Öljyä, öljyä!

Sota on tulossa – oletko valmis? Irakia on pommitettu joka viikko jo kaksitoista vuotta. Hussein halutaan muka riisua kemiallisista aseista, jotka Yhdysvallat on sille toimittanut. Yhdysvaltojen mielestä Irak tarvitsi niitä sotiessaan Irania vastaan sen jälkeen, kun Iran oli kukistanut tunnetun shaahin ja hänen julman poliisihallintonsa. USA:n liittolaisen. Se oli nöyryyttävää. Nöyryytystä pahensi vielä USA:n lähetystön saartaminen.

Aseistamalla Irakin kemiallisilla ja biologisilla aseilla USA toivoi, että se saisi Husseinista samanlaisen kumppanin kuin Saudi-Arabian raaka kuningas. USA toivoi, että se samalla saisi Saudi-Arabian tapaan haltuunsa Irakin öljyn. Toisin kävi. Hussein on julma diktaattori, joka haluaa pitää öljyn itsellään. Kun Persianlahden raju sota ei kääntänyt hänen päätään, niin nyt USA aikoo ottaa Irakin öljyn uudella sodalla. Sodalla, jonka viimeisenä alkamisaikana pidetään maaliskuun loppua.

Tuleeko Irakista USA:lle toinen Vietnam, se jää nähtäväksi. Varmaa on kuitenkin, että jos tai kun sota alkaa, siitä kärsivät ennen muuta miljoonat irakilaiset vauvasta vaariin. Eikä sekään riitä. Se vaikuttaa kansainvälisen kaupan hiipumisen seurauksena myös muihin maailman kansoihin. Se vaikuttaa myös sinuun ja minuun.

* * *

Suomen talous, sinun ja minun toimeentuloni, ovat täydellisen riippuvaisia ulkomaankaupasta. Yhdeksänkymmentäluvun alussa tuotantomme omavaraisuus oli puolet kaikesta siitä, mitä maassa tarvittiin. Tänään omavaraisuus on alle 18 prosenttia. Erotus hoituu viennillä ja tuonnilla, jotka ovat kasvaneet niin että heikkopäistä hirvittää. Jos ja kun Irakin sota romuttaa vientiä, niin meillä se aiheuttaa rajun työttömyyden kasvun ja ennestäänkin alhaisen elintason laskun.

Näin vaalien alla lähes kaikki poliitikot huutavat kurkku suorana, että työttömyys voidaan poistaa. Lähes kaikki sanovat, että on alennettava veroja, sillä vain sen kautta työllisyys paranee. Moiset puheet ovat pelkkää suun pieksemistä. Jos veronalennukset parantaisivat työllisyyttä, niin meillä olisi nyt täystyöllisyys – jopa pulaa työntekijöistä.

Vuoden 1990 jälkeen veroja oli alennettu reippaasti. Osingot on vapautettu kokonaan veroista ja yritys- ja pääomaverot alennettiin kolmanneksella. Siitä huolimatta vuonna 2001 peräti 969 000 palkansaajaa sai olla palkallisissa töissä vain viisi kuukautta joten todellinen työttömyys oli yli viisisataakuusikymmentätuhatta työvuotta. Lisäksi kuusikymmentätuhatta palkkatyöläistä ei saanut palkkaa ainuttakaan senttiä. Onkin syytä kysyä kuinka paljon veroja pitää alentaa, että syntyy yksi, kaksi, tuhat, satatuhatta uutta työpaikkaa? Siihen ei yksikään ristinsielu pysty vastaamaan. Vastaajiksi löytyy vain pelkkiä poskensoittajia.

Työttömyys ei syntynyt lamasta, jota kaikki torvet edelleenkin toitottaa. Sen syynä on Sorsan-Holkerin-Ahon-Lipposen hallitusten määrätietoisesti toteuttama talouden rakennemuutos; hävitettiin viisikymmentätuhatta yritystä ja yli satatuhatta maatilaa. Rakennemuutoksella tuotannosta leikattiin viidennes ja työttömien määrä kolminkertaistui. Moka on pysyvä –kunnes kansa toisin päättä

* * *

Veronalennuksista riemuitsevat vain osinkotulojen saajat. Vuonna 1988 osingoista maksettiin veroa 48 prosenttia, nyt ei penniäkään. Vuonna 2001 maksettiin osinkoja, joista jäi saamatta veroja ainakin viisi-kuusi miljardia euroa, 30-36 mrd.mk. Tässä on vasta jäävuoren huippu. Lisäksi tulee muut yritys- ja pääomaverojen helpotukset, 1985-95 tehty talouden rakennemuutos, joka vapautti tavaroiden ja pääomien liikkumisen, poisti tullit ja synnytti suurtyöttömyyden. Kaiken tämän tuloksena suurpääoma sai halpaa pätkätyövoimaa ja ansiotonta voittoa yhteensä yli kolmetoista miljardia euroa, 78 miljardia markkaa. Näin selittyvät julkisten menojen leikkaukset… maan alasajo.

Äsken joku viaton virkamies kehtasi esittää jonkinlaista osinkojen verottamista. Siitä nousi mahtava äläkkä. Herrat lakeijoineen huutavat yhteen ääneen, että osinkoja ei saa verottaa kahteen kertaan. Pitää riittää, että yhtiö maksaa veroa. Sinulle ja minulle annetaan kuva, että osingot on jo kertaalleen verotettu yrityksessä. Ei se niin ole. Yritys maksaa veroa tuloksestaan ja verojen jälkeen jäävästä voitosta maksetaan osinko.

Osinkotulot ovat joka suhteessa ja täydellisesti verovapaata tuloa. Jos osinkotulojen saajan verottaminen olisi kahteen kertaan verottamista, niin silloin myös palkkatulojen verottaminen olisi sitä samaa ja vielä suuremmalla syyllä. Palkka tulee yrityksessä tehdystä työstä, mutta osinkoa saa, vaikka ei olisi yritystä koskaan nähnytkään. Piste!

* * *

Sota uhkaa maailmaa ja kansainvälistä kauppaa. Suomen talouden kahdenkymmenen prosentin omavaraisuus on vaarallisen alhainen. Se enteilee uusia vaikeuksia. USA:lla ei ole hätää. Sotaa ei käydä sen maaperällä. Lisäksi sen tuotannon omavaraisuus on yli kahdeksankymmentä prosenttia. Siitä huolimatta (tai sen takia?) se haluaa itselleen maailman tärkeimmät energiavarat. Siksi Valkoisessa talossa kaikuu äänetön huuto; öljyä, öljyä! Sen vuoksi sota on tulossa – oletko valmis?

 

Kai Kontturi