Onko Vasemmistoliitolla aatetta?- Onko keisarilla vaatetta?

Vasemmistoliiton tunnuslippu on puna-vihreä. Vasemmistoliittolaisten itsensä mukaan tämä vihreä väri perinteisen työväenpunaisen rinnalla kuvaa ekologista ja kestävää kehitystä. Tosin, se taitaa kyllä olla hometta, jota on tuosta lipusta enää turha yrittää raapia pois - parempi olisi hankkia kokonaan uusi.

1995 Vasemmistoliitosta tuli hallituspuolue Lipposen laajaan ”sateenkaarihallitukseen”. Näin tästä SKDL:n ”työn jatkajasta” tuli jäsen hallitukseen, joka oli tehtailtu maamme tuoretta EU-jäsenyyttä julistamaan ja kansalle toteuttamaan. Heti alusta alkaen Vasemmistoliitto alistui Lipposen ja Niinistön johtaman uusliberalistiseen, raakaan EU-politiikkaan ja oli mukana tekemässä niitä talousleikkauksia, sosiaaliturvan heikentämisiä ja valtionyritysten yksityistämisiä, joita SDP ja Kokoomus runnasivat.

Lipposen ykköshallituksen Sosiaali- ja terveysministerinä toimi Terttu Huttu-Juntunen. Hänen silmiensä alla eläkeläisten ja opiskelijoiden vyötä kiristettiin samaan aikaan kun maamme eliitin pukujen saumat ratkeilivat yltäkylläisyydestä. Huttu-Juntunen ei pannut tikkua ristiin suunnan muuttamiseksi. Myöhemmässä, Lipposen kakkoshallituksessa veroministeri, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes ei pistänyt pahakseen sitä, että Sampo-Mandatum sotkuissa mm. Nalle Wahlroosille lahjoitettiin satoja miljoonia markkoja veronmaksajien rahoja. Myöskään vasemmistoliittolainen alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen ei tehnyt mitään kunta- ja aluepolitiikan vääristymiselle ja alueiden eriarvoisuuden kasvulle.

Kummassakin Lipposen hallituksessa Vasemmistoliitto oli pelkkä apupuolue, joka tanssi eliitin pillin mukaan unohtaen kansan etujen ajamisen. Vasemmistoliitto oli auttamassa innokkaasti maamme kapitalistisia pääomapiirejä EU-politiikan toteuttamisessa ja niiden asioiden ajamisessa.

2003 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliiton kaksinaamainen politiikka koki kovan kolauksen, kun sen kannatus väheni ja se lopulta joutui oppositioon. Tänään se harjoittaa hampaatonta oppositiopolitiikkaa; se nimittäin nyt kritisoi niitä hallituksen linjauksia, jotka se itse aiemmin oli Lipposen hallituksissa ollessaan täysin hyväksynyt.
Aikanaan SKDL oli kansan etuja ajava laaja edistyksellisten ihmisten liitto, jonka toimeliaan työn ansiosta mm. maamme lapsilisä- ja työaikalainsäädäntöä kehitettiin. Sodanjälkeisessä Suomessa kansalaiset samaistuivat SKDL:n voimaperäiseen politiikkaan ja tukivat sitä. 1950-luvulla SKDL kohosi jopa Suomen suurimmaksi puolueeksi. 1990 perustettu Vasemmistoliitto kerskailee usein olevansa SKDL:n arvokkaan työn jatkaja ja yrittää näin ratsastaa sen maineella. Kuitenkin nämä kaksi liikettä ovat kuin yö ja päivä. Kun SKDL kovalla työllä yritti parantaa suomalaisten sosiaaliturvajärjestelmää ja toimia työväenluokan etujen mukaisesti, Vasemmistoliitto sen sijaan oli murskaamassa näitä tuloksia Lipposen kahdessa hallituksessa. Unohtaen ”juurensa” Vasemmistoliitto istui samoissa pöydissä maamme EU-eliitin kanssa ja nyökkäili näiden kansanvastaisen politiikan mukaisesti.

