Sosiaalisia etuisuuksia kansalle
Seuraavan artikkelin on The Pyongyang Times lehdestä kääntänyt Juha Kieksi.

Toveri Kim Jong Il on sanonut: ”Omanlaisemme sosialismi, Kim Il Sungin elämäntyön tulos, on kansan tyytyväisyyden perusta”.Tänä päivänä Korean Demokraattisen Kansantasavallan (KDKT) asukkaat elävät ihmiskeskeisessä sosialistisessa yhteiskunnassa. Tässä yhteiskunnassa valtio on taannut elämän perusedellytykset. Johtava ajatus koko yhteiskunnan toiminnassa on toiminta kansan etujen puolesta, elämisen tason parantamiseksi. Yhteiskunta ottaa vastuun koko kansan hyvinvoinnista.

Vaikean marssin aikaankin (vaikeaksi marssiksi kutsutaan 1990-luvulla KDKT:aa kohdannutta kriisiä, joka oli seurausta sosialistisen maailmanjärjestyksen romahtamisesta ja luonnonkatastrofeista, suom. huom.) 1990-luvulla hallitus ylläpiti ihmiskeskeistä politiikkaa.

Valtio takaa kaikille asukkaille välttämättömyystarvikkeet kuten ruuan, vaatteet ja asumisen. On tehty valtavia investointeja asuntotuotantoon, jotka tarjotaan työläisille ilman kustannuksia. Lapset saavat 11-vuotisen ilmaisen peruskoulutuksen, myös yliopisto-opiskelu on ilmaista. Koko väestölle on tarjolla täysin ilmainen terveydenhuolto, äitiysajalta maksetaan äidille täysi palkka. Veroja ei tunneta, koko sana vero on hävinnyt jokapäiväisestä sanastosta.

KDKT on omaksunut tavallisen kansan etujen mukaisen politiikan huolimatta siitä, että KDKT ei ole erityisen rikas valtio. Ei ole ollut erityisen helppoa käyttää valtavia summia kansan elämisen tason parantamiseen samaan aikaan, kun yhteiskunta on ollut koko ajan imperialistien painostuksen kohteena. Korealaiset ovat ymmärtäneet, että sosialistinen järjestelmä on luonut isänmaan, jota ilman he eivät voi elää.

Kansanvaltainen järjestelmä takaa myös työpaikan jokaiselle kansalaiselle ja erittäin huolellisen hoidon vanhuksille, sairaille, sotainvalideille ja muille ansioituneille kansalaisille. Jokaiselle työikäiselle on taattu hyvä työturvallisuus ja kustannetaan säännöllisesti loma sanatoriossa tai lepokodissa.

Myös kulttuuritarjontaan kiinnitetään huomiota. Valtio takaa korealaisille parhaat mahdolliset huvitukset, kuten teatterit, elokuvat, puistot ja huvipuistot. Vaikeina 1990-luvun aikoina Kuwol, Jongbang ja Chilbo vuoristoissa sekä muualla maassa kunnostettiin ja rakennettiin uusia kansan huvipuistoja. Kiertoajelubussit kiertävät nähtävyyskohteissa ja kansalaiset voivat nauttia luontokohteiden näköaloista myös kävelyreiteillä. Kansanarmeijan sotilaat ovat kunnostaneet kansan käyttöön myös jo unohtuneita kohteita kuten Ullimin putoukset.

Kuluneina vuosina on tarvittu lukuisia ponnistuksia kansan elämisen tason säilyttämiseksi, mukaan lukien sähkövoimalaitosten ja peruselintarviketehtaiden rakentaminen, eläinjalostusyksiköiden ja kalanviljelylaitosten käyttöönotto. Tämä kaikki on ollut KDKT:n hallituksen poliittinen linja, jonka johtavana ajatuksena on kansan hyvinvointi.

KDKT:n hallituksen tavoitteena on asettaa etusijalle suurten kansanjoukkojen välttämättömyystarvikkeiden tuotanto ja ratkaista kansan päivittäistä elämää kohtaavat ongelmat.