Budjettimallia USA:sta
Lipposen hallitus on talouspolitiikassaan noudattanut paitsi EU:n ohjeita myös pyrkinyt sokeasti apinoimaan USA:n politiikkaa. Vaatimus verojen alennuksista on juuri tätä. Bushin hallitus antoi helmikuun alussa oman budjettiesityksensä vuodelle 2004. Siinä taloutta elvytetään jättiläismäisillä verohelpotuksilla, joiden tuloksena Bushin budjetti kääntyy voimakkaasti alijäämäiseksi. USA:n bruttokansantuote on yht. 10 400 miljardia dollaria, josta julkinen talous kattaa viidenneksen. Bushin esityksessä liittovaltion budjetin menopuoli on n. 2230 miljardia dollaria mutta tulopuolelle jää vain 1920 miljardia dollaria.
Tämä merkinnee myös sitä, että entisestään raskaasti ylivelkaantunut liittovaltio joutuu ottamaan lisää uutta velkaa yli 300 miljadia dollaria. Jo nyt USA:n liittovaltion velka on 6400 miljardia dollaria!, ja jos lasketaan lisäksi mukaan kaikki yksityisen sektorin velat päästään tähtitieteelliseen lukuun 32.000 miljardia dollaria pelkkää velkaa! USA:n talous on siis todellisessa kriisissä!
Oikeistolaisten talousoppien mukaisesti Bush luottaa verohelpotusten tuottamaan ostovoiman kasvuun ja sitä kautta talouden elpymiseen ja kasvun nopeutumiseen. Sen pitäisi Bushin mukaan alkaa poikia uutta verorahaa valtion kassaan ja paikata budjetin alijäämäisyys. Sotilasmäärärahat Bush nostaa 380 miljardiin dollariin, joka on yli puolet maailman kaikista asevarustelumäärärahoista. Valtion budjetista sotilasmenot vievät 17%. Terveydenhoitoon Bush varaa 538 miljardia dollaria, siis vain jonkin verran enemmän kuin asevarusteluun, ja tästähän tietysti tingitään, jos rahat eivät riitäkään. Budjettikaavailut osoittavat, että Bush pelaa valtion taloudella uhkapeliä, jossa panokset ovat valtavat.
Mitä Bushin budjetista sitten seuraa? Todennäköisin tulos
on, että Bush häviää uhkapelinsä ja talous menee
entistä enemmän kuralle. Budjettialijäämää
ei mitä todennäköisimmin pystytä paikkaamaan, ja kun
Bush kansallisen turvallisuuden nimissä vain lisää
asevarustelumenojaan tuloksena on romuttuva julkinen talous. Entä sitten,
jos Bush hyökkää Irakiin. Sotaa Bush ei ole ollenkaan budjetoinut.
Jos Bush jämähtää Irakiin, menot saattavat nousta nopeasti
satoihin miljardeihin dollareihin, eikä edes USA:n talous tällaista
kestä. Bush näkee tällaisessa pakkotilanteessa aivan
kuin Hitlerkin aikanaan voittoisan sodan parhaaksi ulospääsyksi.
Bush haaveilee nopeasta voitosta, sensijaan juuttuminen sotaan olisi hänelle
katastrofi. Hänen kaavailuissaan talous paikataan voittoisalla sodalla
ryöstämällä USA:lle maailman keskeiset öljy- ym.
luonnonvarat. Tällaisilla korteilla Bush pelaa tietäen, että
presidentinvaalit pidetään v. 2004.