Nimimerkki "Markan" kritiikkiä

Hyvä toverini kertoi minulle, että nimimerkki “Markalta” oli jälleen laaja kirjoitus TKS:n numerossa 1/2004. Itsekin 14 vuotta Työkansan Sanomien toimittamiseen osallistuneena luin sitten tämän kirjoituksen “Euroopan Unionin imperialistinen ote Suomesta kiristyy” pariinkin kertaan.

Artikkelissaan “Markka” palautti mieliin sen poliittisen ja taloudellisen kehityksen, johon EU- suuntaus on maamme saattanut. Artikkeli käsitteli hyvässä järjestyksessä maaseudun autioitumista, palkkatyöväestön aseman kurjistumista, maamme sitomista sotilasliittoihin, kapitalistien maailmanjakopolitiikkaa, sekä sitä miten eduskunnasta on tullut EU- oloissa kumileimasin.

Kirjoituksen yksi punainen lanka kulkee siinä, että maamme kielteisen kehityksen perussyyksi Markka esittää SKP:n oikeistorevisionistisen virtausten ja vieraiden voimien tuella tapahtuneen kommunististen ja kansandemokraattisten järjestöjen tuhoamisen. Kaikki tämä on totta, mutta ei aivan täydellistä. Tässä yhteydessä tulisi kyllä esittää kysymys, että miksi sama ilmiö tapahtui Suomen tapaan lähes kaikkialla maailmassa. Ja edelleen tulee esittää kysymys, että miksi maailman kommunistinen- ja työväenliike kykeni torjumaan oikeistorevisionismin voiton aina 70-80- luvuille saakka, mutta joutui kuitenkin lopulta perääntymään. Vastaukset näihin kysymyksiin voisivat paljastaa sen, että myöskään nämä marxilais- leniniläiset voimat, joihin mekin lukeudumme, eivät aina kyenneet tekemään yhteiskunnan tilasta oikeaa analyysia.

Tilanteessa, jossa kapitalisminvastaista luokkataistelutaktiikkaa olisi tullut arvioida uudelleen, ei siihen ollutkaan edellytyksiä. Olisiko syytä Markankin katsoa vähän peiliin? Oikean vastauksen antaminen em. kysymyksiin on myös edellytys sille, että yleensä kyetään löytämään nykytilanteeseen sopiva kapitalisminvastainen luokkataistelutaktiikka.

Artikkelinsa lopussa kappaleessa “Työväenluokan on noustava vastaiskuun” Markka tekee yhteenvedon sanomalla mm. “KTP:ssä olemme vakuuttuneet siitä, että kansojen taistelu edistyksen, demokratian, rauhan ja sosialismin puolesta onnistuu vain siten, että kommunistinen liike maailmassa ja Suomessa kokoaa voimansa yhtenäisen työväenluokan maailmankatsomuksen perustalta vastaiskuun”.

Kyllä tämäkin oikein on mutta ei mitenkään riitä. Eihän tässä sanota viitettäkään siihen suuntaan miten tämä vastaisku tapahtuu. Kansan äänessä olemme torjuneet KTP:n väitteen, että kommunistinen puolue olisi sosialistisen vallankumouksen päävoima. Se tehtävä kuuluu marxilaisen yhteiskuntakäsityksen mukaan työtätekeville kansanjoukoille. Siksi tässäkin odottaisi esiintyvän viittauksen siihen suuntaan, miten kansanjoukot järjestetään puolustamaan asemaansa ja ketkä voisivat olla kommunistien liittolaisia tässä työssä. Muutoin jää käsitys, että ne ovat vain kommunistit, jotka tekevät jotain.

Artikkelin viimeinen lause on myös arvoituksellinen: “Kommunistien avoin esiintyminen on tie, joka palauttaa luottamuksen ja yhdistää hajaantuneet voimavarat”. Tästä puuttuu kaikki konkreettisuus. Tekisi mieli kysyä kenen luottamus palautetaan ja mihin, millaiseen organisaatioon hajaantuneet voimavarat yhdistetään ja miten näitä yhdistyneitä voimavaroja käytetään? Nämä Markalta lainaamani lauseet ovat sisällyksettömiä fraaseja. Kun KTP hajosi juuri taktiikan kysymyksiin, niin olisi olettanut, että tähän asiaan kiinnitettäisiin huomiota.

Sitten artikkelin loppupuolella todetaan: “Osallistumalla EU- vaaleihin annetaan kuva, ettei se olekaan imperialistisen politiikan toteuttamista varten muodostettu imperialistinen liittoutuma”. Tässä voimme vaan todeta, että kyllä me kommunistit joudumme noudattamaan taktiikkaa olosuhteissa, missä olemme koko ajan mukana täysin porvarillisissa instituutioissa. Kapitalismi yleensäkin luo sen ympäristön, jossa joudumme toimimaan, eikä sitä voi paeta.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa toisen internationaalin leniniläiset voimat osallistuivat omien maidensa parlamenttien vaaleihin, vaikka tiesivät nämä imperialistisiksi. Lähtökohtansa oli, että imperialistisen sodan alkamisen jälkeen sotaan ei osallistuta ja se pyritään muuttamaan imperialisminvastaiseksi vapaustaisteluksi. Leniniläinen taktiikka tässäkin on, että osallistutaan EU- vaaleihin ja samalla tehdään selväksi EU:n imperialistinen luonne.

Toimittaessamme Työkansan sanomia me tiesimme jo alusta saakka, että kykenemme hyvään marxilaiseen tilanneanalyysiin. Tästä on Markankin artikkeli hyvä osoitus. Mutta tärkeintähän on yhteiskunnan muuttaminen ja sen vuoksi tilanneanalyysista tulisi edetä taktiikan kehittelyyn. Se on meillä kommunisteilla vielä vähän “lapsenkengissä”.

Markka kirjoituksensa lopussa puhuu luottamuksen palauttamisesta ja hajaantuneiden voimavarojen yhdistämisestä. Tämä voidaan tehdä, mutta sen edellytyksenä yhteisen tilannearvion lisäksi on yhteinen näkemys yhteisestä toimintataktiikasta.

Heikki Männikkö