Vastuuton meno jatkuu
Meillä ja maailmalla jatkuu edelleenkin vastuuton meno, sellainen, johon vain täysin hillitön kapitalismi kykenee. Sanotaan, että lehdellämme pitäisi olla iloisempi ilme. Se on aika hankalaa, kun seurailee kaikkea sitä, mitä maailmalla tapahtuu. Lehden tehtävänä on selvittää maailmaa sellaisena kun se todellisuudessa on, ei tarjota pensaita, jonne lukija voisi päänsä piilottaa.
Eläkeläisten kimppuun on käyty niin Venäjällä kuin Suomessakin. Molemmissa maissa yhteiskuntarakenteet ja hyvinvointi on rakennettu niiden ihmisten vuosikymmenien työllä, joiden etuihin nyt haluttaisiin käydä käsiksi. Suomessa eläkeläisiä vastaan hyökkäsi Evan toimitusjohtaja Pentti Vartia. Hän halusi poistaa eläkeläisiltä ja heidän asioitaan käsitteleviltä virkamiehiltä äänioikeuden. Ei hän esitystään hyökkäykseksi halunnut nimetä, mutta ei kuitenkaan osannut pukea sanomaansa mihinkään myönteiseen termiin, kuten vaikkapa eläkeläisten äänioikeuden kehittäminen. Sillä kaipa se Vartian mukaan voisi olla äänioikeuden kehittämistä, jos vaivalloisesti liikkuvan eläkeläisen ei tarvitse vaivautua äänestyspaikalle ollenkaan. Vartia ei muistanut myöskään mainita, että entisessä Spartan valtiossahan eläkeläiskysymyksen hoito varsin kehittynyttä olikin, kun kaikki liian vanhat vietiin jyrkänteen reunalle ja syöstiin alas rotkoon.
Venäjällä presidentti Putin askartelee samoissa touhuissa. Entisen Neuvostoliiton sosiaalisesta järjestelmästä on vielä jotakin jäljellä, kuten eläkeläisten ja invalidien ilmaiset matkat julkisissa kulkuvälineissä. Niitähän ei taas lännessä hyväksytä. Nyt Putin on kieltänyt eläkeläisiltä ilmaiset matkat pientä rahallista tukea vastaan. Eläkeläiset ovat tästä raivostuneet ja Putin on samalla menettänyt suuren osan kansansuosiostaan. Putin ei eläkeläisille enää olekaan se kunnollinen, raitis ja tarmokas nuori mies, joka turvaa eläkeläisten edut Jeltsinin ajan kaaosmaisen kurjuuden jälkeen.
Suomessa kapitalistien vastuuttomuudella ei ole mitään rajaa. Sen todisti jälleen kerran Sonera, tuo yritys, joka vielä reilut 10-vuotta sitten oli täydelleen valtion omistuksessa, mutta jonka rötösherroja jahdanneen Veikko Vennamon poika, rötösherraksi osoittautunut Pekka Vennamo yksityisti. Sen jälkeen Sonera on käynyt ostamassa Keski-Euroopasta ilmaa 50 miljardilla entisillä mummon markoilla. Sitten Sonera liitettiin ruotsalaiseen Teliaan. Samalla Suomen valtion omistus on pudonnut yhtiössä muutamaan prosenttiin ja lopustakin omistuksesta ollaan luopumassa. Nyt Telia-Sonera sitten teki kaikkien aikojen parhaimman voittonsa, n. 2 miljardia euroa. Samassa yhteydessä kun voitto todettiin, tehtiin päätös irtisanoa 2000 yhtiön työntekijää, joista 650 Suomesta. Samoin yhtiössä päätettiin jakaa 620 milj. euron osingot omistajille. Mitään yritys ei siis ole Kaj Relanderin ajoista oppinut.
Korutonta kertomaa. Yritä siinä sitten tehdä ilmeeltään iloista lehteä.