Haapajärven virkamiehet kunnallisen kansanvallan tulilinjalla

Perintei-sesti kaikki Suomen yli 400 kuntaa ovat perustaneet laillisen itsehallintovaltansa kuntalaisten antamalle mandaatille eli kuntalaisten valitsemat luottamusmiehet ovat hoitaneet kunnan asiat ja tuoneet valtuustoissa ja lautakunnissa esille kuntalaisten lukuisat toiveet. Näin alueellinen kansanvalta on loistanut kirkkaasti kautta koko Suomen.

Tilanne alkoi kuitenkin muuttua dramaattisesti joitain vuosia sitten. Luottamusmiehet syytivät kunnan virkamiehille omaa päätäntävaltaansa kuin hullu hevoselle leipää. Tämä suuri muutos ei varmastikaan syntynyt luottamusmiesten omasta aloitteesta vaan yhä ahneemmiksi käyneiden virkamiesten vallanhimosta. Virkamiehet perustelivat tätä tarpeella tehdä nopeita päätöksiä? ammattitaidolla?. Näin heidän mukaansa kuntien kilpailukykyä parannetaan huomattavasti.

Tulokset tästä tulivat pikaisesti näkyville. Luottamusmiesten ei tarvinnut enää olla varpaillaan kuntalaisten edessä, sillä asiat kun eivät valitettavasti ole heidän vaan virkamiesten vastuulla? Virkamiehet taas eivät ole vastuussa kansalle vaan luottamusmiehille. Tämä lisäsi epädemokraattisuutta ja on tähän päivään mennessä johtanut lähes kaikissa kunnissa virkamiesten yksinvaltaan. He toimivat ilman kuntalaisten ja luottamusmiesten tahtoa - samalla tavalla kuin Venäjän keisarikunnan pajarit ennen Pietari Suurta. Kunnallinen kansanvalta on näin uhrattu ?tehokkuuden? ja ?kilpailukyvyn? alttarille.

Edellä luetellut tapaukset ovat käyneet toteen myös Haapajärven kaupungissa. Kaupungin eri hallintoalojen esimiehet käyttävät erittäin suurta päätäntävaltaa, jonka valitettavasti valtuusto heille on suonut. He ovat muodostaneet kaupungin sisälle oman oligarkian, joka ulottaa lonkeronsa lähes kaikkeen päätöksentekoon. Ja tästä vallasta he todella pitävät kiinni. Lähes kaikki esitykset vallan palauttamisesta luottamusmiehille ovat päättyneet virkamiesten syytöksiin epäluottamuksesta heitä kohtaan tai uhkauksiin erota toimistaan.

Emme tietenkään voi kiistää heidän selvää ammattitaitoaan ja tietämystään, mutta samalla meidän täytyy tehdä kovasti työtä saadaksemme luottamusmiehinä olla selvemmin mukana kunnan asioiden hoidossa. Viime aikoina Haapajärvellä on kiistelty siitä, tuleeko luottamusmiehillä olla mahdollisuus valita mm. koulujen henkilökunta ja opettajat. Virkamiehet ovat tätä valtaa joitain vuosia käyttäneet, mutta nyt on syntynyt kuntalaisten itsensä puolelta toiveita tämän päätäntävallan siirtämisestä takaisin ao. lautakunnalle. Tavalliset kuntalaiset ovat ymmärtäneet, etteivät virkamiehet ajattele kuntalaisten etuja, vaan pelkästään tuloksia ja omia etujaan.

Virkamiesten vahva vastahyökkäys Haapajärvellä on saanut monet kuntalaiset tuohtumaan. Hämmennystä on herättänyt se röyhkeys, jolla virkamiehet kohtelevat kuntalaisten itsensä valitsemia kunnanvaltuutettuja ja lautakuntia. Virkamiesten kunnanvaltuutettuja kohtaan suuntaama epäluottamus on mitä suurimmissa määrin kunnan vakaan kehityksen vastaista ja johtaa lopulta vain lukkiutuneeseen tilanteeseen. Virkamiesten täytyy ymmärtää, etteivät he voi loputtomiin vastustaa kunnallista kansanvaltaa, jolla kuntia tulisi johtaa. Sillä todellinen kunnallinen kansanvalta on sitä, että kuntalaisten ja heidän valitsemansa edustajat toimivat yhdessä ja toisiaan kuunnellen. Asioista täytyy keskustella ja asiat täytyy ratkoa yhdessä. Vain näin kunnat voivat tulevaisuudessa vastata hallituksen EU-myönteisen, kuntia kurjistavan politiikan tuomiin koviin haasteisiin.

Antti Siika-aho,
kaupunginvaltuutettu
sivistyslautakunnan jäsen
vaalitoimikunnan pj.
Haapajärvi