Menivätkö USA:n suunnitelmat myttyyn Venezuelassa?

USA on yli sadan vuoden ajan tottunut hallitsemaan ”takapihaansa” Väli - ja Etelä-Amerikkaa kovin ottein. USA on sekaantunut 1800-luvun lopulta tähän päivään asti puolensataa kertaa näiden maiden sisäisiin asioihin saadakseen niihin haluamansa USA:n etuja ajavat hallitukset. USA on järjestellyt sotilasvallankaap-pauksia, murhannut valtionpäämiehiä kuten Chilen presidentin Allenden v. 1973.

Menikö USA:lta nyt siis jotain pieleen Venezuelassa? Venezuelan asiat lähtivät USA:n kannalta huonoon suuntaan kolmisen vuotta sitten, kun kansa valitsi vapailla vaaleilla Hugo Chavezin presidentikseen. Chavez on poliittisesti vasemmistolainen. Hän ihailee Fidel Castroa ja sosialistista Kuubaa. Fidel Castro kävi valtiovierailulla Venezuelassa lokakuussa 2000. Vierailu oli menestys ja yhtä veljeilyä Castron ja Chavezin kesken. Tämän vierailun yhteydessä Venezuelan ja Kuuban hallitukset solmivat taloudellisen ja poliittisen liiton allekirjoittaessaan sopimuksen, jonka mukaan Venezuela tarjoaa kolmanneksen Kuuban öljytarpeesta polkuhintaan. Myös Venezuela suostui myöntämään Kuuballe halpoja, pitkäaikaisia luottoja, jotka Kuuba sai maksaa takaisin paitsi rahalla myös hyödykkeillä ja palveluilla. Koska Kuuban valuuttavarannot eivät ole kehuttavat, se saattoi maksaa lainat takaisin viemällä Venezuelaan rokotteita, sokeriteknologiaa, lääkäreitä, fysioterapeutteja ja urheiluvalmentajia. Vierailun aikana Chavez mm. sanoi sopimuksesta, että ”se on kansojemme yhdentymisen geopoliittinen visio. Tänään olemme uskoakseni todistaneet, että kaksi kansaamme ovat yhtä”. Castro oli myös juhlamielellä todeten, että ”en tullut tänne etsimään polttoainetta, vaikka Venezuelalla sitä onkin paljon, vaan tulin tänne etsimään ymmärrystä ja veljeyttä.”

Chavezin politiikka ei miellyttänyt etenkään öljyalan ammattiliittoa. Monet oppositiopuolueet, ammattiryhmät ja –liitot arvostelivat sopimusta ”pois antamisena” ja väittivät, että Kuuballe annettu raha olisi ollut parempi käyttää omiin tarpeisiin: kouluihin, viemäreihin ja palkankorotuksiin.
Tänä keväänä tilanne kiristyi. Torstaina 11.4. Chavez erotti Venezuelan öljy-yhtiön johdon. Öljyala oli kärsinyt jatkuvista Chavezin vastaisista lakoista. Torstaina ammattiliittojen mielenosoittajat piirittivät presidentin palatsin. Kahakoissa syntyi ammuskelua, jossa yhteydessä viitisentoista ihmistä sai surmansa. Varmuutta siitä, keitä ammuskelijat olivat, ei ole. Tämän jälkeen armeijan kenraalit tekivät vallankaappauksen, Chavez erotettiin virastaan ja vietiin piilopaikkaan. Piilopaikkoja vaihdettiin useampaankin kertaan. Uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi nostettiin Pedro Carmona. Hän on johtanut Venezuelan tärkeintä työnantajajärjestöä ja johti Chavezin vastaista oppositiota. Saman tien Carmona hajotti parlamentin, erotti korkeimman oikeuden jäsenet ja päätti uusista presidentinvaaleista. USA:n presidentti George W. Bush taas oli tyytyväinen. Hän sanoi, että Chavez saattoi syyttää vain itseään.
Carmona ei ehtinyt olla vallassa kuin vuorokauden, kun vuorostaan Chavezin kannattajat, Venezuelan pienituloisimmat, ryntäsivät sadoin tuhansin kadulle. He piirittivät presidentin palatsille ja tunkeutuivat sisään sen porteista. Osoittautui myös, että suurin osa armeijaa ei ollut hyväksynyt Chavezin syrjäyttämistä. Hyvin nopeasti vallankaappaajat vangittiin ja sunnuntaina 14.4. Chavez saattoi palata takaisin virkaansa Venezuelan presidenttinä.

Mikä tässä on outoa? USA on masinoinut kymmenittäin samanlaisia vallankaappauksia, saadakseen mieleisensä hallitukset eri maihin. Kuuba on yksi USA:n arkkivihollisia, siksi juuri Venezuelan hallituksen kaatamisen on täytynyt olla USA:n tavoitteissa aivan ensimmäisiä. Miksi hanke sitten kaatui? Kuuban sosialismi henkilöityy Fidel Castroon ja Che Guevaraan. Nyt Fidel Castroa kuunnellaan kaikkialla Väli- ja Etelä-Amerikassa. Tästä syystä kansa tiesi, mistä vallankaappauksessa oli kysymys. Se osasi välittömästi reagoida oikein uhkaan ja torjui sen.

Venezuelan tapahtumat voivat toimia vahvistavana heräkkeenä muillekin köyhille maille. Emme tiedä kuinka suuresta muutoksesta on kyse, mutta juuri tämänkaltaisista asioista muutokset voivat lähteä vyörymään. Tämän muutosliikkeen päämaalina on nykyinen globaali kapitalismi ja sen vallan murtaminen.

RK / KÄ