Äänestä Tradekan vaaleissa maaliskuussa
Osuuskunta Tradeka-yhtymän edustajiston vaalit järjestetään postiäänestyksenä 12. 31.3.2004. Edustajistoon vuonna 2004 alkavalle kuusivuotiskaudelle valitaan 110 jäsentä ja 110 varajäsentä. Jäsenet valitaan vaalipiireittäin. Vaaleissa voi äänestää jokainen Tradekan henkilö- ja järjestöjäsen, joka on liittynyt jäseneksi ja maksanut osuusmaksunsa 31.1. 2004 mennessä. Pelkkä bonus-kortti ei anna äänioikeutta.
Kansan äänen julkaisijajärjestöjen ehdokkaat menevät vaaleihin sitoutumattomina SKP:n ja edistyksellisen osuustoimintaväen listoilla. Muutosvoimat Suomi rp ei osallistu Tradekan vaaleihin. Olemme sopineet SKP:n kanssa yhteisestä vaaliohjelmasta, jossa periaatteet ovat samat kuin äskeisissä HOK-Elannon vaaleissa; haluamme vahvistaa Suomessa työväenliikkeen etuihin nojaavaa osuustoimintaa kaupan alalla.
Tarjoamme Tradekan vaaleissa vaikuttamisen väylän kaikille, joiden mielestä kaupan keskittäminen yhä isompiin yksiköihin on väärä suunta. Vastustamme Tradekan yhdistämistä porvarillisiin kauppaketjuihin ja kannatamme työväenliikkeen itsenäisen osuustoiminnan kehittämistä.
Velkasaneerauksesta selvinneellä Tradekalla on paljon mahdollisuuksia kehittää toimintaansa. Vaarana on kuitenkin se, että Tradekan itsenäinen toiminta lopetetaan ja näin työväen ja edistyksellisen osuustoiminnan periaatteet jäävät historiaan.
Kaupallista voitontavoittelua ja suurten yksiköiden tehokkuutta korostava linja ei ole osuusliikkeen jäsenten, asiakkaiden eikä työntekijöiden etu. Se sivuuttaa myös osuustoiminnan uudet haasteet osallistuvan demokratian, alueellisen kehityksen, lähipalvelujen, ruokaturvan, ekologian ja reilun kehitysmaakaupan edistämisessä.
Työväenliikkeen osuustoiminnan puolesta
Vaihtoehto kaupan keskittämiselle
* Tradekan fuusioimisesta porvarilliseen S-ryhmään tai muihin kauppaketjuihin on luovuttava. Sen sijaan on laajennettava ja monipuolistettava lähikaupan palveluja.
* Jäsenetuja on parannettava. Ostohyvitysjärjestelmää on kehitettävä niin, että työttömät, opiskelijat ja muut vähävaraiset hyötyvät siitä nykyistä enemmän.
* Jäsenten vaikutusmahdollisuuksia on lisättävä mm. jäsentoimikuntia muodostamalla.
* Osuusliikkeen tulee olla edelläkävijä työntekijöiden ja ay-liikkeen oikeuksien ja vaikutusmahdollisuuksien kehittämisessä
* Pätkätöiden sijasta on lisättävä kokoaikaisia työpaikkoja. Kaikille työntekijöille on taattava vähintään 4 tunnin yhtäjaksoinen työ samassa työpaikassa. On ryhdyttävä kokeilemaan työajan lyhentämistä ansiotasoa alentamatta esimerkiksi 6+6 tunnin työaikamallilla. Pieni- ja keskituloisten työntekijöiden palkkoja on korotettava.
* On edistettävä terveellisten kotimaisten elintarvikkeiden ja luomutuotteiden saatavuutta, materiaalien kierrätystä ja energian säästöä. Geenimuunneltuja elintarvikkeita ei pidä ottaa myyntiin.
* Kehitysmaakauppojen ja kehitysmaiden osuustoiminnallisten tuottajien kanssa on kehitettävä reilua ja suoraa kauppaa ohi ylikansallisten suuryhtiöiden.
