Rikkaat kyykkyyn

”Orja, joka käsittää orjan asemansa ja taistelee sitä vastaan, on vallankumouksellinen. Orja, joka ei käsitä orjuuttaan ja värjöttelee äänettömässä, tiedottomassa ja alistuvaisessa orjanelämässään, on yksinkertaisesti orja. Orja, joka vesi kielellä itsetyytyväisenä kuvailee orjanelämän ihanuuksia ja puhuu haltioissaan lempeästä ja hyvästä herrasta, on renki, tomppeli” (V.I.Lenin).

Vain tietoinen ihminen voi olla vallankumouksellinen. Siksi tietoisten ihmisten määrän lisääntyminen on ratkaiseva kysymys vallankumouksen onnistumisen kannalta Tämän ymmärtävät toki myös porvarit. Siksi heille kohtalon kysymys on pitää kansa epätietoisena. Siksi käynnissä on massiivinen ympärivuorokautinen aivopesu tiedotusvälineillä, televisiolla, mainoksilla, elokuvilla, urhei-
lulla ja muulla viihteellä. Uutisetkin ovat viihdettä nykymuodossaan.

Se joka hallitsee yleistä mielipidettä, hallitsee kansaa. Tämänhän me kaikki tiedämme

Tulla tietoiseksi totuudesta – se on ihmiselle ja ihmiskunnalle annettu historiallinen tehtävä. Tätä ei vielä moni tiedä.

***

Kaikkien maiden köyhät, liittykää yhteen! Sillä kaikkien maiden rikkaat ovat sen jo tehneet kauan sitten – liittyneet yhteen. Ja hallitsevat nyt maapallolla aivan suvereenisesti. Tällä eliitillä on käytössään sotilasarmeija, poliisiarmeija, virkamiesarmeija, poliitikkoarmeija ja viihdytysjoukot.

Eliitin hyvinvoinnin edistämisen tilalle pitäisi laittaa koko ihmiskunnan ja luonnon hyvinvoinnin edistäminen. Kuka sen tekisi? Missä viipyvät köyhien omat armeijat?

Ennen kansan piti palvella nöyränä kuningasta, nykyään kansan pitää palvella nöyränä suuryritysten omistajia – eliittiä.

***

Maapallon luonnonvarat kuuluvat koko ihmiskunnalle. Vaikka luonnonvaroja muutetaan koko ajan tavaraksi ja rahaksi, ei se muuta totuutta miksikään. Myös tavara ja raha kuuluvat koko ihmiskunnalle.

Ei ole olemassa mitään yksityistä oikeutta luonnonvaroihin, tavaraan ja rahaan. On kyllä olemassa elämän itsensä antama oikeus, jonka mukaan jokainen ihminen on oikeutettu tyydyttämään henkilökohtaiset tarpeensa luonnonvaroilla, tavaralla ja rahalla.
Ajatus kilpailukyvystä syntyy virheellisestä käsityksestä, että on olemassa jokin erityinen yksityinen oikeus luonnonvaroihin, tavaraan ja rahaan. Ja että näistä pitää kilpailla.

Kilpailukyvyn sijasta olisi kehitettävä yhteistyökykyä, jonka avulla luonnonvarat, tavara ja raha saataisiin jaettua tasapuolisesti ihmiskunnan jäsenten kesken.

***

Yritysten kilpailukyky näyttää olevan maailman tärkein asia. Päättäjät ovat huolissaan vain suurten yrittäjien tuloista.

Yritysten kilpailukyvyn jatkuva lisääminen johtaa yrittäjien tulojen lisääntymiseen ja kansalaisten tulojen laskuun – sekä luonnon
kannalta kestämättömään kehitykseen.

***

Ihmiskunnan henkinen ja yhteiskunnallinen kehitys ei ole vielä edes alkanut kunnolla, koska koko eletyn historian ajan lukumäärältään pieni eliittivähemmistö on estänyt suurta enemmistöä rakentamasta tasa-arvoista, jokaisen yksilön huomioon ottavaa maailmaa. Eliitti on siis yhteiskunnallisen kehityksen jarru!

Vapauta sinä itsesi eliitin vallan alta ja itsenäisty! Tule tietoiseksi totuudesta ja jätä orjan asemasi! Tule mukaan taisteluun – tule vallankumouksellisten joukkoon!

Rafael Lehtinen