun KDKT:n kansantaloudesta, kansanarmeija lähti intoa puhkuen jälleenrakentamaan taloutta. Mitä suurimpia voittoja saavutettiin, kun kansanarmeijan sotilaat raivasivat uusia peltoja, korjasivat patoja, automatisoivat tehtaita, korjasivat tuhoutuneita alueita ja julkisia kohteita. Kansanarmeijan ponnistelujen ansiosta KDKT:n tilanne on helpottunut huomattavasti ja pahimmat ajat ovat jo kaukana takanapäin.
Energiatilanne on parantunut sen ansiosta, että kansanarmeija on ollut rakentamassa satoja pieniä- ja keskisuuria vesivoimaloita, jotka ovat korvanneet paljolti hiilen hyödyntämiseen perustuvaa energiantuotantoa. Kansanarmeijan toimesta lukemattomia hehtaareja maata on uudelleenmuokattu viljelykäyttöön ja sen ansiosta myös elintarviketilannetta on saatu helpotettua. Nämä teot ovat entisestään vahvistaneet kansanarmeijan tarpeellisuutta ja yhdistänyt kansan teräksenlujasti Songunin lipun alle.
Kymmenvuotisella Songun-politiikan kaudella imperialismin vastainen taistelu on kasvanut uusiin mittoihinsa. USA:n ja Japanin imperialistit ryhtyivät 90-luvun puolivälissä toden teolla uhkailemaan Korean Demokraattista Kansantasavaltaa. Provokaatioillaan USA on vienyt Itä-Aasiaa entistä lähemmäksi sotaa ja sen ylimielinen politiikka on johtanut rauhanomaisen kehityksen umpikujaan.
Songun-politiikan johdolla korealaiset ovat entistä urheammin ryhtyneet kamppailemaan imperialismia vastaan ja ovat luoneet KDKT:sta vahvan sosialistisen linnakkeen, joka pysyy pystyssä mitä suurimmista iskuista huolimatta. KDKT:n vahva sotilaallinen puolustus takaa edelleen maan riippumattomuuden ja itsenäisyyden linjan. Presidentti Kim Il Sung opetti jo 30-luvulla, että vahva puolustus on aina riippumattomuuden ja omavaraisuuden vahvin tae. Tätä linjaa toveri Kim Jong Il on työssään ehdottomasti noudattanut.
16.helmikuuta Korealaiset juhlivat suurella ilolla toveri Kim Jong Ilin 63-vuotissyntymäpäivää. Tämä päivä on korealaisille sikäli merkittävä, että toveri Kim Jong Ilin nimeen yhdistyy Songun-politiikan voima ja asia. Toveri Kim Jong Ilin johdolla korealaiset ovat ryhtyneet työhön, joka 21.vuosisadalla on osoittanut voitokkuutensa kaikilla yhteiskunnan sektoreilla Korean Demokraattisessa Kansantasavallassa.
Antti Siika-aho,
puheenjohtaja
toveri Kim Jong Ilin töiden ystävät-yhdistys