Vasemmistoliittoa leimaa syvä aatteettomuuden tila. Se mainostaa itseään ”kolmantena vasemmistona” ja Ranskan vallankumouksen jalojen aatteiden toteuttajana tämän päivän globaalissa Suomessa. Sen puolueohjelmassa korostetaan kestävää kehitystä ja työn ja pääomien tasa-arvoisempaa jakamista. Sinänsähän Vasemmistoliiton yleispätevät linjaukset ovat ihan tavoittelemisen arvoisia, mutta keinot niiden toteuttamiseksi ovat hataralla pohjalla.

Vasemmistoliitto katsoo, että markkinatalouden oloissa voidaan taistella työväenluokan paremman elintason ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. He kuvittelevat, että yhteistyössä kapitalistien kanssa voidaan rakentaa yhteiskuntaa, jossa suuryritykset ja pankit ovat kansan hallinnassa, tulonjako on tasaveroisempaa ja hyvinvointipalvelut turvataan kaikille. Onko naurettavampaa kuultukaan? Me tiedämme sen, etteivät kapitalistit tule koskaan vapaaehtoisesti luopumaan monopoleistaan tai hellittämään kukkaronnyörejään. Vasemmistoliitto on hylännyt kokonaisuudessaan marxismin ja kasvattanut SKDL:läisistä juuristaan omituisen yleisvasemmistolaisen vaivaiskoivun, joka kaatuu pienimmänkin aatteellisen keskustelun puhurin lyödessä siihen.

Hiljattain Yrjö Rautio erosi Vasemmistoliiton äänitorven Kansan Uutisten päätoimittajan paikalta ovet paukkuen. Hän syytti Vasemmistoliittoa aatteen kadottamisesta. Sinänsä hassu väite, sillä eihän Vasemmistoliitto ole aatettaan voinut kadottaa, kun se ei sitä koskaan ole löytänytkään. Tosin Raution mielestä aatteellisuus on sitä, että nöyristellään EU-kapitalisteille ja ankkuroidutaan entistä enemmän demareihin. Suvi-Anne Siimeshän on koko ajan tätä toteuttanut, mutta ilmeisesti se Raution mielestä oli liian hidasta. Jotkut tahot ovat jo ehdottaneet kahden ”työväenpuolueen”, Vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistämistä. Se voisikin tapahtua. Eihän näiden kahden puolueen periaateohjelmissa ole juurikaan mitään eroa- SDP:n lippu vain on väriltään enemmän punainen! Vasemmistoliitto ja SDP ovat kuin nuoripari. Morsian Vasemmistoliitto haluaa päivisin näyttää itsenäiseltä, mutta yöt se nukkuu sulhasensa SDP:n sängyssä.

Suvi-Anne Siimeksen johtama puolue on mustannut vanhan perinteisen työväenluokan puolueen perinnön ja vie sitä kohti lopullista romahdusta. Vasemmistoliiton jäsenkunta on kirjavaa, mutta sitä ei ole räätälöity Vasemmistoliiton raameihin. Osa kannattajakunnasta voisi olla aivan hyvin demareita, osa vihreitä ja osa kommunisteja.

Vasemmistoliittoa pidetään vain SKDL:n työnjatkajana ja sen vuoksi sillä vielä on kannatusta ympäri Suomen. Mutta sitä mukaa kun sen vanha työväentaustainen jäsenkunta vähenee luonnollisen poistuman kautta, sen kannatus laskee. Vasemmistoliitolla kun ei ole mitään tarjottavaa edistykselliselle nuorisolle.

Me tarvitsemme uuden vasemmiston. Vasemmiston, joka on kansan äänitorvi, sen oikeuksien puolustaja ja todellisen hyvinvoinnin rakentaja, eikä EU:n ja suurpääoman nukketeatterin marionetti, kuten tämä ns. ”kolmas vasemmisto”.

Antti Siika-aho
Haapajärvi