* Osuusliikkeen tulee omassa toiminnassaan torjua kaikenlainen rasismi ja muu syrjintä. Osuusliikkeen hankinnoissa tulee olla takeet siitä, että tuotteiden valmistuksessa ei käytetä lapsityövoimaa eikä poljeta työntekijöiden oikeuksia.
* Osuusliikkeen jäsenten vaaleilla valitseman edustajiston todellista päätösvaltaa on lisättävä niin osuusliikkeen kuin sen hallitsemien yritysten johtamisessa.
* Tradekan toimintaa on jatkettava itsenäisenä työväen osuusliikkeenä.
Tradekan edustajiston vaalissa on kyse osuusliikkeen suunnasta. Jokainen ääni työväen ja edistysmielisen osuustoiminnan periaatteiden puolesta on tärkeä!
SKP:n ja edistyksellisen osuustoimintaväen ehdokkaat Helsinki/Uusimaalla ja Varsinais-Suomessa, joissa Kansan äänen järjestöillä on ehdokkaita (Kansan äänen julkaisujärjestöjen ehdokkaat vahvennettuina)
Helsinki/Uusimaa
Päivi Elonen, lähihoitajaopiskelija, Pohja, Matti Rauäng,
remonttimies, Pohja, Irma Tanskanen, psykiatrinen sairaanhoitaja, Inkoo,
Pekka Tiainen, tohtori, neuvotteleva virkamies, Helsinki, Esko
Auervuolle, betoniraudoittaja, Helsinki, Esko Koivisto, muurari,
Vantaa, Raimo Hägg, eläkeläinen, Lohja, Taina Santala, kirjastovirkailija,
Lohja, Mirjam Sormunen, eläkeläinen, Karkkila, Arto Viitaniemi,
pääsihteeri, Järvenpää, Kaarlo Kurtti, suunnittelija,
Järvenpää, Hannele Kokko, sairauskassanjohtaja, Järvenpää,
Kalevi Wahrman, teleasentaja, häräsdomare, Porvoo, Timo
Nieminen, apulaistutkija, Karkkila, Vilho Nikander, betonimies,
Karkkila, Kaija Jäntti, tehdastyöläinen, Kerava, Keijo Kortelampi,
kirvesmies, eläkeläinen, Kerava, Eira Storm, ravitsemispäällikkö,
Järvenpää, Kari Karjalainen, sähköasentaja, Hyvinkää,
Martti Norring, levyseppä, Tuusula, Jori Porspakka, ammatinharjoittaja,
Tuusula, Leo Partanen, opintojohtaja, Helsinki, Heikki Männikkö,
työteknikko, Helsinki, Tapio Siirilä, työsuojeluinsinööri,
Helsinki.
Varsinais-Suomi
Raimo Väisänen, perämies, eläkeläinen,
Turku, Raimo Heikkinen, sähköasentaja, Turku, Matti Laakso, postimies,
Turku, Oili Suomi, eläkeläinen, Paimio, Anja Lehtonen, etuuskäsittelijä,
Turku, Alpo Ruuskanen, taloudenhoitaja, Turku, Sanelma Salonen, ompelija,
Turku, Tatu Oja, yrittäjä, Kaarina, Hannu Virtanen, liikkeenharjoittaja,
Kaarina, Toivo Lehtonen, eläkeläinen, Parainen, Martti Leppänen,
raudoittaja, Turku, Pertti Huhtala, nosturinkuljettaja, Turku, Lilja Särkijärvi,
eläkeläinen, Turku, Kurt Laine, huoltomies, Turku, Veikko Laine,
muurari, Rusko, Kauko Lehtilä, putkiasentaja, Turku, Pertti Haverinen,
hitsaaja, Uusikaupunki, Seppo Juvonen, talonmies, Turku, Kaija Kiessling,
työfysioterapeutti, Turku, Jorma Eloranta, toiminnanjohtaja, Alastaro,
Juha Kieksi, ylitarkastaja, Loimaa, Reino Nurmi, autoilija, Mellilä.