Sodanvastaiset mielenosoitukset keräsivät miljoonittain osallistujia

Helmikuun 15. eri puolilla maailmaa järjestettyihin Irakin sotaa vastustaviin mielenosoituksiin otti arvioiden mukaan osaa toistakymmentä miljoonaa ihmistä. Helsingissäkin marssijoita oli n. 15.000.

Suurimmat mielenosoitukset järjestettiin niissä EU-maissa, joiden johtajat olivat sitoutuneet tukemaan USA:n presidentin George W. Bushin sotapolitiikkaa: Italiassa, Espanjassa ja Englannissa. Roomassa marssijoita oli n. 2,5 miljoonaa, Lontoossa ja Madridissa kummassakin 2 miljoonaa.

USA:n sotatoimiin kriittisesti suhtautuvissa Euroopan maissa marssijoita ei ollut aivan yhtä paljon, vaikka mielenosoitukset niissäkin olivat hyvin massiivisia. Berliinissä marssijoita oli 500.000 ja Pariisissa 400.000.
Myös USA:ssa marssittiin. New Yorkissa marssijoita oli 300.000. Ruotsissa väki oli vahvasti liikkeellä; Tukholmassa mielenosoittajia oli 100.000 ja melkein sama määrä marssi Göteborgissa.

USA:n sotapolitiikka on nostanut ristiriidat pintaan EU:ssa ja NATO:ssa. EU-maat Ranska, Saksa ja Belgia eivät halua Irakin sotaa ja USA:n vaatimus sotilaallisesta tuesta Turkille on ravistellut ankarasti NATO:a. Euroopan maiden hallitukset ehkä Lipposen hallitusta lukuunottamatta tietävät, että antaessaan joko suoraan tai vaikenemisellaan tukensa USA:n sotatoimille, ne saavat varautua terrorismiin laajenemiseen myös omissa maissaan - Eurooppaan on valtameren takaiseen USA:han verrattuna helppo päästä.

Kriisi on tuonut esiin myös EU:n tulevien uusien jäsenmaiden ja vanhojen maiden välisen ristiriidan. USA puhuu jo ”uudesta Euroopasta” ja ”vanhasta Euroopasta” , koska liittymässä olevat uudet maat ovat asettuneet tukemaan USA:n sotapolitiikkaa ”vanhan” Euroopan hakiessa rauhanomaisia ratkaisuja.

Suomessa marssittiin ja osoitettiin mieltä tavalla, jota vastaavaa saa hakea menneisyydestä kaukaa. Helsingissä poliisi arvioi mielenosoittajien määräksi 12.000. Oikea lukumäärä kuitenkin lienee lähempänä 15.000 jollei enemmänkin.
Mielenosoitus Helsingissä heitti myös vahvasti vettä niskaan kaikille NATO-jäsenyyttä hinkuville. Kansan viesti oli selvä: emme halua sotapolitiikkaa, emme halua NATO:a.

Marssille lähdettäessä Helsingin Rautatientori oli tupaten täynnä väkeä etteivät kaikki mahtuneet torillekaan. Haastattelimme muutamia mielenosoittajista. Ensin poimimme väkijoukosta Katri Pellikan ja Anni Mäentien.

Kuka teidän mielestänne on suurin syyllinen?
Tytöt: Sodanuhkaan on hirveän monta syytä, mutta kyllä USA on suurin sodanuhka.
Miksi juuri USA?
Tytöt: USA:lla on tavoitteena oma talouskasvu, johon Bush pyrkii väärillä keinoilla varastamalla itselleen maailman raaka-ainevarat.
Entä mitä tapahtuu, jos sota tulee?
Tytöt: Sodasta seuraa hirveä epätasapaino maailmassa vuosikymmeniksi eteenpäin, joka haittaa kaikkea kehitystä ja maailman ongelmien ratkaisua. Kaikkien tulee pitää mielessä, että nyt ihmisten tulee katsoa faktoihin eikä seurata sokeasti, mitä media haluaa meille selittää. Valtamedia ei ole objektiivinen niinkuin hyvin tiedämme.
Mitä mieltä Bushista?
Tytöt: Bush on typerä, lyhytnäköinen, ahne….

Toinen tyttöpari piteli kädessään suurta Sadankomitean pahviplakaattia. He olivat Milla Kortemaa ja Piia Peltola.
Minkä vuoksi olette osoittamassa mieltä?
Tytöt: Tuon järjettömän sodan valmistelun on loputtava. Sodalla ei saavuteta yhtään mitään. Bush on ottanut maailmanpoliisin roolin. Näin ei asioita todellakaan ratkaista. Paheksumme erityisesti sitä, että maailmanpolitiikan suuret johtajat leikkivät ihmisillä, pitävät sotaa leikkikenttänään. Bushin tapauksessa asia on mennyt tosi pitkälle.
Mikä ajaa Bushin tällaiseen politiikkaan?
Tytöt: USA:lla on pitkät perinteet aseellisesta sekaantumisesta muiden maiden asioihin. Bushilla on kieroutunut vastuuntunne ja ydinaseita. Surullista, että ydinaseita yleensä on.
Voidaanko Bushin ja USA:n tapauksessa puhua imperialismista?
Tytöt: Bush toimii imperialismin säännöillä tavoitteena öljyvarojen haltuunotto ja halu hallita kaikkea maailmassa. Kyse ei ole vain siitä, että sota on ikävä ja paha asia vaan pitää kyseenalaistaa se tapa, jolla maailmanpolitiikkaa tehdään.